Sisältövaroitus: Totuuksia perhelomista

Kuvitelma on kaunis.

Kaikki ovat yhtä aikaa lomalla. Aikuiset lapset tulevat mukaan kumppaneineen, nuorin lähtee vielä innolla reissuun, ja vanhemmat ajattelevat, että nyt vietetään ihanaa yhteistä aikaa isolla porukalla. Aurinko paistaa, aamiaisella on rento tunnelma ja suunnitelmat toteutuvat yksi kerrallaan.

Todellisuus on toisenlainen.

Joku on nälkäinen. Toinen väsynyt. Kolmas haluaa huilailla hotellilla, neljäs kulkemaan kaupungille. Yksi valittaa aikatauluista, toinen kärsii siitä, ettei ole mitään aikatauluja tai suunnitelmia. Yhdellä särkee selkä istumisesta ja toisella jalat jatkuvasta kävelystä. Kolmas haluaisi mennä, tulla, nähdä ja kokea. Ja ainakin puolet porukasta miettii ainakin kerran lomareissun aikana, miksi tämä on tällaista säätämistä?

Perhe kävelee kadulla
Koko köörin kanssa seikkailemassa Italiassa.

Onneksi en ole ainoa, joka tuntee ja ajattelee näin. En ole ainoa, jolle on perhematkoilla käynyt siten, että totuus on kaukana idyllistä ja kivasta loma-ajattelusta. Kysyin Italian-perhematkamme jälkeen sosiaalisessa mediassa muutamia kysymyksiä perhelomailusta ja nauroin ääneen. Helpotuksesta ja huvituksesta. Miten raskasta onkaan matkustaa perheenä tai isolla porukalla. Moni vastaajista totesi, että ”perhe on pahin”.

Vaikka Instagram täyttyy toinen toistaan suloisimmista perhematkakuvista, vain hyvin harva ”suureen perhelomakyselyyni” osallistujista totesi, että kaikki on aina mennyt kivasti, mitään mutkia ei ole matkassa koettu tai että kaikilla on jatkuvasti sama tahtotila ja hymy huulilla. Ehei, totuus oli juuri samankaltainen kuin oma kokemukseni. Eniten nauratti yhden osallistuneen vastaus siitä, mikä on perhelomailussa parasta. ”Kotiin paluu” oli vastaus. Nyökkäilin vimmatusti nauruni lomasta.

Perheloma etenkään aikuisten lasten kanssa ei ole enää “perheloma” siinä merkityksessä kuin aiemmin: aikuisilla lapsilla on omat elämänsä, rytminsä, rahansa ja lomahaaveensa. Kun mukaan tulevat vielä heidän kumppaninsa, kokoonpano muuttuu entisestään, sillä puolisot eivät ole vielä täysin sisällä lapsuusperheen tavoissa, huumorissa tai kirjoittamattomissa säännöissä.

Samaan aikaan perheen nuorin (puhun nyt omasta elämästäni) elää aivan eri vaihetta. Neljätoistavuotias on yhtä aikaa kiinni perheessä ja irti siitä. Hän haluaa vielä lähteä mukaan, mutta ei joka hetkeen. Hän kaipaa omaa tilaa mutta ei liikaa vapautta. Yhtäkkiä yhdessä lomajengissä on mukana monta tyyppiä, jotka kaikki tarvitsevat ja odottavat erilaista lomaa. Jos suunnitelmia ei ole pohdittu etukäteen, edessä on kinkkisiä tilanteita, jotka helposti kärjistyvät sanailuksi tai riitelyksi. Suurin kitka syntyykin usein odotuksista, joista ei puhuta ääneen.

Mies ja lapset kävelevät
Oman perheen kanssa seikkailemassa 14 vuotta sitten.

