Niin, meillä on usein (ellei aina) spagettia. Sen kanssa jauhelihakastiketta, joskus villisti jotain broilerista ja kauden kasviksista. Ruokaboksi on pelastanut kiireisen arkemme jo melkein vuoden ajan, mutta niinä viikkoina, kun olen joko unohtanut tilata boksin tai jättänyt sen (jostain kummallisesta syystä) harkiten tilaamatta, keittiössämme vaeltaa ruoanlaitosta ahdistunut perheenäiti. Se sellainen, joka kokkaa joko spagettia, siskonmakkarakeittoa tai kalapuikkoja.  Kurkkua ja kirsikkatomaatteja lautasen sivuun, ja se on siinä.

Miellän itse tämän ilmiön liittyvän ainakin osin elämänvaiheeseen – aika ja jaksaminen eivät riitä hellan takana seisomiseen. Toki se liittyy myös perittyyn malliin, huvitusprosenttiin ja milloin mihinkin.

Syytän kuitenkin eniten kiireistä arkea, jonka keskellä en jaksa panostaa päivälliseen.

On paljon muitakin asioita, jotka ruuhkavuodet – elämä nelissäkymmenissä kolmen lapsen, yhden miehen sekä päätyön ja sivutyön kanssa – on saanut jollakin tasolla muuttumaan, vääristymään tai lakkaamaan kokonaan. Ja joiden suhteen olen ikään kuin hellittänyt. ”Antaa olla vaan” -mentaliteetilla.

Pyykit ja pölyt voivat odottaa

Tälle olen pistänyt pisteen, sanonut aamenen ja antanut itselleni luvan rötväillä. Minulla ei ole kiirettä siivota. Minun ei tarvitse siivota työpäivän jälkeen väsyneenä. Minun ei tarvitse noudattaa siivouspäivä-systeemiä. Ei.

Ympäristö on hallittavissa, kaapit sotkussa

Pidän kuitenkin näkyvät paikat ja ehdottomasti keittiön siistinä. Eteisen pitäisi olla kutsuva ja kodin tuoksua puhtaalta. Kaappeja en voi esitellä kellekään – ne tursuavat kaikenlaista tarpeellista tavaraa! Niiden siivoamisen suhteen vetoan aikaan ja mukavuudenhaluun.

Wilma-järjestelmän merkintöjen seuraaminen on epäsäännöllistä

Ja se hävettää. Ja se leimaa minut minulle itselleni huonoksi äidiksi. Olen ani harvoin perillä oikeasti ja kunnolla m i s t ä ä n yhdeksänvuotiaan kouluasioista. Onneksi naapurustossa asuu pelastajia, ja ehtiihän sitä sitten viime hetkellä kurkkimaan olennaiset Wilmasta?

Jääkaapissa ei ole mitään

Koska kaupassa käynti on vaivalloista ja väsyttävää, maski päässä tulee kuuma ja illat haluan pyhittää olemiselle, lukemiselle, terassilla ihmettelylle, kahvittelulle ja kaikenlaiselle mukavammalle kuin kaupassa käynti. Taion (ihan emäntänä) munista, margariinista ja kurkusta joskus ihmeitä.

Ystäväsuhteet kärsivät

…ellei niistä pidä tietoisesti huolta. On myös kiva, jos ja kun ystävien kesken on olemassa kirjoittamaton ja ääneen sanomaton sääntö siitä, että yhteydenpito on vastavuoroista.

Matkustushinku ja kotiin jumittaminen

Kun tekisi niin paljon mieli matkustaa. Edes Helsinkiin, Tampereelle tai Ahvenanmaalle. Sitten, kun se hetki  tulee, että ”hei, nyt, nyt vois tehdä jotakin ja mennä jonnekin!”, niin ei, ei jaksa. Ei viitsi. Ei ehdi. Ei kiinnosta. Kotiterassi ja kotona keitetty oma kahvi kelpaavat vallan mainiosti viikonlopun ratoksi.

Tuhat päällekkäistä asiaa

…ja satakunta vielä päälle. On kahden aikuisen työt, yhdeksänvuotiaan harrasteet ja muut sovitut menot, Matruusipojan armeijan aikataulut, omat ja miehen harrastukset ja kaikenlaiset (ikävät) kotityöt. Siinä hyörinässä unohtuvat välillä lapsen pianotunnit, yleisurheilukisoihin ilmoittautumiset ja lenkkitreffit.

Hävettää ja harmittaa. Usein ja pitkään. Pitää kuitenkin osata antaa melko nopeasti tässä hässäkässä anteeksi itselleen.

Olen tietoisesti yrittänyt nyt viimeisen vuoden ajan rauhoittaa arkea – ja mielestäni myös onnistunut siinä! Tauotan työpäiviä, en sovi Teams-tapaamisia samalle päivälle peräkkäin montaa, ja sallin itselleni pidemmän lounastauon, jolloin pääsen pienelle happihypylle. Lenkillä ajatus laukkaa ja mielikuvitus on valloillaan. Usein parhaat hankeideat ja esimerkiksi opinnäytetyön ohjausratkaisut syntyvät kävelyllä, ulkoilmassa.

Illat olen pyhittänyt mukaville asioille: lukemiselle, kotitreeneille, ulkoilulle, kahvilla käymiselle. Irrotan työstä. Irrotan säännöllisesti myös perheestä, sillä jo vartin yksin olo tekee minusta säyseän ja onnellisen ihmisen. Se vapauttaa hetkeksi myös ruuhkavuosista.

Tähän on tultu.

Minna