Ruuhkavuodet: Parhaat valmisruoat arkea helpottamaan

Ruuhkavuosijuttuja toivotaan tasaiseen tahtiin. Itselleni näissä säpinävuosissa yksi ehdottomasti ”raskaimmista” asioista on ruoanlaitto. En ole ruoanlaittaja, osaan peruspöperöt ja niitä pyörittelen viikosta toiseen. Itse ruoan valmistus ei ole raskasta, mutta se, että mitähän sitä keksisi ruoaksi, on raskasta.

Kysymys siitä, mitä tänään syötäisiin, on päivän polttava, ja usein en keksi vastaukseksi muuta kuin spagetin ja jauhelihakastikkeen. Ja tortillapitsat. Ja helpot lihapullat. Ainakin niinä arkipäivinä, kun aikaa on tasan vartti valmistaa ruoka ja tasan vartti syödä ja siivota jäljet, koska harrastuksiin on ehdittävä.

Mitä tänän syötäisiin?

Onneksi on valmisruokia. Tiedän, että einekset ovat sekä kalliita että osin epäterveellisiä. Ne ovat silti silloin tällöin iso helpottava tekijä arjessamme. Toinen helpottava tekijä on se, että teen viikonloppuisin kaksi ruokaa sekä lauantaina että sunnuntaina – niistä jää mukavasti ruoat maanantaille ja tiistaille. Hellalla kypsyy viikonlopun ruoka, uunissa maanantain tai toisinpäin. Kätevää.

Tämä on paras ruuhkavuosien perhearkea helpottava vinkki, jonka koskaan voin antaa teille sen lisäksi, että väsyneenä tai ainoana omana hetkenään ei kannata ainakaan siivota.

Mutta sitten niihin valmisruokiin. Näitä valmisruokia käytämme säännöllisesti arjessamme. Valintaan vaikuttavat mieltymys ruoan makuun ja koostumukseen, syömisen helppous ja edullisuus. Yritän kauppareissulla metsästää valmisruokia, joissa olisi punaiset tarjouslaput.

Pidämme hieman erilaisista valmisruoista: minä tykkään keitoista, mies tykkää kermaisista kiusauksista tai padoista, kaksitoistavuotiaalle maistuvat sosekeitot, lihapullat muusilla ja spagetti. Kas kummaa.

Parhaat valmisruoat arkea helpottamaan

Pinaattikeitto

Pinaattikeitto on lempiruokani, enkä tee sitä koskaan itse. Syön joko Saarioisten pinaattikeittoa tai Apetit-pakastepinaattikeittoa. Myös kaksitoistavuotias pitää näistä. Mies ei niinkään.  Pinaattikeitto on ykkösvalinta aina, kun olemme päätyneet valmisruokaan. Nautin sen joko raejuustolla tai keitetyllä kananmunalla, lapsi syö keiton sellaisenaan ilman ”röhniä”.

Pinaattikeittopakkaus

Bataattisosekeitto

Saarioisten bataatisosekeittoa on melkein aina jääkaapissamme vararuokana. Se maistuu kaikille, ja sitä voi syödä sellaisenaan, suoraan mikrokeposta tai lautaselta, raejuustolla tai ilman. Basilikan lehti kruunaa makuelämyksen. Keiton kanssa nautitaan usein pieniä karjalanpiirakoita tai saaristolaisnappeja.

Bataattisosekeittopakkaus

Kokkikartanon lihapullat tomaattikastikkeessa

Toinen oma lempiruokani valmisruoista on Kokkikartanon lihapullat pastalla ja tomaattisella kastikkeella. Ihan kotitekoisen makuista. Itselleni sopivan kokoinen annos, mutta vaatii kylkeen kurkkua ja tomaattia tai muuta salaattia. Miehelle liian pieni annos, ja kaksitoistavuotias ei tykkää kastikkeesta.

Lihapulla-annos

Lidlin spagetti bolognese

Lapsen suosikki! Riittoisa (voi jopa jakaa kahdelle päivälle, jos lapsella ei ole kiljuva nälkä) ja koostumukseltaan hyvä. Spagetti ei ole ylikypsää ja ui kastikkeessa, vaan annoksen pastan ja kastikkeen voi itse sekoitella itselleen sopivaksi. Edullisuudesta plussaa.

Spaghettiannos

Kokkikartanon lohikiusaus

Itse en perusta kiusauksista, jos puhutaan valmisruosta, mutta syön, jos muuta ei ole. Sen sijaan nämä ovat parhaita vaihtoehtoja miehelle ja osin kaksitoistavuotiaallekin. Jos annoksessa ei ole sipulia… Kokkikartanan lohikiusaus on (jopa minusta) kotitekoisen makuista, oikeasti kalaisaa ja vatsan täyttävää.

Kokkikartanon kiusaus

Mitkä valmisruoat uppoavat teillä?

