Kotiterassi puhkeaa jälleen kukkaan
On taas se aika vuodesta, kun vastaanotan mieheni minulle aiemmin antaman hääpäivälahjan: korujen ja sen sellaisten perinnelahjojen sijaan toivoin terassikukkia ja sitä, että a) ne on katsottu osaavan, juuri meidän terassimme tuntevan ammattilaisen toimesta ja b) tämä samainen ammattilainen tulee mukaan istutustyöhön.
Tai oikeastaan minä olen se mukana hengaaja ammattilaisen tarttuessa multasäkkeihin ja kaikenlaisiin istutusvälineisiin. Höristelen kyllä korviani kukkienhoitoneuvoille ja katselen vierestä, kuinka hienosti se osaajalta käy. Ensin kiskotaan kuihtuneet, pystyyn nuupahtaneet tai kuolleet rehut ruukuista pois, sitten möyhitään taidokkain ja varmoin ottein multaa, kastellaan vanhaa multapohjaa ja lisätään uutta multaa päälle. Kaivetaan pikkuruisia kuoppia ja kiinnitetään uudet tulokkaat niihin. Sitten multaa juurien päälle ja kastelu.
Ammattilaisen silmä on pettämätön – kukat asettautuvat sulassa sovussa suuriin ruukkuihin ja mätsäävät toistensa kanssa täydellisesti.
Sivusta katselijan roolin lisäksi lupaan myös keittää kahvit ja toimia seurarouvana. Ja ihailla kukkiani aivan jokaisena kesän päivänä loppusyksyn pakkasiin saakka. Ihan kuten viime vuonnakin. Rakastuin silloin ensisilmäyksellä terassin kukkajuttuihin.
Niin kävi nytkin! Tuntuu, että koko merelle katsova terassimme heräsi eloon, kun vanhat rönsyt napattiin pois ja uudet värikkäät kasvit mullitettiin tilalle. Harmaa talven rökittämä terassi puhkesi yhtäkkiä väriloistoonsa. Nyt minun pitäisi vain muistaa säännöllinen, ohjeen mukainen kastelu sekä kuihtuneiden kukkien pois nyppiminen.
Ruukkujen täytteeksi ja silmänilokseni istutettiin salviaa, murattia (joka pian alkaa kasvaa kauniisti ns. ulos ruukusta) ja vaaleanpunaista pelargoniaa. Toiseen ruukkuun saan vielä jonkin kivan puun ja murattia. Ai että. Nämä kaikki kestävät jatkuvaa aurinkoa, lämpöä, kuumuutta ja vaihteleviakin säitä. Terassillemme paistaa aurinkoisina päivinä aurinko aina aamupäivästä iltaan saakka. Kasviruukut on sijoitettu ”katon lipakkeen” suojaan, jos sade yllättää. Niiden ei siis tarvitse lillua vedessä…
Kun istahdan keittiön pöydän ääreen aamukahville tai tietokonehommiin, näen ihanan värikkäät kesäkukkani. Kun kuljen maisemaikkunalle tai istahdan olohuoneen sohvalle, näen olohuoneen ikkunoista pelargoniani ja kaikki muut ihanuudet. Kun kuljen alakertaan vievillä portailla, voin ihailla uusia kaunokaisiani.
Ja kun avaan aurinkoisena päivänä terassin oven kahvikuppi kädessäni ja suuntaan kohti aurinkoista hetkeäni, näen kaikki kukkaseni täydessä loistossaan. Näen ja kuulen myös kaikenlaiset pörriäiset ja pölyttäjät, jotka ovat innoissaan uusista kukistani. Yhtä innoissani kuin minä. Minä nappaan onnellisena muutaman kuvan, päivitän niitä someen ja myhäilen tyytyväisenä. Kunpa kesä ei loppuisi koskaan!
Tämä on paras hääpäivälahja ikinä.
Tähän on tultu.
Minna
Kirjastokäynti. Olin unohtanut, miten mukava on käydä kirjastossa. Tällä kertaa olimme kymmenvuotiaan asioilla ja lainasimme hänelle kaikkiaan kahdeksan kesälomakirjaa. Seuraavalla kirjastokerralla taidan itse olla jo lomilla ja perehdyn tarkemmin myös aikuisten kirjatarjontaan. Kävelimme lapsen kanssa käsi kädessä ja keskustelimme siitä, mikä merkitys kaikille avoimella kirjastolla on lapsille, aikuisille, perheille, kuntalaisille ja koko yhteiskunnalle.
Olkapään niveltulehdus. Ikä ei tule yksin, sen voi kertoa. Vaivat lisääntyvät, aina ilmaantuu jotain uutta, kun edellisistä oireiluista on päässyt. Ei riitä, että kaularanka leikattiin kahdesti kahden vuoden aikana, naamaan ilmaantui hyvin vaikeasti hoitoon reagoiva ruusufinni ja että sairastaa pitkään oireettomana pysynyttä selkärankareumaa.