Isolla porukalla matkustaminen on myös loputonta päätöksentekoa. Jokainen päivä on sarja neuvotteluja siitä, minne mennään, mitä tehdään, milloin syödään, jaksavatko kaikki ja paljonko mikäkin maksaa. Pienetkin valinnat muuttuvat yhteisiksi prosesseiksi – ja kompromisseiksi. Ja eniten kuormittavat juuri kompromissit.

Vaikka omilla perhelomillamme suurin osa osallistujista on aikuisia, vanhat roolit hiipivät esiin yllättävän nopeasti: vanhemmasta tulee taas järjestäjä, ohjaaja, maksaja ja sovittelija. Aikuiset lapset palaavat hetkittäin helpompaan lapsen rooliin, jossa joku muu miettii aikataulut, ruokailut ja kustannukset. Lasten kumppanit jäävät jonkinlaiseen välimaastoon tarkkailemaan tilannetta ja sovittautumaan mukaan menoon. Kukaan ei tee tätä tietoisesti, mutta peruspsykologiankin näkökulmasta tämänkaltainen perhedynamiikka on sitkeässä.

Lisäksi lomalla yhdessäolon intensiivisyys yllättää. Kotona ja arjessa on kullekin oma paikkansa, omia menoja ja tilaa vetäytyä. Lomalla ollaan samassa paikassa, samassa majoituksessa, samoissa suunnitelmissa ja toisten rytmeissä kiinni aamusta iltaan. Pienet ärsytykset eivät ehdi laantua, kun seuraava yhteinen hetki on jo käsillä.

Ehkä suurin harha liittyy mielikuvaan idyllisestä perhelomasta. Ajatukseen, jossa kaikki nauravat auringonlaskuissa ja nauttivat toistensa seurasta aamiaisella ja nähtävyyksillä. Kun kokoonpano on iso ja elämäntilanteet paikoin kaukana toisistaan, täydellinen yhteisloma on lähes mahdoton yhtälö. Toimivammaksi osoittautuu usein malli, jossa ollaan sekä yhdessä että erikseen. Jaetaan joitakin hetkiä, mutta annetaan tilaa myös hajautua. Ja suunnitellaan ohjelma etukäteen.

Kaikesta säätämisestä huolimatta yhteinen aika on lopulta arvokasta. Ja aika kultaa muistot.

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Oma elämä Matkat Ajattelin tänään

Kirjavinkkejä: Kaksi teosta, jotka pysäyttivät

Vain harvoin tartun oikeaan kirjaan. Se johtuu pääasiassa siitä, että a) olen tottunut äänikirjan kuuntelija ja lukija eli luen myös kirjoja puhelimelta tai padilta ja b) että kirjakirjan lukemiseen pitää olla ihan oma aikansa ja hetkensä. Sellainen juuri siihen tarkoitukseen sopiva, rauhallinen oman ajan hetki. Siinä sivussa ei voi siivota, laittaa ruokaa, lenkkeillä ja niin edelleen. Lentomatkat (loma-aikojen lisäksi) ovat oiva aika ja paikka oikealle kirjalle.

Varauduin Milanon-matkallemme yhdellä kirjalla, jonka hankin lentokentältä ja johon sain suosituksen kirjakaupan myyjältä. Luin sen liki loppuun menomatkalla. Onneksi neljätoistavuotiaalla oli mukanaan suomen kielen ja kirjallisuuden -oppikokonaisuuden tämänhetkinen lukukirja. Tulomatkalla tartuin siihen.

kaksi kirjaa olohuoneen pöydällä

Kirjavinkkejä: Kaksi teosta, jotka pysäyttivät

Lilja Sigurðardóttir: Jääkylmä aurinko. Jääkylmä aurinko on islantilaiskirjailija Lilja Sigurðardóttir dekkarisarjan avaus, jossa tutustutaan kolmikymppiseen Áróraan, talousrikoksiin erikoistuneeseen tutkijaan, jolla on islantilainen isä ja brittiäiti. Tarina käynnistyy hyytävällä prologilla, jossa naisen ruumis kätketään syrjäiseen laavakivikkoon. Pian Áróra saa kuulla siskonsa Ísafoldin kadonneen Islannissa ja matkustaa vastentahtoisesti Reykjavikiin selvittämään tapausta.

