Viikon parhaat: vapaa viikonloppu, vesiväritaiteilu ja karonkkakutsut

Tämän viikon parhaimpiin lukeutuvat ehdottomasti perheen arkiset yhteiset hetket, kahdenkeskisen lapsivapaan viikonlopun viettäminen miehen kanssa, karonkkakutsujen valmistuminen ja Unelmien työpäivä -tilaisuuden tiiseriblogin valmistuminen – kenen vastuulla työhyvinvointi onkaan?

Viikko alkoi vauhdikkaasti, mutta onneksi maanantait ovat itselleni kulta-aikaa: sain vastattua viikonlopun sähköposteihin aamukahvilla, työstettyä hankeasioita ja pidettyä hops- ja ohjauskeskusteluja. Tein aamulla happilenkin ja jaksoin sen voimalla pitkälle iltapäivään. Aurajokivarsilenkillä mieli lepää – ainakin aurinkoisina syysaamuina.

Koko alkuviikko sujui työntäyteisissä merkeissä, mutta iltapäivät ja illat pyhitin itselleni, kodille ja perheelle. Tietoisesti.

Olen huomannut, että kun merkitsee tauot ja happihyppelyt, kahvit ja lounaat kalenteriin ja tekee tietoiset päätökset kaikista vapaista hetkistä, saa oikeasti pidettyä taukoja työstä. Iltapäivisin en enää avaa sähköposteja enkä tavallisesti vastaa mihinkään työasiaan kenellekään. Näin säästän itseäni ja saan tehdä mukavia, rentouttavia asioita.

Tällä viikolla niitä ovat olleet isoäitini 90-vuotisjuhlaillallisen suunnittelu – koronan raameissa toki! – paikkakorttien tekeminen ja pöytäkuikkien suunnittelu ja tilaus. Kahdeksanvuotias on tehnyt omaa lahjaansa, minä nykerrellyt omiani. Ylioppilaskokelaskin on liittynyt seuraan ja tarttunut pensseliin. Liikutuin miltei kyyneliin, kun katselin, miten isoveli ja pikkusisko maalailivat yhdessä vesiväreillä.

Yhdessä tekemisellä on ihmeellinen voima. Kun yksi alkaa maalata vesiväreillä, liittyy seuraan usein toinen, sitten kolmas ja lopulta juuri oikeanlaisista siveltimistä on pula – kaikki haluavat tehdä samoin kuin se ensimmäinen, joka maalasi paikkakortteja.

Minä siirryin hellan ääreen ja katselin sisarusten maalauspuuhia. Ylioppilaskokelas lopetti ensimmäisenä, mutta palasi vielä uudestaan taitelun pariin. He maalasivat hedelmiä. Omenia, päärynöitä, sitruunoita ja yhden luumun. Luumun, josta lopulta saatiin aikaiseksi riita. Kolmasluokkalainen ei ollut koskaan nähnyt niin tummaa, miltei ruskeaa luumua, kun taas 19-vuotiaan mielestä kypsä luumu ei voi taittaa pinkkiin. Oltiin olennaisen äärellä.

Olennaista on myös viettää aikaa kahden kesken. Aikuisten kesken. Puolison kanssa.

Ensin meillä piti olla kahdet rapujuhlat, joista molemmat lopulta peruttiin. Sitten ajattelimme lähteä Helsinkiin, mutta lopulta päädyimme kotikaupungin anteihin, iltapukusovitukseen ja esikoisen pesukoneen asennukseen. Illalla kävimme ystävien kanssa syömässä. Oli mukavaa ja rentouttavaa!

Tunsin itseni iloiseksi ja rentoutuneeksi myös, kun sain vihdoin karonkkakutsut teetettyä ja painoon. Tätä ennen minun piti karsia osallistujia (se ei ollut helppoa!) ja pohtia, miten tilaisuus saataisiin järjestettyä turvallisesti. Nyt näyttää vahvasti siltä, että se saadaan järjestettyä. Ja siitä olen erityisen onnellinen. Toukokuinen väitöstilaisuus saa jatkoa ja koko homma tulee päätökseensä.

Ensi viikolla on vuorossa postitusurakka.

Tähän on tultu.

Minna

Koti Oma elämä Ystävät ja perhe Työ

Säästötoimia

Olen yrittänyt opettaa kolmasluokkalaiselle rahapolitiikkaa. Kuopus on säästäväinen, mutta lopulta tuhlaa rahansa herkästi johonkin heräteostokseen, kuten selfietikkuun, kestomehupilleihin, kurkkupastilleihin ja pikkuötökkä-yllätyspusseihin. Mainittakoon, että näitä pikkuötököitä on jo niin paljon, että mitään uutta sieltä yllätyspussista ei voisi enää tulla. Rahaa saattaa mennä myös jäätelöön, kuvioteippeihin tai johonkin muuhun tarpeelliseen Tiger-röhnään.

Kun omat rahat on tuhlattu, tuleekin joku oikeasti kiva ja kiinnostava (laadukaskin) tavara myyntiin, jonka kahdeksanvuotias haluaa itselleen. Ja heti. Kun selitän, että tähän uutuustavaraan olisi ollut rahaa, jos kukkaron nyörejä olisi pitänyt hieman tiukemmalla ja jättänyt edes puolet kaikesta krääsästä ostamatta. Tai edes jokaviikkoiset jäätelöt.

Olimme tämänkaltaisessa tilanteessa noin kuukausi sitten, kun hankimme luokkatoverin synttärilahjaa kirjakaupasta. Elinan ja Sofian ystäväkirja oli ainut lahja, mitä lapsi voisi kuvitella kaverilleen hankkivansa. Hän piteli sitä käsissään kuin pientä koiranpentua, katseli pää kallellaan kirjaa ja totesi haluavansa samanlaisen. Ja heti.

Kävin läpi yllä mainitun säästökeskustelun ja kerroin, että 14 euroa maksava kirja on ”äkkiä tienattu”, kun alkaa tehdä kotitöitä ja osallistua pullojen palautukseen. Lapsi ei suostunut ymmärtämään, miksei hän saisi kirjaa heti, ”ku nyt me ollaan tääl kirjakaupassa jo ja kohta näitä ei enää oo…!”

Periaate on periaate: kirja ostetaan, kun sen eteen on tehty hieman säästötoimia.

Lopulta kahdeksanvuotias jopa innostui ajatuksesta. Sain myytyä hänelle idean rahankeruusysteemistä. Ensin askarreltaisiin lista, johon hän sitten merkkaisi kotityöt, pullon palautukset ja muut tuottoisat tehtävät. Kun 14 euroa tulisi täyteen, kirja käytäisiin ostamassa.
Palattuamme kotiin lapsi aloitti työlistan tekemisen, ja minä keittelin tyytyväisyyskahvit – olin kerrankin pitänyt päätöksestäni ja periaatteestani kiinni!

Kun lista oli valmis ja teipattu huoneen oveen, lapsi kysyi, miten muuten voisi säästää rahaa johonkin oikeasti tärkeään hankintaan tai esimerkiksi matkaan. Selitin jotain pankkitilistä ja säästötileistä ja yritin olla asiantunteva.

Tätä ei helpottanut yhtään se, että en itse ole kummoinenkaan talousihminen. Saati säästäjä.

Ajattelen herkästi, että tienaan työllä ja tienaamallani palkalla voin tehdä hankintoja tai maksaa laskuja. Arjessa hankinnoilla tarkoitetaan lähinnä ruokaostoksia, käyttövaatteita, kahvitteluja ja lounaita sekä pieniä kodin hankintoja ja viikonloppukimppuja.

Illalla tarkemmin pohdittuani asiaa, muistin kuitenkin, että kyllähän minäkin ”ikään kuin säästän”: sivutöistä tienaamani rahat haluan käyttää johonkin, joka on vain minulle itselleni. Kerään koko vuoden rahaa säästöön ja sitten shoppailen. Esimerkiksi K-tuolin ja muita sisustuselementtejä, design-vaatteen, treenivarusteita tai taidetta. Joskus ote lipsuu ja käytän säästön parisuhteen tai lasten hyväksi.

Seuraavat viikot lapsi tyhjensi tiskikonetta, täytti sitä, vei roskat, huolehti panttipullot ja -tölkit kauppaan, siivosi oman huoneensa, kuljetti pyykit pyykkikoriin, siisti vaatteensa ja leikkinsä, avusti ruokaostoksissa ja ostosten laittamisessa kaappeihin. Neljä viikkoa ensimmäisestä säästökeskustelustamme ja työlistan tekemisestä kirjarahat olivat kasassa ja me haimme tämän kuuluisan tubettajien ystäväkirjan samasta kirjakaupasta kuin olimme aiemmin hankkineet kaverilahjan.

En ole koskaan nähnyt lasta aidosti niin iloisena. ”Nyt mä sain tän! Tämä on ihana. Mä olen niin onnellinen!” Koko automatkan hän hymyili ja tavasi ääneen minulle kirjan sisältöä.

Kannatti odottaa. Tehdä töitä ja säästää.

Tähän on tultu.

Minna

Työ ja raha Lapset Vastuullisuus Ostokset