Luottotyypille voi antaa vapaat kädet

Olen usein ihmetellyt perheen miesväen parturikäyntejä. Tukat on saatu kyllä (jonkinlaiseen) minttiin, mutta täysin tyytyväisiä he eivät heti parturista palattuaan ole. Tukka on joko nyrhitty liian lyhyeksi tai jätetty liian pitkäksi ja hapsuiseksi. Se on myös voitu tasoittaa koneella vinoon tai leikata täysin päinvastaisesti kuin on sovittu.

Nyt päästäänkin siihen, mitä minä ihmettelen: miksi ihmeessä pitää käyttää niin sanottua miesten parturihuonetta, jossa protokolla menee siten, että kävellään sisään, istutaan sohvalle odottamaan ja siirrytään siitä sille parturille, joka vapautuu ensimmäiseksi. Saksia, veistä ja konetta käyttää aina eri ammattilainen. Työn tulos on ihan ok, siisti ja niin edelleen, mutta parempaankin voisi yltää.

Itse kannatankin luottoparturia tai -kampaajaa ihan kaikille. Miksei samalla rahalla voisi käydä tutulla, omat hiukset ja tyylin tuntevalla ammattilaisella?

Sellaisella, joka tietäisi sanomattakin, miten leikata, missä jakaus menee ja mitä tarkoittaa, kun asiakas pyytää tasoitusta. Tällainen luottotyyppi pelastaa päivän, viikon ja koko seuraavan kuukauden. Häntä voi konsultoida ja häneltä uskaltaa pyytä mallin vaihtoa. Hän uskaltaa vastata rehellisesti asiakkaalle tilanteessa, jossa tukkatoive ei asiakkaan päähän tulisi millään mallaamaan. Luottotyypille voi joskus jopa antaa vapaat kädet.

Kampaajan lisäksi ihmisellä tulisi olla arjessaan muitakin luottoammattilaisia. Tässä listaus mielestäni ehdottomista arjen pelastajista:

Luottokukkakauppa. En tiedä mitään kamalampaa kuin ruma ja itselle ja omaan kotiin täysin sopimaton kukkapuska, josta on kaiken kukkuraksi joutunut maksamaan sievoisen summan. Luottokukkakauppiaalta saa varmuudella hyvänmielen viikonloppukimpun ja tuotteet niin juhlaan kuin arkeen.

Hän osaa lukea jo kasvojen ilmeestä, mitä tänään laitetaan ja tietää tarkalleen asiakkaansa lempikukat ja kimppumieltymykset – flopeilta vältytään!

Luottokuvaaja. Aivan ehdoton viimeistään siinä vaiheessa, kun astelee avioon, perustaa perheen, viettää rippi- ja ylioppilasjuhlia tai ihan mitä tahansa merkkipäiviä. Luottokuvaaja on taitava valokuvaaja, joka tuntee valot ja varjot sekä kuvattavien parhaat puolet. Hänen kuvansa ovat persoonallisia ja onnistuneita, kuvattavien oloisia ja näköisiä.

Luottolääkäri. Lääkäriltä toiselle -pompottelun aika on ohi. Luottolääkärillä saa yksilöllistä ja ajantasaisista hoitoa, ja lääkärille mennessä ei tarvitse aloittaa syntymän aikaisista tapahtumista; lääkäri tuntee ja tietää potilaansa, hoitohistoria on tuttu. Työterveyspalveluissa tämä on monissa paikoissa jo hienosti järjestetty, mutta sen lisäksi suosittelen erityisesti naisille ihan omaa, tuttua luottogynekologia.

Hän auttaa ehkäisy-, raskaus- ja synnytysasioissa, on tuttu ja turvallinen alapään asiantuntija.

Se kaikkein tärkein juttu tässä luottotyyppijutussa on se, että tyyppiä ei vaihdeta! Tai siis häntä ei tarvitse vaihtaa. Hän on tullut tutuksi, tietää, tuntee oman maun ja tahtotilat. Luottotyypin kanssa toimiminen on jouhevaa ja ketterää, ja palvelun hankkija voi luottaa siihen, että lopputulos on takuuvarmasti vähintäänkin tyydyttävä.

Arvostettavinta on, että luottotyyppi auttaa silloinkin, kun palvelutarve tulee äkillisesti. Minulle niitä tuppaa joskus tulemaan.

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Oma elämä Hyvä olo Suosittelen

Metsä tekee hyvää kiireiselle mielelle

On tutkittu tosi, että kaikenlainen ulkoilu, liikunta ja sohvalta itsensä ylös kampeaminen ovat hyväksi. Ne tekevät kliseisesti hyvää sekä keholle että mielelle. Virkistävät, eheyttävät ja lisäävät hyvinvointia jo ihan pieninä annoksina.

