Sisäinen kriitikko on realisti ja pistää tuulemaan
Missä sisäinen kriitikkosi lymyilee, vaanii, oleskelee? Mitä se tekee? Minkälainen se on?
Uskon, että meissä kaikissa asuu sisäinen kriitikko. Se sellainen, joka kertoo mielipiteensä jo tehdystä ja ajatuksensa tulevista. Että miten sitä tulisi toimia. Se suunnittelee ”isäntänsä” pään menoksi kaikenlaista erikoista, kummallista ja joskus jopa epärelevanttia. Toisinaan se toppuuttelee ja ohjaa järkeviin päätöksiin. Se haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi, se haluaa sotkea pakkaa ja järjestellä uudestaan. Sellainen se on.
Se lymyilee peileissä ja oviaukoissa, kodinhoitohuoneessa se soimaa pyykkimäärää ja viikkaamattoman pyykin pinoa. Pinoja. Kylpyhuoneessa se hämmästelee, että tällainen paketti. ”Olisit nyt edes hauikset treenannut…” Saunassa se mollaa siitä, etteivät kovat löylyt kelpaa ja kysyy, miksi on niin kiire pois. Keittiössä se saapuu paikalle usein, kun ruoka on pöydässä, syöty ja astiat korjattu tiskipöydälle. Se muistuttaa, että on kaikille mukavampaa, jos tiskit laitetaan tiskikoneeseen heti. Ja kahvit keitetään vasta sitten.
Sisäinen kriitikko kertoo, onko työpanos riittävä, arvioi työn tekemisen tasoa ja kyseenalaistaa työntekemisen riittävyyden. Se naputtaa kirjoitusasusta ja pilkkusäännöistä, pitää otteensa tiukasti virheissä. Niissä, joita ei juurikaan edes ole.
Parisuhteessa se kiiruhtaa pelipaikalle herkästi tilanteessa, jossa ollaan viittä vaille riidassa tai viittä yli riidan.
Se kertoo, miten lapsellinen ja typerä sitä onkaan ja miten uskomattoman älyttömiä juttuja laukoo ilmoille. Se arvostelee herkästi riidanaiheita ja toteaa ne surkeiksi, mitättömiksi ja olemattomiksi. Se tietää, ja minua hävettää. Sisäinen kriitikko pakottaa peilin eteen ja pyytämään anteeksi.
Kaikkein parasta on, kun sisäinen kriitikko ojentaa auttavan kätensä: se haluaa auttaa asioiden eteenpäin viemisessä, suosittelee jalat maassa -tyyppisiä ratkaisuja ja kehottaa nukkumaan yön yli ennen elämän suurimpia päätöksiä. Se hymyilee, kun sille hymyilee.
Toisille se on (tiedän, olen kartoittanut!) mörkö, joka antaa päivisin työrauhan, mutta ilmestyy aamuöisin kertomaan kaikista epäonnistumisista ja tekemättömistä töistä. Silloin on hyvä muistuttaa kaikista maallisista murheista ja mielen päällä roikkuvista harmaista pilvistä.
Aamuöisin voi pistää ranttaliksi – se on sisäisen kriitikon kulta-aikaa!
Myöhäiset illat ovat myös otollista aikaa kriitikolle. Sitä voi sitten aamun pikkutunneille jäädä pohtimaan kaikenlaista oleellista ja syyllistää itseään to do -listan pituudesta. Onneksi sisäinen kriitikko osaa myös ohjata ja selittää. Epävarmoissa tilanteissa se tulee paikalle ja kehottaa pohtimaan asiaa uudelleen, se kertoo, että sinä riität ja työpanoksesi on riittävä. Laatimasi artikkelikin on oikeastaan varsin hyvä. Pyykit odottavat, ja pölyjä ehtii pyyhkiä myöhemminkin.
Se kuiskaa jostain peilin takaa sinun olevan kivan näköinen ja nauravainen, taputtaa kuvainnollisesti olalle ja tsemppaa eteenpäin.
Se on realisti, yltiöpositiiviselle ihmiselle mukavaa vastapainoa. Järjen ääni.
Tähän on tultu.
Minna
