Kesäloma on yliarvostettua aikaa, totesi ystäväni kerran. Heti seuraavassa hetkessä äitini muistutti, ettei kesälomaan kannattaisi ladata kamalasti odotuksia. Toisaalta ymmärrän molemmat näkökulmat ja linkitän ne tavallaan toisiinsa: molemmissa pääsanoma on se, että parempi olla suunnittelematta mitään erityistä ja unohtaa liika kesälomafantasiointi. Ei pety. Ei pidä siis liiemmin hehkuttaa loman alkua mielessään, työpaikalla tai somessa eikä laatia to do -listaa loman ajaksi.

Luin psykologin kirjoittaman blogin, jossa todettiin hieman samansuuntaisesti, että loma ja arki pitäisi erottaa toisistaan. Tässä alleviivattiin erityisesti sitä, että jos arkena joutuu elämään minuuttiaikataulussa ja suunnittelemaan elämänsä, kannattaa lomalla jättää kaikki listat tekemättä. Loma pitäisi pyhittää olemiselle ja spontaaneille mieliteoille – jos tekisi mieli siivoilla, piipahtaa mökillä tai käydä juhannuskylässä naapurissa, sen voi tehdä. Mikä jottei. Mutta jos tekemisestä tulee suoritus ja yksi ranskalainen viiva kalenteriin tai muuhun muistiinpanovälineeseen, siitä tulee pakko.

Eikä loma silloin juurikaan poikkea arjesta.

Nyökkäilin. Päätin samalla, että tämän kesäloman minä menisin ilman listaa, ilman sen ihmeempiä suunnitelmia, sopimisia tai pitäisi-ajatuksia. Tämän liki kahden kuukauden opettajan loman minä menisin, minne nenä näyttäisi ja mieli halajaisi. Herään aamulla, kun siltä tuntuu ja katson aamiaispöydässä, mikä tänään huvittaisi. Samalla melkein rukoilen, että lomasta tulisi aurinkoinen ja lämmin. Se on minun tärkein lomatoiveeni.

Uudessa lomasuunnitelma-päätöksessäni on toki muistettava kaksi olennaista asiaa: 1. Se, että elän loman pääasiassa yhdeksänvuotiaan kanssa (ja ehdoilla) ja 2. Kesän suurin meneminen on aikataulutettava ihan majoituksen, ravintoloiden ja yhteisten aikataulujen sopimiseksi. Onneksi kohta kaksi on jo tehty ja to do -listalta yliviivattu ennen virallisen loman alkua. Kohtaan yksi tottuu yleensä melko nopeasti, ja onneksi tytärkin pitää extemporeilusta ja viihtyy pitkiäkin hetkiä itsekseen. Ja onneksi pihapiirissä on kavereita.

Kesäloma alkoi. Olen ollut muutamia päiviä lomalla. Ainoa selkeä suunnitelma, joka tälle kesälle on lukittu, on matka Ahvenanmaalle. Lähdemme sinne kahden kesken mieheni kanssa, mukaan matkaan lähtee ystäväpariskuntamme. Yhdeksänvuotias jää viettämään kesänsä odotetuinta hetkeä mummolaan, josta he suuntaavat Helsinkiin, Sealifeen ja Allas-uimaan. Meillä kaikilla on kuitenkin jotain, mitä odottaa.

Muut lomaodotukseni ovat lähinnä seuraavanlaisia:

• Kunpa saisi istua terassilla ja lukea kirjaa, juoda välillä kahvia lempimuumimukista ja katsella välillä merelle.
• Ensimmäisellä lomaviikolla lakkaisin varpaankynnet.
• Kunpa pääsisi joka päivä kunnon lenkille, välillä yksin, välillä kaverin kanssa.
• Voi miten mukavaa olisi käydä pitsalla Ruissalon telakalla.
• Maauimalassa voisi piipahtaa lapsen kanssa. Minähän en ui, mutta olen tottunut vahtija.
• Yhtenä (ihan tavallisena) loma-aamuna haluaisin hotelliaamiaiselle ihan omassa kotikaupungissani, vaikka oma jääkaappi olisikin täynnä aamiaistarvikkeita. Niitä iänikuisia kalkkunaleikkeitä, juustoja ja kurkkuja.
• Jokirannan tunnelma. Se on koettava. Sinne pääsee kymmenessä minuutissa, se on toteutettavissa extempore koska tahansa!

Lisäksi otan esille koko äänikirjahyllyni lukemattomat opukset ja arvon jollakin jännällä tavalla, mistä aloittaisin. Kysyn toki mielipiteen myös kahden hengen kirjakerhomme toiselta jäseneltä… Pyykkivuoren selvitin viimeistä paritonta sukkaa myöten päivä ennen lomani alkua. Lomalla en aio liioin murehtia pyykeistä. Sen ehtii arkenakin.

Pitkän ja melko raskaan työkevään jälkeen odotin eniten sitä hetkeä, kun aamulla ei ole kiire minnekään. Sähköposteja ei tarvitse avata – saati lukea – eikä kukaan kaipaa tai odota (työasioissa) minua ennen elokuun yhdeksättä päivää.

Herään puhtaissa lakanoissa ja hymyilen. Kun silmät avatessani muistan olevani lomalla, vatsassa kipristää kivasti. Se tunne on ihana!

Tähän on tultu.

Minna