On olemassa kahdenlaisia lomia: sellaisia, joita odottaa kuin pelastusrengasta ja sellaisia, jotka tulevat eteen melkein vahingossa. Parhaita ovat jälkimmäiset. Ne ovat sellaisia lomia, jolloin ei ole ollut loman tarpeessa. Silloin loma ei ala väsyneenä tai uupuneena eikä loman ensimmäiset päivät (tai jopa viikot) kulu työkuormasta selviytymiseen ja väsymyksen taltuttamiseen. Ei tarvitse toipua, ei palautua, eikä kuroa itseään kasaan.

Nyt aloitimme hiihtoloman Milanon-perhelomalla (kirjoitin aiheesta perjantain blogiin), joten palattuamme kotiin maanantaina edessä oli liki viikon loma, johon en ollut sopinut juuri mitään ihmeellistä tekemistä. Odotin eniten sitä, että saisin vain olla. Ja tulla ja mennä oman mielen mukaan. Toki lomaseurana oli neljätoistavuotias, ja hänen kanssaan oli sovittuna muutamia pikkujuttuja viikon ajalle. Muuten hengailimme kotosalla puuhastelemassa kaikenlaista tärkeää ja vähemmän tärkeää. Sairastuin tietenkin matkan jälkeen flunssaan, mikä verotti hieman lomafiilistä, mutta siitäkin selvittiin.

Hiihtoloma on ollut siitä kiva, että ei ole tarvinnut laittaa herätyskelloa soimaan, ei ole ollut pakko seurata kalenterimerkintöjä eikä tuijottaa to do -listoja. Aamukahvi on saanut venyä, lenkille on voinut lähteä ihan mihin tahansa aikaan päivästä, lounaan on voinut korvata kakkosaamiaisella niin halutessaan, kirjoja on voinut lukea ja kuunnella kaikissa mahdollisissa vapaahetkissä. Ja kummallista kyllä, aika kuluu, vaikka ei tekisi mitään ihmeellistä.

Viikko on silti ollut varsin mukava. Olemme haahuilleet kaupungilla, treenanneet (minä himmailin flunssan takia loppuviikon, kävelyillä kävin), käyneet ulkoilemassa, neljätoistavuotias kävi kampaajalla ja tuhlaamassa joululahjaksi saamansa lahjakortin ripsien kestotaivutuksessa. Minä valmistelin viikonlopun vauvakutsuja. Se olikin ehdottomasti viikon kohokohta. Lauantaina hain viikonloppukukat, vauvakutsujen viimeiset jutut, kuten ilmapallot ja pöytäkukat ja kuuntelin sohvalla uutta dekkaria, jo kirjakirjana lukemani dekkarin toinen osa – suosittelen!

Sunnuntaina vietimme kummitytön perheen äidille järjestettyjä vauvakutsuja. Illalla tein pitkästä aikaa kotipilateksen (se oli ainoa treeni, jota uskalsin jo tehdä) ja valmistelin hieman ensi viikon työjuttuja.

Olipa mukava lomaviikko. Kun ei ole loman tarpeessa, loma tuntuu heti loman alussa kivalta.

Tällaisessa lomassa on jotain ylellistä, vaikka siinä ei oikeastaan ole mitään ylellistä. Ehkä juuri siksi se tuntuu niin hyvältä.  Usein ajatellaan, että loma on vastalääke kiireelle. Mutta joskus loma voi olla myös jatkumo hyvälle arjelle. Pieni tauko, jossa ei ”korjata” mitään, vaan annetaan asioiden vain olla. Silloin päivät ilman suunnitelmiakaan eivät tunnu tyhjiltä. Niin, ja sekin on melko mukavaa, että alkaa kaivata työtä ja tekisi mieli katsoa esimerkiksi opinnäytetyösuunnitelmia. Silloin tietää, että loma on ollut riittävä.

Tähän on tultu.

Minna