Olen aiemmin kirjoittanut kulukuurista mm. järkevän kuluttamisen ja  silkan säästämisen näkökulmista. Nyt päätin kirjoittaa siitä, miten opintovapaalaisen penninvenyttäjän kävi liki kolmen opintovapaakuukauden aikana, jos mietitään taloudellista asian laitaa.  Totuus kiteytettynä ensimmäiseen kappaleeseen on se, että rahanmenoa ei voi estää opintovapaallakaan: vaikka suunnittelin taloutta, päätin olla kuluttamatta ja elää säästeliäästi, yllättäville menoille en voinut mitään.

Ennen opintovapaatani (oikeastaan jo vuosia) olen tehnyt päätyöni lisäksi jopa kahta sivutyötä. Näistä ansaitsemani rahat olen laittanut säästöön ja jos minun on tehnyt mieli jotain oikein ihanaa, sellaista, mistä olen esimerkiksi haaveillut pitkään, olen sen hankkinut näillä ns. ylimääräisillä tuloillani. Annan tästä esimerkkeinä K-tuolin, nahkalaukun ja hyvinvointipäivän itselle. Ne kaikki sekä toivat että tuovat mukanaan yhä edelleen iloa, enkä ole päivääkään katunut säästöjeni hupenemista.

Joskus lahjoitan sivutyötuloistani osan kotoa pois muuttaneille pojilleni. Hankin jotain sellaista, mitä he ovat pidempään toivoneet esimerkiksi koteihinsa.

Tällaisestakin kuluttamisesta minulle tulee hyvä mieli.

Opintovapaani mahdollistui kahdella pääseikalla: 1) meitä on kaksi työssä käyvää aikuista taloudessamme ja 2) minä olen tehnyt sivutöitä ja säästänyt ”pahan päivän varalle” rahaa. Kolmas merkittävä seikka oli se, että tutkintoon johtaviin opintoihin on mahdollista saada aikuiskoulutusrahaa tai -tukea, mikä sen oikea nimitys ikinä onkaan. Tämä raha ei ole suuren suuri, mutta se on enemmän kuin nolla.

Kun suunnittelin opintovapaatani, tein päätöksen, että maaliskuun puolivälistä toukokuun loppuun elän maltillisesti, en ostele mitään tarpeetonta (kuten vaatteita itselleni) enkä käy ruokakaupassa kuin kerran, maksimissaan kaksi kertaa viikossa. Päätin myös, että Wolt-tilaukset ja ravintolaillalliset voi siirtää opintovapaan jälkeisiin palkallisiin kuukausiin. Poikkeukset toki vahvistaisivat säännön, ajattelin tuolloin.

Ja niin se tekikin. Ravintolaillallisia kertyi kahteen ja puoleen kuukauteen laskujeni ja melko huolimattoman kirjanpitoni mukaan kolme. Kaksi niistä pikaruokaravintoihin. Wolt-ruokia tilasin omalta puhelimeltani (ja tililtäni) vain kerran, mieheni puhelimesta kahdesti. Turun kivoissa kahviloissa en renkunut juuri lainkaan, take away -kahvit hain kahdesti, mutta sen sijaan kampuksen kuppilassa join kahvit kahdesti keskimäärin kolmesti viikossa, tunnustan.

Olen mukavuudenhaluinen, enkä kiikuttanut omaa termaria mukanani. Ihailen niitä, jotka niin tekevät.

Ruokahävikkimme sen sijaan väheni tämän ajanjakson aikana – minä uhrauduin syömään samaa pöperöä kolmekin päivää peräkkäin. Muille se maistui ehkä kahdesti. Mustuneet hedelmät hurautin blenderillä smoothieksi muutaman kerran, enkä ostanut kaupasta arkena mitään ylimääräistä. Kaikki ostamani ruoka sekä valmistettiin että kulutettiin.

Yksi iso ja yllättävä kuluerä näiden kuukausien aikana olivat lääkäri- ja apteekkilaskut. Työterveydestä en saanut tarvitsemaani apua, joten suuntasin yksityissektorille.  Ja koska diagnoosini oli ruusufinni, vaati se asianmukaista hoitoa, joka toki maksoi sievoisen summan. Tai no, rasvat maksoivat paljon, mutta toukokuussa aloittamani antibioottikuuri sen sijaan oli mielestäni halpa. Edullinen sijoitus itseen, naurahdin farmaseutille apteekin kassalla.

Ruusufinniin upposi rahaa muutenkin: vertaisten suosittelemat saippuat ja aurinkovoiteet, maitohappobakteerit ja monivitamiinit tekivät pienen loven lompakkooni. Viikonloppukimppurutiinistakaan  en hennonnut luopua, mutta New York -kaupunkikahvin vaihdoin Kulta Katrinan pannujauhatukseen. Eniten ehkä siksi, että kaupunkikahvit kallistuivat melkoisesti. Toiseksi siksi, että se aiheutti minulle palantunnetta kurkkuun, jonkinlaista närästystä, josta olen nyt kokonaan päässyt eroon.

Myös kymmenvuotiaan laboratoriokulut lakon ja kaikenlaisten laboratorioruuhkien ja hoitajapulan vuoksi olivat niin sanottuja ylimääräisiä ja yllättäviä kuluja. Onneksi meillä on vakuutus, joka korvaa jälkikäteen hänen terveyskulunsa.

Yksi iso (näiden kuukausien isoin) kuluerä oli toukokuinen matkamme Kreikkaan. Olimme tehneet lähtöä yli kaksi vuotta, ja nyt vihdoin koronan hellitettyä pääsimme lepäämään aurinkoon. Matka oli mukava, vaikka siellä meni rahaa siitä huolimatta, että päätin sekä ennen matkaa että jokaisena matkapäivänä, että mitään en osta. Ostin kuitenkin. Yhden mekon ja silkkihousuhameen itselleni, vaatteita lapselle, muutaman halvan tuliaispussukan, oliiviöljyä ja maustesekoituksia.

Tunsin hienoista huonoa omatuntoa sekä reissusta että ostelusta, mutta mies lohdutti minua: oikeastaan tämä ei ole suuri kuluerä, sillä liki kolmeen vuoteen me emme ole matkustaneet missään. Olemme siis säästäneet rahaa. Tämä lämmitti mieltäni, ja matkustin kohteeseemme ja sieltä takaisin kotiin vailla huolta huomisesta.

Tähän on tultu. Ja syksyllä alkaa toinen opintovapaakausi.

Minna

Kuvat: Unsplash