Muistan elävästi, kun ystäväni joskus vuosia sitten kertoi minulle, että hän tykkää viettää vapaa-aikaansa Turun hautausmaalla. Ihmettelin asiaa, sillä itse olin ajatellut, että hautausmaa on vainajien hautaamista varten ja siellä käydään merkkipäivinä ja juhlapyhinä muistelemassa edesmenneitä. Syntymäpäiväkukkien tilalle vaihdetaan havuja ja joulukukat, joulukukkien jälkeen haudalle viedään pääsiäisnarsisseja, sitten äitienpäiväruusu ja isänpäivän calluna. Siinä se. Muuten hautausmaa piirtyi mieleeni jollakin tavalla ”pelottavana” ja etäisenä paikkana.

Ystäväni on tämän jälkeen säännöllisesti yhteisillä lenkeillämme ja kahvipöytäkeskusteluissamme tuonut esiin, että yhä edelleen hän viettää aikaansa hautausmaalla kävellen. Eräänä päivänä, nyt sijaiskodissamme asuessamme, päätin käydä Skanssissa ostamassa viikonloppuherkkuja. Siinä kävellessäni ajattelin oikaista hautausmaan poikki. Oikaisuun kului yli tunti aikaa. Enkä enää ihmettele ystäväni hautausmaavisiittejä.

Turun hautausmaa on kerta kaikkiaan upea. Se on siisti, hyvin hoidettu, viihtyisä ja mielenkiintoinen. Käyskentelin eri hiekkateillä ja tutkin hautakiviä. Lopuksi pistäydyin isoäitini haudalla. Kerroin siinä haudalla ääneen (mummolle) kevään kulusta, neljätoistavuotiaan Helsingin-reissusta ja herkkuostossuunnitelmistani. Mustarastas liittyi seuraani. Sattumalta?

Isoäidin haudalta kävelin pisintä mahdollista reittiä Skanssin suuntaan, nautin hautausmaan hiljaisuudesta ja kauneudesta. Skanssista pois kävellessäni päätin jälleen oikaista hautausmaan läpi. Oikaisuun kului tällä kertaa yli kaksi tuntia. Kävin ensimmäiseksi uudelleen mummon haudalla. Orava liittyi seuraani. Se hyppeli ja juoksenteli ympärilläni ja pysähtyi lopulta kivimuurille. Itse en usko näiden eläinkohtaamisten olevan sattumaa, sillä nimenomaan linnut ja oravat ovat olleet isoäidilleni tärkeitä eläimiä. Oravat liittyvät meidän molempien yhteiseen menneisyyteen vahvasti.

Katselin hautoja, kiertelin ja osan matkaa kuuntelin samalla kirjaa. Sitten minulle tuli kylmä. Huomasin olleeni tällä herkkuostosretkellä liki neljä tuntia.

Uskallan sanoa, että Turun hautausmaa on yksi kaupungin kauneimmista ja rauhallisimmista paikoista. Siellä sielu lepää ja aika pysähtyy. Hautausmaa ei ole vain hautapaikka vaan myös historiallinen ja kulttuurinen kokonaisuus, jossa luonto, arkkitehtuuri ja ihmisten tarinat kietoutuvat yhteen.

Hautausmaan käytävät ja vanhat hautakivet kertovat omaa historiaansa paitsi yksittäisistä ihmisistä myös Turun kaupungin menneisyydestä. Jokainen hautausmaan polku tuntuu vievän hieman syvemmälle aikaan, joka on ollut ennen meitä. Siksi alueella kävely ei ole pelkästään ulkoilua, vaan myös hiljaista pysähtymistä ja omien ajatusten selkeyttämistä. Vääjäämättä tulee pohtineeksi isovanhempiensa kuolemaa mutta myös omaa tulevaisuutta ja lopulta kuolemaa, hautaamista ja sitä, kuka sitten kuljeskelee hautausmaalla.

Turku tunnetaan monista historiallisista kohteistaan. Minusta tuntuu silti, että Turun hautausmaa jää usein vähemmälle huomiolle, vaikka se on yksi kaupungin vaikuttavimmista paikoista. Hautausmaa tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden rauhalliseen kävelyyn vuodenajasta riippumatta. Nyt keväällä se on vielä melko paljas, mutta hautapaikkojen värikkäät kukat, istutukset ja erilaiset hautakoristeet tuovat eloa ympäristöön. Kohta puut alkavat vihertää. Sitä odotan.

Olen viikoittain käynyt hautausmaalla, jokin minua sinne vetää. Olen vasta kierrellyt osan hautausmaasta, ja viikonlopulla ajattelin kierrellä toisen puolen ja piipahtaa sekä mummon että isäni vanhempien haudalla. Ostin Vintedistä pienen keraamisen oravan, vien sen samalla enkelin kaveriksi mummon haudalle neljätoistavuotiaan kanssa.

Tähän on tultu.

Minna