Nadine Via Per Aspera ad Astra -blogista haastoi minut mukaan 3 x kuukauden kuva -blogihaasteeseen. Tarkoituksena on kerran kuussa, vuoden 2023 jokaisena kuukautena, julkaista kolme eri kuvaa seuraavista kategorioista:

1. Arkikuva
2. Kuukauden huippuhetki
3. Ei mennyt kuin Strömsössä

Kokosin tähän postaukseen elokuun kuvani.

Arkikuva

Elokuussa alkoi arki. Ensin tyttärellä, sitten minulla. Mies aloitteli työnsä täydellä teholla jo heinäkuun puolella. Arki on parasta, ja rutiinit kannattelevat. Toistan itseäni: vaikka loma on ihmisen parasta aikaa, elän arjesta. Elokuista arkea ovat ilahduttaneet kivat ja vielä lämpimät ilmat sekä valoisat aamut ja pimenevät illat. Yksitoistavuotias on päässyt mukavasti kiinni koulujuttuihin, ja kutosluokka on hänestä ”tosi kiva juttu”. On hienoa olla koulun vanhimmat.

Omaan arkeeni ovat mahtuneet ulkoilu, lenkkeily ja kaikenlainen terassikahvittelu – vielä tarkenee! Aurinko paistelee matalalta ja valaisee puut, rakennukset ja vastaantulijat pehmeällä valolla. Tämä Turun linna -kuva saakin edustaa elokuun arkikuvaa. Siinä päivänvalo on kirkas ja valo lempeä. Luonto on vihreä, ja kukat kukkivat. Ihmisten kasvoilta voi havaita kesän levon.

Kuukauden huippuhetki

Tässä olisin voinut valita jonkun yksinäisestä arjestani napatun kuvan: kahvitteluhetken, jokirantakävelyn, urheilupuiston lammikon aamu-auringossa tai jonkin muun vastaavan. Ne ovat olleet huippuhetkiä ihan jokainen. Lapsen koulun alettua sain aikaa itselleni ennen oman työni alkua. Mutta. Valitsin huippukuvaksi kuitenkin sellaisen kuvan, joka kiteyttää pitkäaikaisen toiveeni ja haaveeni: päästä näkemään ja kokemaan JVG ilmiönä.

Työnantaja tarjosi meille maksuttoman mahdollisuuden JVG:n yksityiskeikkaan Kupittaan kampusten ulkotilassa Shift-tapahtuman ohessa. Ilmoittauduin mukaan ja hain rannekkeeni. Keikkailtapäivänä olin väsynyt koko päivän opetuksesta ja pohdin pitkään, skippaisinko sittenkin iltatapahtuman. Onneksi en skipannut – oli aivan mielettömän hauskaa! Olin ihan fiiliksissä monta päivää JVG:n tunnin keikan jälkeen. Ihan huippua.

Ei mennyt niin kuin Strömsössä

Elokuu oli siitä poikkeuksellinen kuukausi, että moni asia meni todella mukavasti. On kuitenkin yksi asia, jota kovasti yritän hoitaa, mutta joka ei kerta kaikkiaan mene maaliin: uusien lenkkareiden hankkiminen. Niken lenkkarit ovat minulle passelit, sillä ne ovat leveälle jalalleni varsin sopivat ja askeleeltaan pehmeät. Ne sopivat kaupunki- ja maastolenkkeilyyn ja kävelyyn. Lisäksi niitä voi joskus kokomustina käyttää esimerkiksi työasun kenkinä.

Olen kuitenkin hieman pettynyt viimeiseen ostokseeni, jonka tein noin vuosi sitten. Vaikka kengät on mitattu sopiviksi minulle ja niissä on käyntivara, jo toisen kerran Niket menevät puhki isovarpaan kohdalta. Alle vuodessa. Jos ostan yhtäkin kokoa isommat tossut, ne hölskyvät pahasti. Eli niillä ei voi kävellä. Nämä uusimmat lenkkarit ovat muuten melkein uudenveroiset, mutta ne ovat auttamatta puhki varpaiden kärjestä. Ja kyllä, olen leikannut kynteni…

Olen jo muutaman kuukauden ajan etsinyt uusia lenkkareita tuloksetta. Joko ei löydy oikeaa mallia tai sitten kaikista on jäljellä väärä koko. On siis jatkettava etsimistä, mikä on minusta puuduttavaa. Tämän homman kanssa ei mennyt siis ihan niin kuin Strömsössä.

Tähän on tultu.

Minna