Minusta tulee isona journalisti

Ja se on yksi maailman ihanimmista ja kutkuttavimmista asioista juuri nyt. Kuten olen aiemmin kertonut, olen jo kahdeksanvuotiaana alakoululaisena ensimmäisen kerran esittänyt unelma-ammattini ääneen. Olen hinkunut äidinkielen opettajaksi, kuvaamataidon opettajaksi, toimittajaksi tai kirjailijaksi.

Kuva Minnasta

Olen kirjannut pehmeäkantiseen kissanpentu-päiväkirjaani suurin kirjaimin ”Mä haluaisin vain kirjoittaa työssäni”. Olen lisäksi luetellut, mitä kaikkea tulisin joskus kirjoittamaan:

satuja

sarjakuvia

oppikirjoja

päiväkirjoja

paksuja kirjoja

lehtijuttuja

kaikenlaista.

Kaikenlaista. Nyökyttelen palatessani päiväkirjani tekstiin. Tämä pätee edelleen. Haluan uteliaana ihmisenä olla monessa mukana, tutkailla maailmaa, ihmisiä ja ilmiöitä laajasti. Tahdon tehdä kaikenlaista. Urapolkuni on ollut tähän unelmaan nähden sangen erikoinen – lukiosta sairaanhoitajaksi, sairaanhoitajasta sote-alan kehittäjäksi ja johtajaksi, opettajaksi ja viime keväänä väittelin lääketieteellisestä tiedekunnasta kansanterveystieteilijäksi.

Kun esikoinen on jo omillaan, Matruusipoika toinen jalka ovenraossa ja yhdeksänvuotias aloitti syksyllä neljännen luokan, oli aika pohtia, mitä minä seuraavaksi haluan. Elän vaiheessa, jossa perhearki on helpottunut, pikkulapsiaika on takana ja ruuhkavuosien kiireisin ruuhkahuippu laantunut.

Väitösurakkakaan ei enää tunnu rankalta. On aika uudelle!

Olen kahtena aiempana vuonna hakenut Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiaan opiskelemaan medianomiksi, mainonnansuunnitteluun. Olen molempina kertoina päässyt ennakkotehtävistä jatkoon kaksipäiväisiin pääsykokeisiin, mutta pudonnut sitten. Nyt päätin hakea suoraan ykkösvaihtoehtona medianomi-tutkinnon journalismiin. Pääsin ennakkotehtävästä jatkoon, suoritin jälleen kaksipäiväisen pääsykokeen ja täysin yllättäen – itselleni kuin puskista! – minut valittiin koulutukseen.

Osa pääsykoetehtävistä meni hyvin, tunsin jo niitä tehdessäni onnistuneeni, osan kohdalla olin melkein lannistunut: ei tästä tule mitään. Video ei lajina ole ominta osaamistani. Ei sinne päinkään. Nyt kokelaiden piti suunnitella ja tuottaa lyhyt video kuntavaaleihin äänestämisestä (kohderyhmänä 18-24-vuotiaat) tietyin tehtäväkriteerein. Aikaa tälle oli hieman vajaa vuorokausi. Oli oltava nopea.

Ja minä olin. Otin yhteyden äitiini, joka sai esittää tarinallisessa journalismipätkässäni Maijaa. Satoi kaatamalla. Kehotin äitiä pukeutumaan sään vaatimalla tavalla. Hän saapui paikalle pitkässä tuulitakissa ja punaisissa saappaissa. Ja sitten mentiin!

Minna istuu tuolilla

Äiti loiskutteli lätäköissä, kulki tienviertä, kyyhötti puun takana piilossa, hyppi ja hidasteli. Näistä sen olisi synnyttävä, suunnitelma beehen ei ollut enää aikaa. Tein ensimmäisen leikatun videoni ikinä. Puhuin siinä itse (kuten oli määrä tehdä), tekstitin ja keksin loppuun call to action -tyyppisen ratkaisun.  Sitten taustamusiikit ja enteriä. Nolotti. Olin tehnyt mielestäni p*skan videon.

Nopeasti kuitenkin päätin, että sen takana minun oli nyt seistävä selkä suorana.

Se kannatti. Olisi pitänyt uskoa itseensä ja videoonsa. Se taisi sittenkin olla ihan hyvä tuotos. Kun joskus valmistun, pidän juhlat. Niissä juhlissa näytän tämän videon.

Journalismi-opintoni alkoivat nyt syksyllä. Pääsykoehaastattelussa minulle jo sanottiin, että sisään päästessäni (ns. alanvaihtajana) minulla taitaa olla rutkasti hyväksiluettavaa. Ja onhan minulla. Ensimmäinen vuosi mennee pääosin hyväksiluettavia todistaessa. Onneksi alakohtaistakin opetusta on opetussuunnitelmassa, ja odotan innolla, että pääsen tutustumaan kurssitovereihini. Veikkaan olevani ryhmän vanhin…

Teen opinnot pääasiassa oman työni ohessa, ainakin alkuun. Otan mahdollisesti myös opintovapaata ainakin opintojen kolmantena ja neljäntenä vuonna.

Olen visionäärinä jo pohtinut harjoittelupaikkojakin – haluan ainakin viestintätoimistoon luovan kirjoittamisen pariin, lehden toimitukseen ja mahdollisesti oman organisaationi viestintään. Haluan yhdistää terveystieteitä ja viestintää, opetusta ja viestintää sekä tutkimusta ja viestintää.

Olen pohtinut myös sitä, mitä haluaisin sitten valmistuttuani tehdä. Tekstejä. Kirjoja. Monipuolista toimittamista. Kustannustoimittamista. Artikkeleja. Tutkimusta. Mainoslauseita. Opettaa. Perustaa oman viestintäyrityksen. Jatkaa nykyisessä unelmatyössäni uudella twistillä.

Kaikenlaista.

Tähän on tultu.

Minna

Kuvat: Arto Arvilahti

puheenaiheet oma-elama opiskelu tyo
Kommentit (12)
  1. Sinä se et pysähdy – onnittelut! Haaveita kohti – se kannattelee.

    1. Kiitos paljon!

      Minna

  2. Lämpimät onnittelut!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *