Kaksipiippuisia juttuja – jatkuvasti kahden vaiheilla
Arki on täynnä tilanteita, joissa yhtä oikeaa vastausta ei vain ole. On kysymyksiä, joihin liittyy monia näkökulmia, tunteita, arvoja sekä seurauksia, joita ei voi täysin ennustaa. Usein näistä puhutaan kaksipiippuisina juttuina. Ne ovat asioita, joita ei voi ratkaista mustavalkoisesti, vaikka ainakin itse toivoisin niin. Kaksipiippuinen juttu tarkoittaa siis tilannetta, jossa asialla on hyviä ja huonoja puolia. Päätös niiden välillä vaatii punnitsemista. Joskus se vaatii myös päätöksenteon rohkeutta ja sen hyväksyä, ettei täydellistä ratkaisua ole olemassa.
Tyypillisiä kaksipiippuisia juttuja omassa arjessani:
Sosiaalinen media. Some tarjoaa virkistäviä sisältöjä, kauniita kuvia, tekemistä, yhteyksiä ja yhteisöllisyyttä mutta myös kuormitusta, kilpailua ja vertailua. Päänsärkyä. Niskajumeja. Silmäoireita. Rannekanavaoireita.
Etätyö. Etätyö on ihana asia. Se mahdollistaa kaipaamaani joustoa ja vaihtelua työelämään, mutta samalla se eristää, hämärtää työn tekemisen rajoja ja lisää multitaskausta. Etätapaamiset mahdollistavat kohtaamiset mistä tahansa, mutta keskustelujen vuorovaikutus kärsii ja keskittyminen herpaantuu helpommin.
Lasten harrastukset. Harrastukset ovat oikein jees ja ihan välttämätönkin osa arkea, elämää ja hyvinvointikontekstia. Ne tukevat lapsen kasvua ja iloa, mutta. Samalla saattaa tuntua, että ne vievät kalenterin vapaahetket ja viikonloput.
Säästöjen kasvattaminen. Minulle tietynlainen (edes jonkinlainen) säästäminen tuo turvallisuuden tunnetta, mutta se edellyttää sitä, että on valmis luopumaan niin sanotuista hetkellisistä iloista, tinkimään siitä, mitä joskus tietyssä hetkessä oikein haluaisi.
Ruoanlaitto. Kotiruoka on terveellistä ja edullista, mutta vaatii aikaa ja energiaa silloinkin, kun ei yhtään huvittaisi tai jaksaisi. Einekset silloin tällöin on oikein, jees, mutta miten käy suolansaannin tai ruoan monipuolisuuden?
Ajan ottaminen itselle. Se se vasta on ihanaa ja ihmeellisen vapauttavaa, myös palautumisen ja jaksamisen kannalta välttämätöntä. Mutta usein samalla omatunto soimaa ja syyllisyys kolkuttelee. Kun lepää laakereillaan ja huomaa nauttivansa yksin olosta, tuntuu että jotakin järkevää pitäisi tehdä. Mieluusti lapsen tai jonkun muun kanssa tai jonkun muun eteen. Kummallinen juttu.
Pikasiivous vieraita varten. Ihanaa, koti näyttää siistiltä, mutta kaikki tavarat on tungettu yhteen salalaatikkoon, jota ei saa avata enää ikinä. Tämä ei niinkään ole oma tapani, vaan kohdistuu enemmänkin puolisooni…
Kuten huomata saattaa, hankalaa on. Kaksipiippuiset jutut pakottavat hyväksymään arjen monimutkaisuuden, ja niihin liittyy epävarmuutta. Itse ajattelen usein, että jään paitsi jostain, jos vain ”kylmästi päätän” jotain. Jos taas jää paikoilleen ja välttelee päätöksiä, sekin on aivan kestämätöntä – kaksipiippuista siis tämäkin!
Kaikki taitaa perustua sellaiseen totuuteen, että me ihmiset rakastamme selkeyttä. On helpompaa seistä vahvasti yhden mielipiteen takana kuin elää yhtään harmaalla alueella. Loppuun kirjaan erään filosofiani (heh): kaksipiippuisissa jutuissa henkinen kasvu tapahtuu juuri harmaalla alueella, välikössä, epämukavuuden ja oivallusten risteyksessä.
Tähän on tultu.
Minna
