Turussa tapetilla ollut Afrikan Tähti -peligate kirvoitti minut pohtimaan hyvesignalointia. Kaupungin varhaiskasvatuksen opettaja erosi työtehtävästään, sillä hänen mielestään Afrikan Tähti -lautapelin kuvasto pelkistää Afrikkaa ja vahvistaa haitallisia mielikuvia, jotka eivät kuulu nykypäivään. Turun apulaispormestari lähti leikkiin mukaan ärhäkästi sosiaalisessa mediassa – peli pitäisi poistaa päiväkodeista mahdollisimman pian, sillä kaupunki on sitoutunut antirasistiseen työhön. Poliittinen ääni pitää saada kuuluviin, sillä kuntavaalitkin on tulossa.

Lautapelisomehässäkkä on oiva esimerkki siitä, miten hyvesignaloinnin esimerkkejä löytää ympäriltään nykyään varsin helposti:

Yksi julkaisee Instagramissa kuvan kierrätysasemalta ylistäen ympäristövastuutaan, vaikka arjessa käyttää jatkuvasti kertakäyttötuotteita. Toinen kritisoi muiden lihansyöntiä, vaikka itse syö lihaa silloin tällöin ”salaa itsekseen”. Kolmas lahjoittaa pienen summan hyväntekeväisyyteen ja tekee siitä suuren numeron sosiaalisessa mediassa. Poliitikko korostaa puheissaan tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia, mutta ei edistä (eikä edes osaa nimetä) konkreettisia toimia niiden parantamiseksi, ja yritys vaihtaa logonsa sateenkaaren väreihin Pride-kuukauden ajaksi, mutta ei tue tai ajattele asiaa millään tavalla muina aikoina.

Hyvesignalointi tarkoittaa siis sitä, että yksittäinen henkilö, julkisuuden henkilö tai organisaatio viestii arvoistaan, tekemisestään tai hyveistään vain saadakseen hyväksyntää, kiitosta tai statusta. Mutta mitä tapahtuu, kun hyvesignaloinnista tulee totuutta muokkaava voima?

Hyvesignalointi johtaa harhaan – ja ärsyttää

Kun arvoja käytetään viestintä- tai markkinointivälineinä, niiden aitous katoaa. Esimerkiksi yritys tai poliitikko, joka kertoo sitoutuneensa kestävään kehitykseen, mutta toimii täysin toisin kulissien takana, ei edistä oikeastaan mitään muuta kuin omaa imagoaan. Sama pätee yksilöihin: on helppo jakaa kauniita lausahduksia ilmastonmuutoksesta, rasismin vastaisesta työstä tai ihmisoikeuksista, mutta vaikeampaa muuttaa omaa arkeaan oikeasti näiden ihanteiden ja puheiden mukaiseksi.

Hyvesignaloinnin ongelma onkin sen harhaanjohtavuus. Kun viestinnän ja todellisuuden välillä on ristiriita, lukijan, katselijan tai kuuntelijan on vaikea luottaa viestiin tai viestin välittäjään. Lopputuloksena on ärsytys, sillä jos arvoista viestiminen ei perustu aitoon tekemiseen, se tuntuu jonkinasteiselta petokselta.

Lisäksi hyvesignalointi luo paineita. Se asettaa jonkinlaisen standardin, jota yksikään meistä ei pysty täysin saavuttamaan. Kun kaikki esittävät täydellistä moraaliaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, moni kokee riittämättömyyttä ja kyynistyy.

Mutta mitä hyvesignaloinnin taustalla on?

Hyvesignaloinnin taustalla on psykologisia, sosiaalisia ja kulttuurisia tekijöitä. Hyvesignalointi liittyy ihmisen perustarpeeseen kuulua joukkoon ja saada muiden hyväksyntää. Viestimällä yhteiskunnallisesti hyväksyttyjä arvoja ihminen pyrkii vahvistamaan omaa asemaansa ryhmässä tai yhteisössä. Tällainen käytös on erityisen näkyvää sosiaalisessa mediassa, jossa tykkäykset ja kommentit tarjoavat välittömän ”palkinnon”.

Kriittisessä ja polarisoituneessa ilmapiirissä voi tuntua turvallisemmalta esittää yhteiskunnallisesti hyväksyttyjä mielipiteitä kuin pysyä hiljaa tai kyseenalaistaa.

Yksi juurisyy ilmiön taustalla on se, että kriittisessä ja polarisoituneessa ilmapiirissä voi tuntua turvallisemmalta esittää yhteiskunnallisesti hyväksyttyjä mielipiteitä kuin pysyä hiljaa tai kyseenalaistaa. Hyvesignalointi on myös tapa korostaa omaa moraalista tai älyllistä ylemmyyttä, ja se on seurausta sosiaalisista normeista ja ryhmäpaineesta. Kun tiettyjen arvojen tai mielipiteiden esittäminen on kulttuurisesti suositeltavaa, ihmiset saattavat tuntea tarvetta osallistua, vaikka eivät olisi täysin sitoutuneita asiaan.

Jos henkilön teot ja arvot ovat ristiriidassa, hyvesignalointi voi olla tapa lievittää ns. kognitiivista dissonanssia: esimerkiksi joku, joka ei elä ekologisesti, voi viestiä voimakkaasti ilmastotietoisuudestaan, koska haluaa tasapainottaa sisäistä ristiriitaa ja näyttää muille (ja itselleen) välittävänsä ympäristöstä.

Aitous on uusi musta

Hyvesignalointi muuttaa totuutta, koska se hämärtää aidon ja kulissin välisen rajan. Totuuden esittäminen pinnallisesti, liioitellusti tai viihteellistämällä heikentää sen merkitystä ja uskottavuutta. Ihmisten on enää vaikea erottaa aitoja arvoja niistä, joita käytetään vain maineen tai esimerkiksi henkilöbrändin kiillottamiseen.

Mikä sitten on vaihtoehto hyvesignaloinnille? Vastaus on yksinkertainen: aitous. Aidot arvot näkyvät teoissa, eivät pelkästään sanoissa tai someneliöissä. Aito ei huuda ääneen omaa hyvyyttään, vaan toimii eräänlaisena esimerkkinä ja esittää totuutensa teoillaan ja toistuvalla käytöksellään.

Aitous on hyvesignalointia hiljaisempaa mutta vaikuttavampaa, koska ihmiset tunnistavat sen ja uskovat siihen.  Ja aitous syntyy keskeneräisyyden hyväksymisestä – ei tarvitse olla täydellinen ollakseen hyvä.

Älkääkä nyt oikeasti viekö sitä peliä päiväkodeista.

Tähän on tultu.

Minna

Kuvat: Koontikuva/kuvakollaasi on itse tekemäni, Afrikan Tähti -pelin kuva kuvakollaasissa Martinex, muut aidot kuvat Canva.