 

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Ruoka ja juoma Oma elämä

3 x kuukauden kuvat – lokakuun kuvat

Nadine Via Per Aspera ad Astra -blogista haastoi minut mukaan 3 x kuukauden kuva -blogihaasteeseen. Tarkoituksena on kerran kuussa, vuoden 2023 jokaisena kuukautena, julkaista kolme eri kuvaa seuraavista kategorioista:

  1. Arkikuva
  2. Kuukauden huippuhetki
  3. Ei mennyt kuin Strömsössä

Kokosin tähän postaukseen lokakuun kuvani.

Arkikuva

HS toimituksen seinä ja käyntikortteja

Lokakuun arki on tuntunut hyvältä. Kepeältä ja leppoisalta, vaikkei lomalla ollakaan oltu kuin muutama päivä syysloman aikaan. Viimeinen journalistiharjoitteluni on ollut arjen pääasia – ja kohokohtakin. Olen nauttinut valehtelematta joka hetkestä ja olen huomannut, että olen ollut useasti todella hyvällä tuulella. Onnellinen. Olen selvästi oikeassa paikassa, ”oikeiden” ihmisten parissa. Kotona arki on rullannut samalla kaavalla kuin aiemmin, eikä mitään ihmeellistä ole tapahtunut.

Lokakuun pimeys yllätti kesäihmisen ja talvi autoilijan. Ensilumi satoi ihmeen aikaisin, ja lokakuu tuntui muutenkin kylmältä. Talvikamppeet kaivettiin esiin, ja ulkoilu ilman pipoa ja hanskoja on ollut lokakuun lopussa mahdotonta. Aika rientää, vastahan oli kesä. Lokakuun arkikuvaksi valitsin ensimmäisenä toimittajapäivänä nappaamani kuvan työpisteeltäni. Siinä kaikki.

Huippuhetki

Domino-keksi kädessä

Huippuhetkikin voisi olla Hesarin harjoittelu ja toimittajan työ. Koska se ollut arkea ja nostin sen jo arki-kategoriaan, valitsen huippuhetkeksi melko hassun jutun: olen löytänyt mielettömän ihanan keksin. Olen aiemmin listannut herkkuja, joista pidän. Sillä listalla täytetty kaurakeksi oli kärjen tuntumassa, mutta ikäväkseni tuotteen valmistus on lopetettu. En ole löytänyt sen tilalle mitään yhtä hyvää – en pidä Dominoista, Oreoista, tavallisista kaurakekseistä enkä mistään suklaisista vohvelintapaisista.

Mutta pidän valtavasti uudesta piparinmakuisesta Dominosta. Voiko olla mitään niin hyvää? Ostin heräteostona paketillisen eräänä lokakuisena viikonloppuna ja nautiskelin ensimmäiseni päiväkahvilla.

Olin siitä hetkestä myyty. Otin toisen ja kolmannen. Neljänteen en enää pystynyt, sillä keksi on melko makea. Maku on ihana, piparinen, keksi rapea. Täyte on jotenkin notkeampaa kuin perusdominossa. Tämä päiväkahvihetki, johon kutsuin miehenikin mukaan maistelemaan uutuustuotetta (hänkin piti näistä!) ehdottomasti yksi mukavimmista hetkistä koko lokakuussa. Uskokaa tai älkää.

Ei mennyt kuin strömsössä

Lapsella oli syyskuussa syntymäpäivä. Tilasimme hänelle lahjatoiveen mukaisen uuden työ- ja meikkauspöydän verkosta. Odotimme pöytää kaksi viikkoa, ja kun se vihdoin saapui ja avasimme paketin, huomasimme, että peiliosa oli mennyt kuljetuksessa rikki. Reklamoimme, saimme vastauksen, pakkasimme pöydän (tai ne sadat osat, joista pöytä piti kasata) takaisin pahvilaatikkoonsa ja ilmoitimme ostopaikkaan kuvan kera, että pöydän voi nyt noutaa. Saimme heiltä siis pyynnön toimia näin.

Pöytä noudettiin kahden vuorokauden kuluttua, mutta uutta pöytää ei kuulunut. Kun en heti saanut vastausta kysymykseeni, otin uudelleen yhteyttä asiakaspalveluun ja odottelin vastausta viisi päivää. Minulle vastattiin, että uusi pöytä on tilattu ja se saapuu viikolla 48 tai 49. Odotusaika on pitkä, ja lapsi närkästynyt.

Tällaista sattuu, mutta olen pohtinut, että miksi minun piti olla tässä prosessissa se aktiivinen osapuoli, joka laittaa viestiä, kyselee, kuvaa, lähettää sähköpostin ja on paikalla, kun esimerkiksi rikkinäisen tuotteen palautuskyyti saapuu. Minä kyselen uuden pöydän perään ja odottelen useita päiviä vastausta. Reklamaation palveluprosessia kannattaisi kehittää.

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään