Sano se ääneen: Mikä ihmisissä ärsyttää ja miksi?

Ihmiset ärsyyntyvät toisistaan: he vihastuvat kollegan tekemisestä tai tekemättä jättämisestä, turhautuvat puolison hitaudesta, eivät kestä ystävää, joka on aina myöhässä tai stressaantuvat tiimiläisestä, joka ei toimi yhteisesti sovittujen pelisääntöjen mukaan. He harmistuvat sosiaalisen median iloisista neliöistä, kiroavat julkisilla paikoilla kaiuttimiin puhuvia eivätkä voi kestää ruuhkassa matelevia kanssa-autoilijoita.

Mutta mikä ihmisissä ärsyttää ja miksi?

Vissi totuus on, että kaikki lähtee ihmisistä aina. Toinen yhtä pätevä totuus on se, että ärtymys on ihmislajille tyypillinen reaktio. Muissa ihmisissä ärsyttävät muun muassa käyttäytyminen, tekeminen ja tekemättä jättäminen, oleminen, puhuminen ja luonteenpiirteet. Ihminen ärsyyntyy, kun joku on liian samankaltainen tai toisaalta täysin erilainen kuin itse on.

Graafinen kuva ärsyyntyneistä ihmisistä

Projektio ja ärsyyntyminen – miten ne liittyvät yhteen?

Peruspsykologiassa ärtymykseen liittyy vahvasti ilmiö, jota kutsutaan projektioksi. Se tarkoittaa mielen kykyä heijastaa toiseen ihmiseen piirteitä, joita ärsyyntynyt ei hyväksy tai tunnista itsessään. Tämä voi tapahtua tiedostamatta, ja se on yhdenlainen tapa suojata itseen kohdistuvia epämiellyttäviä tunteita.

Projektio voi näyttäytyä esimerkiksi syyttämisenä, jolloin henkilö projisoi omat virheensä, epävarmuutensa tai pelkonsa toisiin ihmisiin syyttämällä heitä samoista asioista, joita itse tekee tai tuntee. Projektio voi ilmetä myös siten, että henkilö näkee sellaisia negatiivisia piirteitä tai tunteita toisissa, joita hän kieltää tai välttää itsessään. Toisinaan projektio voi myös ilmetä siten, että henkilö projisoi omia toiveitaan, unelmiaan tai ihanteitaan toisiin ihmisiin.

Mitä kaikkea onkaan ärtymyksen taustalla?

Ärtymyksen ja ärsyyntymisen taustalta löytyy monia tekijöitä. Vastaankin väliotsakkeen kysymykseen nyt lähteiden ja oman elämänkokemukseni pohjalta.

  • Ihminen ärsyyntyy herkästi tilanteissa, joissa hän havaitsee, että ystävillä, tuttavilla tai työtovereilla on erilainen arvopohja, erilaisia ajatuksia ja erilaisia odotuksia kuin itsellä. Tilanne aiheuttaa herkästi konflikteja.
  • Yksi suurimmista syistä siihen, miksi ihmiset ärsyyntyvät toisistaan, on eroavaisuus mielipiteissä. Etenkin, kun ne koskevat yhteiskuntaa, politiikkaa tai uskontoa. Kotioloissa tämä voi tarkoittaa erilaista näkemystä viikonlopun vietosta, kotitöistä tai lasten kasvatuksesta. Kun mielipiteet eroavat toisistaan, se aiheuttaa kitkaa.
  • Toinen ärsyyntymiseen vahvasti liitetty tunne ja taustatekijä on kateus. Kateuteen sisältyy kokemus omasta arvottomuudesta. Kateus muunnetaankin usein tiedostamattomasti väheksynnäksi, ylimielisyydeksi, ärtymykseksi tai pahansuopuudeksi – kateus myrkyttää ilmapiirin.
  • Myös puutteellinen kommunikaatio sekä virheellisesti tulkittu epäsuora kommunikaatio voivat johtaa väärinkäsityksiin, epäselvyyksiin ja turhautumiseen – ja ärsyttää.
  • Itseäni ärsyttävät erityisesti huonot käytöstavat sekä itsekkyys.  Molemmissa tilanteissa taustalla on se, että vastapuolen tarpeet ja tunteet jätetään huomioimatta. Myös epäoikeudenmukainen kohtelu tai kohtuuttomuus kuuluvat samaan kategoriaan.
  • Ihminen on herkempi ärsyyntymään stressaantuneena. Usein stressi kumpuaa henkilökohtaisesta elämästä, ja esimerkiksi työpaikan ihmisiin kohdistuva ärsytys johtuukin oikeasti ihan jostain muusta kuin työtovereista tai heidän tekemisistään.

Summa summarum: Ihmiset ovat erilaisia, ja juuri erilaisuus – tai se, ettei erilaisuutta siedetä – johtaa herkästi ärsyyntymiseen.

Tähän on tultu.

Minna

Kuva: Grafiikka tehty itse, graafikassa käytetyt kuvat Unsplash.

Puheenaiheet Ajattelin tänään Syvällistä

Viikon parhaat kuvakoontina Gdanskista

Terveisiä viikonloppulomalta Gdanskista!

Pieni reissu teki terää, ja kuten aina, kotiin oli kiva palata. Lähdimme matkaan Turusta torstaina ja palasimme Turkuun sunnuntai-iltapäivällä. Kolme yötä Gdanskissa oli varsin sopivan mittainen miniloma kahdelle aikuiselle. Hotellimme oli ihana, ja sitä suosittelen Gdanskiin matkaajille: Puro Hotel Gdansk. Huoneet tilavat ja modernit, aulatilat hienot, palvelu erinomaista. Aamiainen oli runsas, ja spa-sauna-osasto kokemisen arvoinen.

Näimme ja koimme oikeastaan kaiken, mitä halusimmekin. Pilvinen ja sateinen kelikään ei haitannut tahtia. Kokosin viikon parhaat kuvakoontina Gdanskista.

Vanhassakaupungissa

Gdanskin vanhakaupunki on upea. Ensimmäisenä päivänä kävelimme liki 21000 askelta ristiin rastiin kaupungissa. Välillä pysähdyimme nähtävyyksille ja kahville, sitten jatkoimme matkaa.

Gdansk vanhakaunki

Neptunus-suihkulähde

Värikkäitä taloja

Pyhän Marian kirkko

Tämä oli upea kirkko! Kipusimme yli 350 jyrkkää porrasaskelmaa sen torniin ja näimme sieltä koko Gdanskin. Tätä kohdetta voi lämpimästi suositella.

Pyhän Marian kirkko sisältä

Pyhän Marian kirkko sisältä

Näkymä kirkon katolta

Näkymiä kirkon katolta

Gdansk ylhäältä päin

Jokivarressa

Seikkailimme jokivartta pitkin niin päivisin kuin iltaisin.  Gdanianjoen varressa on ravintoloita sekä käsityö- ja korukauppoja ja aivan erityinen tunnelma. Vanha puinen nosturi oli upea, kuten ajattelinkin.

Jokivarsi ja sen rakennukset olivat osin remontissa, ja pohdimmekin miehen kanssa, että kesällä remontin valmistuttua tämä kaupunki on varmasti upea matkakohde.

Gdanskin maailmanpyörä

Vanha nosturi

Gdanskin joen varsi

Soldek-alus

Jokivarsi Gdanskissa

Retkiä ja nähtävää

Lauantaina aamiaisen jälkeen suunnistimme Gdyniaan junalla. Junamatka maksoi 80 senttiä kappaleeltaan, ja se kesti noin 15 minuuttia. Gdynia on kiva ja hieno satamakaupunki, mutta näin aikaisin keväällä vielä hieman autio. Piipahdimme rannassa, kävimme kahvilla ja kävelimme keskustassa. Ostokset teimme Gdynian suuressa ostoskeskuksessa, Rivierassa.

Sopotin ohitimme tällä kertaa. Ajattelimme sen olevan ”yhtä kuollut paikka kuin Gdynia” ennen kesää. En ottanut juurikaan Gdyniasta kuvia, mutta Gdanskin rautatieasemasta otin. Se oli niin siisti asema, etten ole eläissäni nähnyt.

Kävimme Gdanskin-reissullamme vain yhdessä museossa: Toisen maailmansodan museossa. Se oli hieno ja vaikuttava.

Rautatieasema

Toisen maailmansodan museo

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Oma elämä Matkat Ajattelin tänään