Talvi alkaa olla taakse jäänyttä elämää. Edessä on maaliskuu ja kevät, joka ei niinkään ole koskaan ollut mieleeni. Liikaa yhtäkkistä valoa, loskaa, märkää, keikkuvia kelejä. Mutta kevään jälkeen saa nauttia kesästä, ja se se vasta on ihanaa! Tulisipa kunnon kuuma ja aurinkoinen kesä… Tämä helmikuun viimeinen viikko on sujunut työn merkeissä, ja siihen on mahtunut lisäksi migreenivaivaa, treenijuttuja, ystävätapaamisia ja kummitytön hoitamista.
Helmikuun viimeisen viikon parhaat kuvina
Nautin pitkästä kunnon talvesta. Nautin toki myös siitä, että päivät pitenevät ja edessä siintää kesä. Sen sijaan sadekeli, loska, märkyys ja vihmova tuuli eivät lukeudu suosikkeihini. Tällä viikolla talvi loppui kerta heitolla. Kadut tulvivat, ja työmatkalenkillä sai varautua saappaisiin ja sateenvarjoon. Yhtäkkiä pakkaset väistyivät ja lumet alkoivat sulaa. Tämä kuva on eräältä lenkiltäni. Metsäpolku oli ikävän kostea ja paikoin liukas, mutta selvisin.Tällä viikolla kävin Elixiassa yhteensä neljästi: tiistaina, torstaina, perjantaina ja sunnuntaina. Kaksi salitreeniä, kaksi cross trainingia. Toinen kuntosalikerroista ol omatoiminen, ja olen edelleen vahvasti sitä mieltä, ettei se ole yhtään minun juttuni. Ei, ei, ei. Tarvitsen sparraajan ja tangon täyttäjän, jotta jaksan ja motivoidun. Viikon treenit sujuivat ihan hyvin, vaikka taustalla oli muutama migreenipäivä.Kärsin useana päivänä migreenistä. Pitkästä aikaa. Lopulta marssin lääkäriin ja pääsin ns. migreenitippaan Mehiläiseen keskiviikkona. Särky lähti ja olo koheni. Kirjoitin tästä kokemuksesta perjantain blogiin.Se on kyllä ihmeellistä, miten monta vuotta olen jaksanut nauttia ja iloita yhdestä pienestä asiasta: viikonloppukimpusta. Laantaisin lenkkeilen kaupunkiin ja takaisin (yhteensä n. kahden tunnin setti), haen viikonloppukukat ja usein puhun ystävien kanssa puhelimessa ja vaihdan kuulumiset samalla. Tämän viikon viikonloppukimppu on ihana ja nautin sen tuomasta fiiliksestä joka kerta, kun katsahdankin olohuoneen suuntaan.Lauantaina pääsimme neljätoistavuotiaan kanssa hoitamaan kummityttöämme muutamiksi tunneiksi. Mies oli edelleen työmatkalla, joten olimme kaksin liikkeellä tyttären kanssa. En juuri nyt tiedä mitään niin palauttavaa ja kivaa, kun kummitytön kanssa oleilun. Hänen kehitystään ja kasvuaan on ihana seurata. Kävimme sisäleikkien lisäksi ulkona pulkkailemassa ja tekemässä lumikakkuja (sohjokakkuja).…ja touhusimme sisällä kaikenlaista. Tyttönen esitteli taitojaan tanssissa, jumpassa (liikkistä!), legoleikeissä ja tornin rakennuksessa. Ja me ihailimme. Miten mukavaa onkaan saada tehdä pienten lasten kanssa kaikenlaista, kun omat lapset ovat jo aikoja sitten kasvaneet isoiksi…
Mies palasi sunnuntaina työmatkaltaan, ja aloitimme yhdessä remonttipakkaamissuunnittelun. Itse olen jo pakannut liki koko keittiön ja kodinhoitohuoneen muuttolaatikoihin. Seuraavana vuorossa on isojen kalusteiden siirtologistiikan suunnittelu ja toteutus. Tästä minulla ei ole kuvaa. Ehkäpä koostan remonttipostauksen sitten erikseen jonain hetkenä.
