Viikon parhaat koronakaranteenilisällä
Seitsemäs lomaviikko on lopussa. Vielä yksi kokonainen lomaviikko jäljellä. Vaikka vankkumaton arjen ystävä olenkin, en toistaiseksi ole kaivannut takaisin työhön. Tämän viikon parhaisiin lukeutuvat ehdottomasti alkuviikon hellepäivät, ystävälenkit, pyöräretket, yhdeksänvuotiaan 60 metrin juoksun oma ennätys ja oman erän kisavoitto sekä hänen oppimansa pääedellähyppy altaaseen.
Tähän olisin halunnut listata lisäksi Ahvenanmaan miniloman, joka meidän piti tehdä miehen ja ystäväpariskunnan kanssa ilman lapsia. Olin odottanut tätä hengähdystaukoa koko kesän. Keskiviikkoiltapäivänä se peruttiin. Me olisimme seuraavat 14 vuorokautta karanteenissa. Se siitä lomasta.
Alkuviikon nautimme yhdeksänvuotiaan kanssa kesäisistä päivistä: aamukahvin ja aamupalan jälkeen tytär jää touhuamaan omiaan tunniksi, minä lähden aamulenkille yksikseni. Usein teen heti lenkin perään kuula- tai kuminauhatreenin, ja lounaan jälkeen lähdemme pyöräilemään yhdessä lapsen kanssa. Päämäärällä tai vailla päämäärää. Tällä viikolla päämäärinä ovat olleet Samppalinnan maauimala, jokirannan jäätelökioski ja Skanssi. Päämäärättömästi olemme haahuilleet Majakka- ja telakkarannan suunnalla sekä kotikulmilla.
Päämäärätön haahuilu jatkui keskiviikosta eteenpäinkin, mutta päämäärät saimme karanteenista johtuen unohtaa. Nyt fillaroimme metsissä, tyhjillä kaduilla ja piilossa kaikelta.
Kun aurinkoisina aamuina katsoo ulos ikkunasta, hymyilyttää. En kärsi helteistä, nautin niistä koko sydämestäni. Lämpö tekee hyvää mielelle ja minun tapauksessani myös koko kropalle, erityisesti nivelille ja selälle. Se on hassua, että lenkit ja kotitreenit sujuvat paremmin, kun ulkona on lämmin, jopa kuuma. Voisi kuvitella tämän olevan juuri toisinpäin. Toki hellekelitkin loppuivat yhteen positiiviseen testitulokseen. Se siitä, antaa sataa vaan!
Yhdeksänvuotias on käynyt kahdesti viikon aikana maauimalassa ja neljästi omassa uima-altaassa harjoittelemassa pääedellähyppyä. Koska uiminen ei ole minun juttuni, mies on lillunut altaassa ja opettanut kärsivällisesti tyttöä hyppäämään – ja maanantai-illalla se onnistui! Tiistaina hän hyppelikin antaumuksella Samppalinnassa. Ja niin siinä kävi, että isonveljen positiivisen testin jälkeen Samppalinnan hyppytornit ja ponnut sai unohtaa, siirryimme kokonaan omaan altaaseen. Luojan kiitos meillä on sellainen.
Toinen urheilullinen saavutus oli maanantain yleisurheilukisan 60 metrin juoksussa. Rikki meni oma ennätys, ja sijoitus oli ykkönen! Olimme miehen kanssa kannustamassa, ja minulle tuli kyyneleet silmiin, kun näin lapsen hämmästyksen hymyn juoksun jälkeen: ”Äiti, mä voitin!!?” Kisataulun ykköspaikalla näkynyt oma nimi sai hänet (ja meidät kaikki) onnelliseksi.
Tästä iloitsimme viikon jokaisena päivänä, myös karanteenipäivinä.
Keskiviikkoaamuna oli sateista ja harmaata. Yritin asennoitua ja ajatella luontoa. Join aamukahvia, kirjoitin kirjaa ja blogia ja päätin sateen laantumista odotellessani tehdä kotihommia. Lue: viikata pyykkejä. Ikävin kotityö ikinä, mutta lenkille lähtöä odotellessa äänikirja korvilla menettelee. Tai no, ei menettele, mutta tulee hoidetuksi. Onneksi yhdeksänvuotiaalle tuli kaveri lounaan jälkeen uimaan. Tieto siitä, että sadepäivälle on jotain tekemistä ja ohjelmaa, helpotti mieltäni ja asennoitumistani. Myös uusi Kanto Designilta arvonnassa voittamani Lilja-mekko sai hymyn huulille.
Ja sitten yhtäkkiä se tapahtui. Rumpujen pärinää…
Matruusin piti palata negatiivisen koronatestin jälkeen kasarmille keskiviikkona. Koska testi kuitenkin oli positiivinen, armeija sai odottaa. Positiivinen tulos tuli yllättäen, sillä poika on ollut täysin oireeton. Saimme eristettyä hänet muiden positiivisen tuloksen saaneiden kaverien kanssa muualle viikoksi. Keskiviikkoilta meni harmistuksessa, itkiessä ja siivotessa. Kirjaimellisesti pyörimme ympäri asuntoa maskit päällä ja huokailimme. Illalla luovuimme maskeista. Samalla huomasimme, että ne olivat loppu.
Torstaina teimme drive in -kauppalistan. Perjantaina ostokset kuljetettiin kotiovelle.
Koska minulla ja miehelläni oli lieviä (psyykkisiä) oireita, kävimme perjantaina koronatestissä molemmat. Virallinen testi on vasta maanantaina, ja siihenkin menemme, sillä näytteemme perjantailta olivat negatiivisia. Saimme lauantaina tulokset.
Perjantai-illalla lähdimme saarimökille. Sekin tuntui tässä karanteeniahdistuksessa jopa mukavalta tekemiseltä: venematka, merimaisemat, saarimökki, sauna, palju ja pimenevät illat. Mieli rauhoittui, oli tilaa ulkoilla, touhuta ja olla ilman vaaraa kenenkään kontaktoimisesta.
Lauantaina palasimme ennen ukonilmoja kotiin. Tiistaina lähdemme hieman pidemmäksi aikaa saareen. Kuluu aika nopeammin. Erityisesti yhdeksänvuotiaalla.
Loppuun muutama karanteenitotuus ensimmäiseltä neljältä päivältä: 1) on tylsää, 2) on ahdistavaa, 3) on levotonta, 4) on saamatonta ja lamaantunutta, 5) on pelottavaa, 6) aika kuluu aivan liian hitaasti ja 7) onneksi pääsee yksin tai karanteeniporukan kanssa lenkille, pyöräilemään, ajelulle ja mökille.
Kaikesta ei tarvitse luopua. Vuhuu.
Tähän on tultu.
Minna
P.S. Jos haluat seurata karanteenin etenemistä ja karanteenitunnelmia päivittäin, ota @tahanontultu instagram seurantaan!