Tutkimukset johdattavat hänet väkivaltaisen lankomiehen, epäilyttävien naapureiden sekä karismaattisen poliisin Daníelin jäljille – ja sivujuonteena myös kadonneen rikollisomaisuuden aarrejahtiin. Juoni rakentuu useista näkökulmista ja pitää lukijan jatkuvassa epävarmuudessa tapahtumien todellisesta kulusta.

Romaanissa yhdistyvät rikosmysteeri, perhesuhteiden jännitteet ja Islannin karu tunnelma. Dekkarin juoni oli riittävän jännittävä ja yllätyksellinen, mikä lienee tälle genrelle jonkinlainen perusvaatimus. Kirjailija rytmittää tarinaa melko taitavasti vuorottelevilla näkökulmilla, jotka laajentavat tapahtumia vähitellen ja pakottavat lukijan tarkistamaan omia oletuksiaan useaan otteeseen. Tunnelma on jollakin tavalla viipyilevä ja kieli sujuvaa ja visuaalista.

Neljä tähteä. Luen tai kuuntelen varmasti kirjailijan Áróran tutkimuksia -sarjan muutkin osat.

Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin. Kesän jälkeen kaikki on toisin on Siri Kolu nuortenromaani, joka tarttuu ajankohtaiseen teemaan transsukupuolisuudesta yhdistäen sen yllättävään mutta ehdottoman toimivaan purjelentämisen kehykseen. Kirjan päähenkilö Peetu on elänyt lapsuutensa tytöksi määriteltynä Petrana, mutta täysi-ikäisyyden kynnyksellä hän on vihdoin matkalla kohti sukupuolenkorjausprosessia. Muutos koskettaa koko perhettä, erityisen keskeiseksi nousee Peetun ja hänen isänsä suhde: yhteiset purjelennot tarjoavat tilan käsitellä vaikeita tunteita ja elämän käännekohtia. Jokainen luku on oma lentonsa.

Kerronnassa on havaittavissa vahva kaksijakoisuus: paikoitellen ja teoksen alussa teksti muistuttaa tietoisesti rakennettua “infopakettia”, jossa avataan sukupuolenkorjausta ja transnuoren kokemuksia. Loppua kohden sävy kuitenkin syvenee ja tarina muuttuu emotionaalisesti koskettavaksi. Lentämisen metaforat kannattelevat Peetun sisäistä kasvua. Puhekielinen minäkerronnan ilmaisu tekee äänestä aidon ja nuorelle sopivan, vaikka paikoin kirjakieliset ilmaukset erottuvat korosteisina.

Kolun teos on kokonaisuutena hieno. Romaani rakentuu rehelliseksi kasvukuvaukseksi identiteetistä, perhesuhteista ja uuden elämänvaiheen kynnyksestä. Uuden elämän kynnyksellä ei ole vain Peetu, vaan kaikki hänen läheisensä. Teos on varsin lyhyt, vain 110 sivua pitkä, mutta lyhyydestään huolimatta se on täynnä tärkeää asiaa. Peetun tarina on fiktiivinen, mutta paljastaa kuitenkin hieman sitä, minkä keskellä transihmiset elävät. Kesän jälkeen kaikki on toisin on kuitenkin valoisa ja toivoa herättävä kertomus. Kirjassa Peetu uskaltaa elää todellisena itsenään kaikista yhteiskunnan asettamista hankaluuksista ja pilkasta huolimatta.

Neljä tähteä ja plussa perään. Kuuntele tai lue tämä. Jään odottamaan yhteistä keskusteluamme neljätoistavuotiaan kanssa tästä teoksesta ennen kuin hän ”pääsee” kirjoittamaan arvionsa/referaattinsa kirjasta oppitunnilla.

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Oma elämä Kirjat Ajattelin tänään