Muistiinpanoja menneeltä viikolta

Viikko on ollut kiireinen, ja opettajan työn ruuhkahuippukausi on alkanut. Itse pidän ruuhkahuipuista tiettyyn pisteeseen saakka ja lyhyinä setteinä kerrallaan. Kiire, stressi ja pakko ovat tunnetusti parhaita motivaattoreita moneen! Kiireiseen viikkoon on onneksi mahtunut myös 21.-vuotishääpäivä sekä monen monta hyvää uutista ja onnistumista – on ollut syytä hymyyn.

Kokosin viikon parhaat tällä kertaa muistiinpanoina. Tätä helpotti käytössäni olevat paperinen kalenteri ja muistikirja (joka on melkoisen sotkuinen…), johon kirjoitan tapaamisten, opetuksen ja ohjauksen aikana kaikenlaista. Tärkeää ja epäolennaista. Ristiin, rastiin, vaakaan, suoraan ja vinottain.

Maanantai

Maanantaimaanantaimaanantai. Pidän maanantaista. Aamukahvi oli erityisen hyvää, ja yhdeksänvuotias nukkui pidepään kuin tavallisesti arkiaamuisin, mikä takasi minulle mukavan rauhallisen startin päivään. Päivä alkoi hankekokouksella ja päättyi hankekokoukseen.

Iltapäivällä yhdeksänvuotias piti minulle zumbahetken.

Sain valita musiikin, ja hän ohjasi liikkeet. Molemmat nauroimme ääneen jumpan alusta aina sen loppuun saakka. Esikoinen kävi syömässä ja kertoi tuntevansa myötähäpeää katsoessaan touhujamme.

Tiistai

Kiireinen aamu. Kaksi opiskelijaohjausta heti aamusta. Olipa erikoista olla täydessä varustuksessa (hiukset kammattu, siistit vaatteet niskassa, meikattuna ja Teams avattuna) ennen kahdeksaa… Tutkimusryhmätapaamisessa oli mukava nähdä kollegoita ja kertoa uudesta hankehaustamme. Olen elementissäni, kun kyse on hankesuunnittelusta! Aamupäivällä sain hienoja uutisia ja päätin lähteä taukokävelylle ja juoda ulkoistetut päiväkahvit Aurajokirannassa. Ihailin samalla kolmatta kertaa jokivarren puihin pystytettyä käsityönäyttelyä.

Tiistait ovat aina hektisiä: lapsen iltapäivän yleisurheiluharrastus pakottaa tekemään päivällisen jo neljäksi ja lopettelemaan työt ajoissa.

Keskiviikko

K niin kuin kiivastahtinen keskiviikko. Opinnäytetyöt valmistuvat ja niissä riittää luettavaa. Arviointikriteerit on kaivettu esiin ja rinnakkaisarvioitavat opinnäytetyöt jaettu. Tästä se taas lähtee, kevään kiireisin aika. Päivällisruoan jälkeen tytär lähti partioon, minä ystävän ja hänen yhdeksänkuisen pikkuneidin kanssa lenkille. Olipa rentouttavaa ja huvittavaa kuunnella lapsen riemunkiljahduksia ja syljen päristelyitä – mahtavaa stressinhallintaa!

Torstai

Torstaisin ei yleensä tapahdu mitään erikoista. Ei nytkään. Paitsi hääpäivä. 21 vuotta naimisissa. Se on minusta hieno saavutus. Työpäivän aikana havahduin kahdeltatoista, että olin nakutellut hankerahoitushakemusta aamusta saakka ja syönyt lounaaksi pinaattikeiton siinä nakutteluni ohessa ilman erillistä taukoa. Päätin lähteä päivälenkille.

Raitis ilma teki hyvää, ja ajatus kulki ulkoilun jälkeen taas mukavasti.

Illalla toinen happihyppely ja kuminauhatreeni päälle. Laskin tunteja perjantaihin, jolloin luvassa oli hääpäivän dinneri ja kaksin oloa miehen kanssa kokonaisen vuorokauden ajan. Yhdeksänvuotias pääsi monen kuukauden tauon jälkeen mummolle yökylään!

Perjantai

Viikko on mennyt nopeasti. Työtahti on ollut aikamoinen, joten onneksi viikonloppuna voi sekä keskittyä olemiseen että panostaa kodin siivoiluun ja koukuttua kunnolla uuteen äänikirjaan.  Päivällinen turkulaisessa ravintola Neråssa ei pettänyt taaskaan. Söin tiikerirapuja ja parsa-mozzarella-lasagnea ja olin taivaassa. Jälkkäriksi lattea ja sitten kotiin.

