Neljä kivaa kirjaa joulunodotukseen  

Olen aiemmin kirjoittanut hurahtaneeni äänikirjoihin. Erityisen kiehtovaa ja mielekästä se on siksi, että meillä on Helsinkiystäväni kanssa kahden hengen kirjakerho. Kerhossa me luemme samat opukset, jotka me olemme joko valinneet yhteistuumin tai molemmat tahoillamme vuorotellen. Olen koonnut parhaita paloja lukemistostamme blogiini ja arvioinut yksittäisiä teoksia, kuten Vera Valan Aprikoosiyöt ja Hanna Brotheruksen Ainoa kotini -teoksen, joka ylsi heittämällä tämän vuoden parhaimmaksi kirjaksi!

Jouluasetelma

Nyt kokosin lukijoilleni kivan joulukirjanelikon. Nämä ovat juuri sopivan kepeitä, nopeita ja helppolukuisia teoksia ilman sen kummempia juonenkäänteitä ja -väänteitä. Yksi näistä ei sijoitu jouluun, mutta on silti kivaa vapaa-aika- tai lomalukemista.

Joulu saapuu rantakahvilaan

Lucy Diamondin Joulu saapuu rantakahvilaan on kirjailijan Rantakahvila-teoksen hyväntuulinen ja tunnelmallinen jatko-osa. Kiireinen kesä rantakahvilassa on takana, ja Evie valmistautuu ensimmäiseen yhteiseen jouluun miesystävänsä Edin kanssa.

Tarinasta välittyy aivan erityisen lämmin ja kevyt tunnelma, jota säröttävät ainoastaan Edin veljen saapuminen, Evien ystävän Amberin ero ja lohduntarve sekä lumimyrsky.  Otavan kirjakuvauksessa kysytään, saako Rantakahvilan väki lainkaan joulurauhaa?

Lukemalla tämän teoksen selvität arvoituksen!

Pidin kirjasta ja kuuntelin sen nopeasti. Nautin siitä, ettei minun tarvitse liikoja miettiä eikä jännittää, vaan sain kuulla ihanan tarinan arjen vastapainoksi. Lukija on tälle kirjasarjalle miltei täydellinen, ainakin 1,3 nopeudella.

Jouluyllätyksiä Rantakahvilassa

Diamond jatkaa kepeää linjaansa joulukirjan jälkimainingeissa. Rantakahvila on sulkeutunut talveksi, ja Evie ajattelee levähtävänsä hetken. Joulualusrauhan sotkee kuitenkin Ruth-siskon ja hänen lastensa ilmestyminen kahvilalle. Kaikki on lopulta kuitenkin hyvin, ja joulun kruunaa melkoinen (ei kuitenkaan shokeeravasti lukijaa yllättänyt) jouluyllätys.

Jouluyllätyksiä Rantakahvilassa -teos on hyvinkin ennalta arvattava ja hieman naiivi hyvänmielen kertomus. Kirja onnistuu kuitenkin koukuttamaan lukijansa tai kuuntelijansa hetkessä – Evien ja Edin tarina on kutkuttava.

Rantakahvilan uusi tulokas

Rantakahvilalla on hulinaa, Evien äitiysloma on alkamassa ja edessä on kahvilatyöntekijöiden rekrytointi. Evien, Edin ja uuden kahvilapäällikön Helenin välille syntyy kitkaa, eikä rantakahvilan vilkkain kesäsesonki näytä lainkaan lupaavalta ainakaan viimeisillään raskaana olevan Evien silmissä. Stressitaso nousee, ja raskaus on uhattuna.

Kun Evien laskettuaika lähestyy, jotain yllättävää tapahtuu.

…muuten tämäkään ei juurikaan yllätä. Se on kuitenkin edeltäjiensä tavoin kutkuttava ja nopealukuinen teos, joka koukuttaa kuuntelijan hetkessä. Lucy Diamondin viimeinen teos on juuri sopivan kevyt ja kiva arjen tasapainoiluun sekä lomalukemistoon.

Jouludeitti x 12

Apua! Se oli ensimmäinen ajatukseni aloittaessani luku-urakkaa. Tämä perustui vain ja ainoastaan lukijaan. Uuteen lukijaan tottuminen vie aina hetken. Mutta kun vauhtiin päästään, alkaa sujua.

Jenny Baylissin joulukirjassa kolmekymppinen tekstiilisuunnittelija Kate ei ehdi eikä jaksa etsiä uutta rakkautta. Hän on aiemmin pettynyt miehiin ja palannut Lontoosta kotikulmilleen huolehtimaan isästään. Katen ystävä Laura innostaa Katen kuitenkin luksusdeitti-haasteeseen, jossa tavataan 12 eri miestä ennen joulua.

Teos lähtee liikkeelle melko hitaasti, se esittelee mielestäni turhankin paljon henkilöhahmoja ennen kuin päästään kunnolla vauhtiin. Treffikuvaukset ovat kirjan parasta antia. Välillä teki mieli kelata ”turhat välihöpötykset” ja kuunnella vain kahdettoista deittikohdat.

Kirjan teema on kiinnostava, ja kirja lukeutuu ainakin itselläni kevyet lomakirjat -sarjaan.

Sen parissa voi lenkkeillä, siivoilla ja meikata. Eikä haittaa, vaikka ihan jokaista kohtaa ei kuuntele ihan sata lasilla, kärryillä pysyy silti.

Parasta on, kun huomaa kirjaa kuunnellessaan hymyilevänsä itsekseen – silloin tietää, että kirjavalinta on osunut edes jollakin tasolla nappiin!

Tip tap ja luurit korville!

Tähän on tultu.

Minna

Kuva: Unsplash

puheenaiheet oma-elama kirjat suosittelen
Kommentit (11)
  1. Just kahlasin läpi Jouludeitti x12 – kirjan. Alkoi kyllä tuskaisen hitaasti eikä napannut mukaansa, meinasin jo jättää kirjan kesken. Päädyin siihen, että välillä vaan silmäilin ja pompin tekstissä eteenpäin. Vasta jossain puolen välin jälkeen alkoi kiinnostaa enemmän. Kiva tarina, mutta liian sekava välillä.

    Eilen aloitin Rantakahvilan. Heti nappasi mukaansa! En lukenut sun tekstiä tarkkaan loppuun ettei kaikki heti paljastu 😉 Tykkään paljon dekkareista ja trillereitä, mut välillä tämmöinen kevyt kirjallisuus on ihanaa. Ja kyllä, Jenny Colgan toimii myös.

    1. Kiitos kommentista! Samat tuuminnat siis tuosta deittikirjasta. Lopulta menoo ilmiselvä… 😀

      Jenny Colganin uusin on ihana – kannattaa lukea!

      Minna

  2. Just kahlasin läpi Jouludeitti x12 – kirjan. Alkoi kyllä tuskaisen hitaasti eikä napannut mukaansa, meinasin jo jättää kirjan kesken. Päädyin siihen, että välillä vaan silmäilin ja pompin tekstissä eteenpäin. Vasta jossain puolen välin jälkeen alkoi kiinnostaa enemmän. Kiva tarina, mutta liian sekava välillä.

    Eilen aloitin Rantakahvilan. Heti nappasi mukaansa! En lukenut sun tekstiä tarkkaan loppuun ettei kaikki heti paljastu 😉 Tykkään paljon dekkareista ja trillereitä, mut välillä tämmöinen kevyt kirjallisuus on ihanaa. Ja kyllä, Jenny Colgan toimii myös.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *