Toivepostaus: Opettajuus on ammatti ja asenne

Elokuisessa synttäripostauksessa sosiaalisessa mediassa kartoitin seuraajieni ja lukijoideni toiveita juttusisällöistä. Minulta toivottiin muun muassa ammattiini ja työhöni liittyviä postauksia. Niinpä tartuin itselleni varsin mieluisaan aiheeseen: opettajuuteen, opettamiseen ja opettajan työhön yleisesti. Olen aiemmin kirjoittanut toivepostauksena viisi faktaa aikuisten opettamisesta.  Nyt kerron opettajuudesta ammattikorkeakoulun Master Schoolissa, jossa toimin lehtorina. Master Schoolissa opiskelevat jo aiemmin ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet aikuisopiskelijat.

Toivepostaus: Opettajuus on ammatti ja asenne

 ”Opettaja opettaa” on ajatus, joka elää sitkeästi mielikuvissa. Todellisuudessa opettajan työ on paljon enemmän kuin opettamista. Se on suunnittelua, kehittämistä, tehtävien laatimista, ohjaamista, kuuntelemista ja monenlaista arviointia. Se on työryhmäpalavereja, verkostokeskusteluja, oppimissuunnitelmien tarkastelua ja päivittämistä, oman osaamisen varmistamista, seikkailemista useissa tietojärjestelmissä ja monenlaisia hankevalmisteluja.

Opettajan työ on oikeastaan ja ennen kaikkea ihmisten kohtaamista, ja työarki on kuin palapeli, jonka jokainen palanen – opiskelijat, kollegat, tiimityö, työelämä- ja verkostoyhteistyö, pedagoginen kehittäminen ja samalla oma ammatillinen kasvu – vaikuttaa toisiinsa.

Oikeastaan tämä palapeli on yksi tärkeimmistä syistä, miksi itse halusin opettajaksi. Halusin ja haluan edelleen tehdä monipuolista ja vaihtelevaa työtä, haluan kohdata ihmisiä ja haluan olla mukana kehittämässä uutta. Pidän siitä, että työpäiväni ovat erilaisia ja pidän siitä, että saan itse pääosin suunnitella päiväni.

Opettajana saan olla mukana tarkastelemassa ja uudistamassa oppimisen rakenteita, tukea opiskelijoiden ammatillista kasvua asiantuntijuuteen (itselleni erityisen tärkeää!) ja toimia linkkinä opiskelijoiden, työelämän ja tutkimus- ja kehittämistoiminnan välillä. Saan työskennellä ohjaajana, valmentajana, sparraajana ja erilaisten yhteisöjen rakentajana. Työ on tasapainoilua opetuksen, ohjauksen, kehittämistyön ja oman asiantuntijuuden ylläpitämisen välillä.

Ammattikorkeakoulun opettajan työssä korostuu ohjauksellinen ote: opiskelijat ovat usein jo oman alansa ammattilaisia, jotka täydentävät osaamistaan tai suuntaavat urallaan uuteen. Siksi opettajan rooli on enemmän asiantuntijaksi kasvun kumppani ja vierellä kulkija kuin perinteinen luentovalistaja. Vaikka sitäkin se toki on. Master School -opetuksessa korostuvat dialogi, kriittinen ajattelu ja opiskelijan oma vastuu oppimisestaan. Opettajan tehtävä on luoda oppimisympäristö, jossa yhteinen ajattelu ja kokemusten jakaminen synnyttävät uusia oivalluksia.

