Arvatkaa, mistä tietää, että loma on ollut loma? Tarkennan hieman: mistä tietää, että loma on a) tullut tarpeeseen, b) ollut palauttava ja c) kestänyt riittävän pitkään? Siitä, että menee päivistä ja päivämääristä sekaisin. Tällä kertaa tämä tapahtui siinä neljännen lomapäivän jälkeen. Kun isoäidin hautajaiset olivat ohi, jouluvalmistelut alkaneet ja jouluaatto vietetty. Koska pyhät olivat tänä vuonna pitkät, sekosin päivistä ennätysnopeasti.
Tiedän olleeni loman tarpeessa, sillä uni maistuu. Olen sen antanut maistua, ja on ollut suorastaan ihanaa, kun ei ole tarvinnut herätä herätyskelloon enkä ole automaattisestikaan herännyt siinä seitsemän korvilla. On ollut palauttavaa nukkua kahdeksaan, jopa yhdeksään, loikoilla sängyssä, juoda rauhassa aamukahvia ja puuhastella kaikenlaisia lomajuttuja. Kokosin näitä kaikenlaisia lomajuttuja (eli viikon parhaat) tälläkin kertaa kuvakoontina.
Lomaviikon parhaat kuvakoontina
Uusi vuodet, samat vanhat kujeet. Vietimme uutta vuotta ystäviemme luona ja kummityttöämme leikittämässä. Oli leppoisa ja kaiken kaikkiaan kiva ilta. Olimme kotona nukkumassa kahden jälkeen, ja seuraavana aamuna uni maistui melko pitkään. Olin tosin varannut Pure strength -treenin uuden vuoden päivän aamuksi, joten nousin nopeasti, söin aamupalan ja lähdin treenaamaan. Treeni kulki ihmeen hyvin, ja päätinkin käydä useamminkin juuri tässä treenissä. Hyvä alku uudelle vuodelle!Voi, miten nautinkaan siitä, että talvi on tullut Turkuunkin! Viikon alkupuolella lunta oli vielä vähänlaisesti, mutta loppuviikkoa kohti saimme kunnon lumipeitteen. Tällä viikolla tein kahdesti lenkin jokirannassa ja sain huomata pienen jääpinnan Aurajoessa. Musiikkitalo Fuuga valmistuu kovaa vauhtia, se näkyy kuvassa taustalla. Lenkkeilykuva jälleen. Tässä olen kotinurkilla aamupäiväkävelyllä. Pakkanen kiristyi, ja ilmassa oli outoa taikaa. Heti, kun maassa on ohutkin kerros lunta, tuntuu, että valo lisääntyy silmissä. Vaikka iltapäivät ovat edelleen pimeitä, lumikerros tekee ihmeitä.Vietimme peli-illan oman perheen ja esikoisen sekä hänen tyttöystävänsä kanssa. Ensin söimme hyvät pihvit, sitten aloimme pelata Scrabblea. Me kaikki pidämme lautapeleistä – se on oiva ajanviettotapa etenkin vapaapäivinä ja loma-aikoina.Perjantaina vietimme kahdenkeskeistä aikaa mieheni kanssa. Kävimme lounaallla ystäväpariskuntamme luona, sitten teimme kumpikin omia juttujamme kotosalla ja illaksi suuntasimme ravintola Nobiin syömään. Se ei petä koskaan! Söin alkupalaksi erinomaista tonnikalaa, pääruoaksi siikaa. Suosittelen.Lauantaina kävelin pitkän lenkin ja hain vuoden ensimmäisen viikonloppukimpun somistamaan olohuonetta. Kimpussakin näkyy jo joulun päättyminen, ollaan menossa kohti kevättä! Kukkalenkin jälkeen mies nappasi minut kyytiinsä ja ajelimme Myllyyn kahville ja hankkimaan miehelle nastakengät ja minulle uudet hyvät lenkkarit. Lenkkarit jäivät vielä hyllyyn, sillä en osannut päättää, kummat kaksista hyvistä valitsisin. Ensi viikolla menen kaupoille ostohousut jalassa…Saimme molemmat neljätoistavuotiaan kanssa palapelit joululahjaksi. Aloimme lauantai-illalla tekemään tyttären yleisurheilu-aiheista palapeliä. Paloja on kaikkiaan 1000, joista viisi saimme yhteen lauantaina. Urakka jatkui taas sunnuntaina.Palapelin lomassa tein sämpylät iltapalaksi. Niistä tuli todella hyviä, vaikka itse sanonkin. Kaurasämpylät, jotka syötiin melkein heti loppuun. Minulle ei riittänyt enää aamuksi yhtään sämpylää…muut hotkaisivat ne ennen kuin ehdin kissa sanoa. Ensi kerralla pitää vääntää suurempi taikina. Sunnuntaina poikkesimme asioilla, teimme hieman kotihommia, kävimme yhteisellä lenkillä miehen ja neljätoistavuotiaan kanssa. OLen houkutellut miestä mukaan ulkoilemaan valehtelematta liki päivittäin viime vuoden aikana siinä onnistumatta. Nyt hän lähti mukaan. Tein ensin pienemmän kierroksen äitini kanssa, sitten mies ja tytär ”hyppäsivät kyytiin” ja teimme vielä liki tunnin kierroksen yhdessä. Pakkasta oli miinus 12 astetta, mutta meillä oli hyvät varusteet eikä pakkanen päässyt puraisemaan. Kodin maisemaikkunasta sain taltioitua hienon sinisen hetken. Valo lisääntyy?