Lauantai

Heräsin aamulla melkein kukonlaulun aikaan, mutta nukahdin onneksi uudestaan ja nousin puoli kahdeksalta. Tein meille (miehelle ja minulle) aamiaista, ja varailimme miehen herättyä heinäkuun lopuksi kotimaan loman ystäväpariskunnan kanssa tehtäväksi.

Maarianhamina ja Ahvenanmaan saaristo, täältä tullaan! Enää puuttuu lastenhoitaja…

Hitaan aamun jälkeen lenkille, viikonloppukukka- ja lauantaikarkkiostoksille ja äänikirjan pariin – Viisi vuotta myöhemmin -teos on tosiaan koukuttava, vaikka ajattelinkin ensisivuilla toisin.

Sunnuntai

Tämä viikonloppu tuntuu kestävän pitkään, ajattelin aamukahvilla. Vapaapäivä on minusta erityisen mielekäs silloin, kun koti on siisti. Se rauhoittaa mukavasti mielen. Lauantaina lenkin jälkeen, ikään kuin samaan hikeen, viimeistelin viikkosiivouksen pesemällä lattian, ja sunnuntaina mieli lepäsi siistissä, hyväntuoksuisessa kodissa.

Tapasin ystävää aamulenkillä, kahvittelin, suunnittelin seuraavan viikon ruokalistaa (pahinta ikinä, koska unohdin tilata Ruokaboksin) ja fiilistelin noin kolmen viikon kuluttua alkavaa kesälomaa. Yhdeksänvuotias on keksinyt DNA-testivideot Youtubesta. Aamupalapöydässä hän pyysi pää kallellaan, että eikö me voitaisi tilata testipakettia. ”Ku mä haluan tietää, mistä mä oon oikein kotoisin!”

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään

Milloin viimeksi…? 

Luin Karoliina Pentikäisen Kolmistaan-blogia, jossa Karoliina kirjoitti 50 Milloin viimeksi…? -juttua, jotka hänen seuraajansa olivat päättäneet Instagramin kautta. Karoliina haastoi muut bloggaajat samaan – ja minä tartuin oitis haasteeseen! Laitoin heti kysymyksen omalle Instagram-tililleni (paäset seuraamaan minua tästä) ja sain kaikkiaan 13 toivetta. Tässä ne tulevat!

Milloin viimeksi…

…olen telttaillut tai eräretkeillyt?

Kun näin kysymyksen, minua nauratti: en ole lainkaan retkeilyihminen. Tai ainakaan telttailuihminen. Olen yöpynyt telttamajoituksessa viimeksi lyhyeksi jääneen partiourani aikana noin 35 vuotta sitten. En pidä makuupusseista, ötököistä enkä missään nimessä teltan hajusta.

…olen suuttunut?

Minä olen tunneihminen. Tunteet tulevat ja menevät, sytyn herkästi ja lepyn nopeasti. Keskimäärin pari kertaa viikossa suutahdan jostain olennaisesta, kuten eteisen siivottomuudesta tai siitä, että tässä perheessä on yksi ihminen, joka huolehtii kaikesta ja kaikista. Viimeinen suuttumukseni on keskiviikkoillalta, jolloin minua harmitti pesukoneen ja pyykkikorin eteen jätetty likapyykkikasa.

…olen ollut tyytyväinen itseeni?

Olen melko usein tyytyväinen itseeni. Useimmiten tyytyväisyys liittyy työhöni. Niin nytkin: viimeksi tunsin tyytyväisyyttä alkuviikosta, kun saimme hankevalmistelut kunnolla käyntiin. Tuli tunne, että ”Hei, mä tein sen! Hei, me tehtiin se! ”  Myös positiivinen palaute saa myhäilemään. Silloin saa tuntea tehneensä jotakin oikein.

…olen käynyt uimassa?

Tämä kysymys sai jälleen hymyn huulilleni. Telttailun lisäksi en pidä uimisesta, eikä vesi ole lainkaan elementtini. Se on Suomen oloissa aina kylmää, märkää ja ikävän tuntuista. Hiekka tarttuu jalkapohjiin ja niin edelleen. Otan mieluusti aurinkoa ja olen uimaseurana, mutta veteen en mene. Olen uinut viimeksi Kroatiassa (niin, ulkomailla menen mereen ja altaaseen!) vuonna 2018.

…olen ajatellut ylittäväni itseni?