Korona-aikana ulkoilun merkitys on ainakin itselläni saanut aivan uudenlaiset mittasuhteet: joka päivä on päästävä ulos. Roskien viemisestä, lähikauppakäynneistä ja pienistä happihyppelyistä on tullut rutiineja, jotka katkaisevat näyttöpäätetyön ja ehkäisevät niskajumeja. Ja mielen jumeja, tunnekuohuja, äkillisiä jaksamattomuuskohtauksia ja niin edelleen. Iltapäivällä, työpäivän jälkeen, on pakko lähteä pidemmälle lenkille päästelemään höyryjä ja tapaamaan ystäviä.

Niinä päivinä, kun ulkoilut ja pidemmät lenkit jäävät muiden kiireiden jalkoihin, huomaan olevani nuutunut. Keskittymiskyky heikkenee, eivätkä hermot meinaa riittää perheen kohtaamiseen ja kaikenlaiseen säätöön.

Ulos on siis päästävä. Kun lenkkipolut on koluttu jo kymmeniä (jopa satoja) kertoja, voi suunnata metsään. Metsä on ihmeellinen paikka – kaikki maalliset murheet unohtuvat. Metsä vaatii kävijäänsä keskittymään. Se kutsuu haistelemaan raitista metsäilmaa ja ihailemaan metsänanteja. Metsä houkuttelee mielikuvituksen paikalle, ja lapsen kanssa metsäretki päätyykin usein mitä ihmeellisimpiin leikkeihin ja seikkailuihin. Sellaisiin, joihin ei koskaan ajatellut päätyvänsä.

Yhtäkkiä sitä huomaa olevansa keskellä Harry Potter -tarinaa tai orpolapsena jossain suonsilmässä poimimassa mustikoita (tai jotain erikoismarjoja) matkaevääksi. Mitä tahansa. Kyllä siinä työasiat nopeasti unohtuvat!

Metsä vie mielen muualle. Se rauhoittaa ja tasapainottaa.

Onneksi kotimme lähistöllä on monia seikkailuja odottavia metsiä. Ulko-ovelta lähimpään metsään taitaa olla sata metriä. Jos sitäkään. Se ei ole kovin kummoinen matka mielenrauhaan. Eikä fyysisestikään millään tavalla suuria ponnisteluja vaativa. Lähimetsiin suuntaamme usein viikonloppuisin. Silloin metsäkaverina on tavallisimmin yhdeksänvuotias. Pakkaamme itsemme säänmukaiseen varustukseen, ja mukaan pitää ehdottomasti ottaa eväät. Ne syödään aina heti metsään päästyä. Joskus niitä maistellaan jo matkalla. Eivät ehdi vanhentua.

Muistan metsään mennessämme aina omat lapsuuteni metsäretket. Suuntasimme mökiltä lähimetsikköön yhdessä mummon ja vaarin kanssa. Mummo oli tehnyt eväät, kahvia, mehua ja tietenkin klassiset ruisleivät, jotka pakattiin voipaperiin. Eväät laitettiin vielä tyhjillään olleeseen sienikoriin. Kun hiekkatieltä poikkesimme metsään johtavalle polulle, kysyin ensimmäisen kerran, milloin söisimme eväät. Isovanhemmat heltyivät poikkeuksetta ensimetreillä evästelyyn, ja siinä me istuimme kukin omalla kannonnokallamme nautiskelemassa. Sitten sienestettiin ja iloittiin suuresta saaliista.

Vaikka lapselle sienestäminen oli aina toisarvoista, metsä oli minusta aina täynnä aivan tietynlaista taikaa.

Sitä se on vieläkin. Ihan tutkitustikin. Metsä tekee mielen lisäksi hyvää stressille ja sitä kautta esimerkiksi verenpaineelle. Metsässä oleilu laskee sykettä ja verenpainetta nopeasti, myös lihasjännitys vähenee. Jännittävintä on, että metsä tekee ihmeitään jo hetkessä – vartti riittää. Mitä pidempään ja useammin metsässä viihtyy, sitä selvempiä vaikutukset ovat.

Olen yrittänyt mahduttaa metsän myös arkeemme, ja pyrimme seikkailemaan lähimaastossa muutamina arki-iltoina. Joskus hakeudun sinne ihan omassa ylhäisessä yksinäisyydessänikin. Hengittelen ja huokailen, tallustelen ja ihmettelen. Olen huomannut, että metsä on täynnä katseltavaa.

Joskus kerään marjoja, toisinaan sieniä, jos niitä sattuu löytämään, mutta ne ovat edelleen metsäretkilläni toisarvoisia.

Tähän on tultu.

Minna

Hyvinvointi Ystävät ja perhe Terveys