“Oi, miten kauniit silmät sinulla on!” “Vau, onpa sinulla upeat hiukset.”
“Kuinka hienosti oletkaan pukeutunut tänään!”
”Voi, miten sinusta onkin kasvanut upea nuori nainen…”
Moni vanhempi, huoltaja, sukulainen tai opettaja tunnistaa nämä spontaanit, hyvää tarkoittavat lausahdukset. Kehuminen tuntuu luonnolliselta ja hyvältä, sillä haluamme lapsen tai nuoren tuntevan itsensä arvostetuksi ja nähdyksi.
Mutta saako lapsen ja nuoren ulkonäköä oikeasti kehua ja mitä vaikutuksia sillä voi olla?
Törmäsin LinkedInissä postaukseen, jossa käsiteltiin aihetta. Luin postauksen ja siihen tulleet kommentit ja aloin pohtia asiaa. Lukiessani keskustelua ja huomasin, että mielipiteet jakautuivat yllättävän vahvasti. Osa korosti, että positiivinen palaute ulkonäöstä voi tuoda iloa ja lisätä itsetuntoa, kun taas toiset varoittelivat siitä, että liiallinen ulkonäön korostaminen voi luoda paineita ja ohjata lapsen tai nuoren arvostamaan itseään enemmän ulkoisten piirteiden kuin taitojen ja luonteenpiirteiden (perusolemuksen) perusteella.
Itse ajattelen, että ulkonäön kehuminen voi lisätä lapsen ja nuoren itseluottamusta ja saada hänet tuntemaan, että hän on hyväksytty. Ulkoisten seikkojen havaitseminen ja rehellinen, oikeassa kohdassa lausuttu kiva kommentti voivat olla pieniä hetkiä, jotka jättävät lapseen ja nuoreen pysyvän jäljen.
Mutta – ja tämä on minusta melko pieni mutta – liiallinen tai yksipuolinen kehuminen ulkonäöstä voi luoda paineita ja vahvistaa ajatusta siitä, että ihmisen arvo perustuu ensisijaisesti ulkoisiin piirteisiin. Jos lapsi tai nuori toistuvasti kuulee, että hän on kaunis, suloinen ja hyvännäköinen ja hänellä on hienot vaatteet, hän voi alkaa yhdistää oman arvonsa pitkälti siihen, miltä näyttää, eikä siihen, mitä hän on, osaa tai tuntee.
Miten sitten kannattaa toimia ja mihin kannattaa kiinnittää huomiota? Kehumalla ulkonäön lisäksi lapsen ja nuoren taitoja, persoonallisuuden piirteitä, toimintaa, ystävällisyyttä, luovuutta ja esimerkiksi yritteliäisyyttä voi tukea itsetunnon kehittymistä kokonaisvaltaisesti. On myös hyvä muistaa, että lapset tunnistavat helposti liioittelun ja kaikenlaisen päälle liimatun – kehuminen kannattaa tehdä aidosti ja tilannekohtaisesti.
Teini-ikä on erityisen herkkää aikaa itsetunnon kannalta. Kehut ulkonäöstä voivat tuntua ahdistavilta tai aiheuttaa vertailua ikätovereihin. Nuorten kohdalla voi olla hyödyllisempää keskittyä kehumaan nuoren taitoja, tekemistä, ajatuksia, luonteenpiirteitä ja oivalluksia.
Kun kehuminen ja huomioiminen ei liity vain ulkonäköön, lapsi ja nuori alkaa tunnistaa omia vahvuuksiaan. Kiitos, kannustus ja tunnustus esimerkiksi ponnisteluista ja parhaansa yrittämisestä kehittävät aina sisäistä motivaatiota. Kun kehutaan tekemistä ja myönteistä asennetta, tuetaan samalla pitkäkestoista itsetuntoa ja oppimisen intoa. Tämä taas auttaa lasta tai nuorta kohtaamaan haasteita luottavaisemmin, koska hän tietää, että hänen ponnistelunsa ja persoonansa ovat arvokkaita riippumatta siitä, miltä hän näyttää ulospäin.
Minusta ulkonäön kehuminen ei siis missään nimessä ole kiellettyä – tärkeintä on tehdä se monipuolisesti ja fiksusti.