Tämä oli vaikea kysymys. Tai siihen oli vaikea löytää täsmällinen vastaus. Oikeastaan vain harvoin ajattelen, etten selviäisi jostakin. Psykologikummitätini sanat siitä, että ihminen on luotu selviämään, kaikuvat korvissani. Itsensä ylittäminen liittyy minusta selviytymiseen… Kun oikein muistelen, ehkä ylitin itseni murrosikäisten poikieni kanssa joitain vuosia sitten.

Kun nyt poikiani katson, voin todeta ylittäneeni itseni ainakin kasvatuksellisesti ja oman jaksamiseni kannalta. Onneksi ne ajat ovat menneitä.

…olen saanut olla ihan yksin?

Näitä on harvassa, ihan täysin yksinäisiä hetkiä. Siksi nautinkin niistä aivan erityisen paljon. Minulle riittää puoli tuntia. Siinä ajassa sitä ehtii mukavasti istahtaa, hengähtää ja juoda hyvät kahvit. Olen viimeksi saanut olla ihan yksin muutamia kuukausia sitten. Silloin kokonaisen vuorokauden. Se oli ihanaa.

…olen voittanut jotain?

Sattuipa mukavasti: en ole elämässäni koskaan ikinä voittanut mitään. Koskaan ennen tämän vuoden kevättä. Ja nyt voittoja onkin some-kanavien kautta kertynyt kaikkiaan neljä muutamien kuukausien aikana. Viimeksi voitin alusasusetin toukokuun alussa.

…olen ajatellut olevani onnellinen?

Voi, niin monesti ja liki päivittäin! Havahdun – jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin joka toinen päivä – usein sellaiseen kivasti kipristelevään ja seesteiseen tunteeseen siitä, että kaikki hyvin. Että miten hyvin kaikki oikeastaan onkaan. Osaan olla onnellinen pienistä, ja onnentunne minussa herää todella pienestä. Vastauksena kysymykseen sanon, että no, tänään aamulla.

…olet sanonut jollekulle, että rakastat häntä?

Tämä oli ihana kysymys. Meillä rakkautta julistetaan ääneen usein ja vaihtelevissa tilanteissa, ohimennen, vahingossa ja tarkoituksella. Aamuisin, iltapäivisin ja iltaisin. Sanoja jaetaan puolisolle ja kaikille lapsille. Viimeksi tänä aamuna sanoin yhdeksänvuotiaalle, että rakastan häntä, että miten hän onkaan niin ihana.

…olen tehnyt jotain, josta olen ylpeä?

Olen monesta ylpeä. Sellaisella mukavalla tavalla ylpeä. Viimeksi tunsin ylpeyttä viime viikon perjantaina, kun sain todeta (ääneti ja itsekseni) hoitaneeni kaikki to do -listan hommat maaliin aikataulussa. Listalla oli sellaisiakin asioita, joiden kohdalla sai irvistää muutaman kerran, mutta niistäkin selvittiin!

… olen tehnyt jotain, josta en ole ylpeä?

Niin, hirmuisen hyvä kysymys. Ehkä vähiten ylpeä olen temperamenttisesta luonteestani, jonka ansiosta tulistun nopeasti ja saatan suoltaa läheisimmilleni ulos asioita, joita en lainkaan tarkoita. Tajuan sen usein kolme sekuntia kohtauksen jälkeen. Ja osaan onneksi pyytää nanosekunnissa anteeksi. Katson myös herkästi peiliin ja tiedän toimineeni väärin. Iän myötä temparamentisuus on onneksi tasoittunut rutkasti. Viimeksi olin primitiivireaktion kourissa ehkä kuukausi sitten.

…olen itkenyt?

Tunneskaalasta varmoja itkun aiheuttajia ovat ilo, suru, onni ja pettymys. Myös kohtuuttomuus saa joskus kyyneleet silmiini. Viimeksi itkin liikutuksesta hyvän kirjan päätösluvun kohdilla. Siitä on nyt hieman yli viikko.

…olen ollut pulassa?

Jälleen hyvä kysymys, johon on vaikea vastata. Muistini sopukoista kaivelin kuitenkin yhden hetken väitöskirjamatkaltani, jolloin ihan selkeästi (ainakin hetkittäin) tunsin olevani pulassa: täysin valmiin väitöskirjan yliopiston ohjeistuksen mukainen lay out ”särkyi”, koska tein ”jotain” tiedostolla juuri ennen kuin olin painamassa lähetä-nappia painotaloon.

Ja juuri minuutteja ennen kuin lähetyksen olisi ollut pakko saapua painoon aikataulussa pysymiseksi. En saanut korjattua tilannetta, mutta onneksi noheva painotalon mies osasi auttaa. Huh.

Sellaista.

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Oma elämä Ajattelin tänään