Kiitollisuuspäiväkirja tai jokin sen tapainen purkaus
Rakas blogini,
olen viimeisten viikkojen aikana tuntenut monesti ihan erityistä onnellisuuden ja tyytyväisyyden tunnetta. Aina en edes saa kiinni siitä, mistä tunne kumpuaa.
Osaan kuitenkin kuvailla sen: ei ole kiire minnekään, arki tuntuu kepeältä, rinnassa ei paina mikään, hymyilyttää. Mielen valtaa rauhallisuus, pää ei ole täynnä päivän tehtyjä asioita, to do -listoja tai ajatusta siitä, että seuraavaksi pitäisi tarttua johonkin toimeen. Olotila on hetkellisesti zen.
Eräänä iltana lenkillä hoksasin, että tämä tunneduo – onnellisuus ja tyytyväisyys – kielii kiitollisuudesta. Pohdin mielessäni, mistä kaikesta olenkaan juuri tällä hetkellä kiitollinen. Paljosta. Tällaisia hetkiä ei ole aina tai edes usein, eikä perusarki ole täynnä onnellisuutta ja kiitollisuutta. Siksi ajattelin, että niitä pitää kirjata ylös.
Olen kiitollinen, että olemme selvinneet avioparina liki 23 vuotta. Minulla on rinnallani puoliso, josta välitän, jonka kanssa jaan arjen ja juhlan, joka saa minut nauramaan ja jonka kanssa katsomme samaan suuntaan.
Olen kiitollinen, että olen saanut perheen, kolme ihanaa lasta, joista kaksi olemme jo saaneet maailmalle. He selviävät, ja minä saan sivusta seurata heidän arkeaan ja tekemisiään. Erityisen onnellinen olen, kun he tulevat piipahdukselle. Katselen ja kuuntelen, huomaan, että toinen on kuin isänsä, toinen kuin äitinsä. Ja jos ulkonäköön katsotaan, voidaan ”osat” pyöräyttää toisinpäin. Me teimme teidät. Ajatus saa kyyneleet silmiini.
Kolmas lapsi, yksitoistavuotias, asuu vielä saman katon alla. Hänestäkin olen ihan kamalan kiitollinen. Niin pieni ja ihmeellinen, kuitenkin jo iso tyttö. Kun katson häntä tanssimassa, laulamassa tai urheilemassa tai kuuntelen hänen hyrinäänsä, kun hän tekee jotain mielekästä, kiitollisuus valtaa minut.
Olen kiitollinen siitä, että päätin lähteä toteuttamaan lapsuuden ja nuoruuden unelmaani journalistiopintoihin. Tämä on varmasti paras päätös aikuiselämässäni ja urallani.
Olen kiitollinen saamastani harjoittelupaikasta. Opin joka päivä uutta ja samalla ihailen ja ihmettelen kollegojeni vahvaa osaamista ja tietotaitoa. Tätä toivon lisää.
Olen kiitollinen, että olen pysynyt terveenä. Selkärankareumani muistuttaa aina välillä itsestään, mutta liikunnalla ja terveellisillä elintavoilla pystyn yhä edelleen pitämään sen kurissa. Rautainfuusio auttoi raudanpuutteeseen, ja jaksaminen on ihan eri luokkaa kuin ennen infuusiota. Korona sairastettiin viime vuoden maaliskuussa, eikä influenssa beekään tarttunut miehestä minuun. Nyt kannattaa koputtaa puuta, tiedän.
Olen kiitollinen, että vanhempani ovat vielä ”nuoria” ja voimissaan ja yli 90-vuotiaat isovanhempanikin ovat mukana elämässäni ja elämässämme.
Olen kiitollinen ystävistä. Korona-aika teki ekstrovertti-minusta hieman enemmän introvertintapaisen, mutta nautin silti kohtaamisista. Ystävät ovat elämänsuola, vaikka tapaisimme vain harvoinkin. He ovat ajatuksissani, saavat hymyn huulilleni.
Olen kiitollinen siitä, että pian on taas kesä. Vielä en osaa sanoa, kuinka kiitollinen siitä olen, sillä en tiedä kesän säätiloja. Oikein aurinkoinen ja lämmin kesä lisää kiitollisuudentunnetta roimasti! Sen tiedän.
Tähän on tultu.
Minna