Migreeni on ehkä yksi kammottavimmista vaivoista, jonka tiedän. Tämän viikon tiistaina ja keskiviikkona päänsärkyni yltyi niin kovaksi kaikkine lisäoireineen, että tiesin heti kyseessä olevan migreenin.
Tällä kertaa kaikki alkoi flunssasta. Ehdin elvistellä kotona ja muutamalle ystävälle, että olipa helppo flunssa, koska pää ei ole särkenyt lainkaan. Lauantaina se sitten särki. Ja sunnuntaina. Ja maanantaina. Ja tiistaina. Ja keskiviikkona. Kahtena viimeisenä päivänä särky yltyi ja jyskytti ja toi tullessaan huonon olon, haju- ja ääniyliherkkyyden sekä valoherkkyyden. Hyvä, että jaksoin ja pystyin pitämään silmiäni auki…Tavallisista särkylääkkeistä ei juurikaan ollut apua, siitäkin tunnistin, että kyseessä on migreeni.
Päänsärky on sellainen asia, jota minun on vaikea kestää, sillä se (melkein minkälaisena tahansa) lamaannuttaa nopeasti. Olen kärsinyt aurallisesta migreenistä murrosiästä saakka, mutta aikuisiällä saanut sen laantumaan liikunnalla, alkoholittomuudella ja raudanpuutteen korjauksella. Olen aiemmin kirjoittanut asiasta mm. tässä jutussa. Tässä onkin varmasti yksi tekijä, miksi migreeni saattaa juuri nyt villiintyä – raudanpuute on tutkitusti ja koetusti ilmeinen, ja olenkin menossa maaliskuussa kolmanteen rautainfuusioon. Niistä on ollut yli kahden vuoden apu joka kerta.
Kun migreeni tulee pitkän tauon jälkeen, se tuntuu erityisen julmalta. Migreenikohtaus ei kysy kalenteria. Se ei katso, onko meneillään tärkeä työpäivä, sovittu deadline tai työtiimin tapaaminen. Se ei välitä salitreeniajoista tai kotitöiden pakosta. Se ottaa koko tilan. Röyhkeästi.
Kun olotila alkoi olla ankea ja peruslääkkeet veivät vain kovimman säryn kärjen, oli pakko toimia. Tyksin päivystykseen en tohtinut lähteä migreenin hoitoon (siellä on tällä hetkellä kaoottinen tilanne), mutta muistin ystäväni maininneen, että yksityiseltäkin toimijalta voi saada migreenitipan. Niinpä soitin Mehiläiseen ja varasin oitis ajan yleislääkärille, jonka lähetteellä pääsin saman päivän iltana lapsen treenien aikaan hoitoon.
Ja voi hyvä tavaton, miten mutkattomasti ja nopeasti kaikki kävi: lääkäri tsekkasi tilanteeni, pois sulki vakavat diagnoosit ja määräsi migreenitipan, joka sisältää tulehduskipulääkettä, kortisonia ja pahoinvointilääkettä. Hetken päästä istuin tipassa. Alle tunnissa koko homma oli ohi. Ja päänsärky alkoi kaikota nopeasti. Seuraavana aamuna olin täysin oireeton. Halleluja.
Samalla aloin pelätä, että särky alkaa uudelleen. Onneksi se ei ole alkanut. Kun pahin kipu lopulta hellitti, jäljelle jäi kummallinen olotila. Haukotuttaa (on myös migreenin varmin esioire minulla), väsyttää, ajatus kulkee hitaasti, ja kroppa on kuin maratonin juossut. Mutta jo seuraavana päivänä kaikki kirkastui. Olin vakuuttunut, että hoitoon meno kannatti.
Migreeni on varsin näkymätön sairaus, mutta sen voima kärsijälle on todellinen. Se vie toimintakyvyn, pakottaa pysähtymään ja muistuttaa kehon haavoittuvuudesta. Seuraava etappi onkin raudanpuuteanemian korjaaminen.