Opettajan työ korkeakoulussa on vahvasti yhteisöllistä. Kollegat muodostavat asiantuntijaverkoston, ja tiimityö, monialaiset projektit ja työelämäkumppanuudet tuovat työhön uusia näkökulmia. Ne haastavat sekä opettajan että opiskelijat jatkuvaan oppimiseen. Monialaisuus näkyy myös opiskelijaryhmissä. Eri taustoista tulevat oppijat rikastavat keskustelua ja laajentavat toistensa opettajan omaa ymmärrystä käsiteltävistä aiheista – ja juuri siksi meillä tehdään jokaisella Master-opintojaksolla ryhmätöitä. Opiskelijat tuovat mukanaan arvokasta kokemustietoa, jota he voivat hyödyntää opiskelussaan ja jakaa toisille opiskelijoille, myös opettajalle. Opettajana voin hyödyntää tätä (lopulta hyvinkin laajaa) tietoperustaa yhteisen oppimiskokemuksen ja tietoperustan rakentamisessa.

Työni ytimessä on opetuksen lisäksi kehittämis- ja tutkimustoiminta. Hankkeet, opinnäytetyöohjaukset ja TKI-yhteistyö (tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta) nivoutuvat luontevasti osaksi opetusta. Opettaja on siis paitsi pedagogi myös projektiosaaja, viestijä ja verkostojen rakentaja. Tämä tekee työstä dynaamista ja jatkuvasti uudistuvaa ja samalla itselleni kiinnostavaa ja motivoivaa. Pidän siitä, että työ on monipuolista ja työssä katsotaan eteenpäin ja visioidaan.

Ajattelen, että opettajuus on sekä vaativaa että palkitsevaa: se on oppimisen mahdollistamista, tulevaisuuden osaajien ja asiantuntijoiden valmistamista uuteen ja yhteiskunnallista vaikuttamista. Opettaminen innostaa minua, koska se yhdistää kaiken sen, mitä arvostan työssä ja oppimisessa. Pidän osaamisen jakamisesta ja siitä, että saan olla säännöllisesti uuden äärellä. Saan oppia itse samalla, kun autan muita kehittymään. Nautin esiintymisestä ja ryhmien johtamisesta, suunnittelusta ja pedagogiikan pohtimisesta – siitä, miten oppiminen todella tapahtuu. Opettajan työ on minulle tapa olla osa tiedon ja osaamisen virtaa.

Tähän on tultu.

Minna

Kuvat: Sara Koivula

Puheenaiheet Oma elämä Työ Ajattelin tänään

Oivalluksia kuntosalitreenistä

Kun aloitin yksitoista kuukautta sitten kuntosalitreenit personal trainerin kanssa, en odottanut elämääni mitään ihmeitä, mitään niin kovin mullistavaa. Ajattelin lähinnä, että saan vähän ryhtiä treeneihin ja jonkin kuntosalikipinän, ehkä siinä sivussa ohjausta uudenlaiseen kuntosaliohjelmaan. Mutta kuten jo aiemmin kirjoitin, jo ensimmäisten kertojen jälkeen huomasin paitsi olevani koukussa myös tarvitsevani juuri personal trainerin ohjaamaa treeniä. Kaiken kruunaa se, että oma personal trainerini on fysioterapeutti ja tietää mahdottoman paljon asioista – ja juuri terveyteen liittyvällä tietoperustallaan hän on saanut minut, kansanterveystieteilijän, innostumaan.

Innostumisen lisäksi hän on saanut minut kiinnostumaan kuntosalitreenistä ja motivoitumaan salitekemiseen sekä ohjattua minua kehittämään lihaskuntoani. Ja siten nykyistä ja tulevaisuuden toimintakykyäni. Kun viime viikolla huomasin kuntosalin pukuhuoneen vaa´assa (kotonamme ei ole vaakaa) kolme kiloa lisäpainoa aloituspainooni, hymyilin. Olen jo alkukesästä sitten huomannut vaatteiden piukottavan käsivarsista ja yläkropasta, ja nyt tiukottaa jo housut reisistä. Vyötärö sen sijaan on pysynyt aivan samoissa lukemissa kuin aiemmin. Pidän itsestäni (tämänkin olen kirjoittanut aiemmin) juuri nyt. Pidän erityisesti siitä, että kehoni toimii ja on vahva.

Kuminauhatreeni keltaisella kuminauhalla

Oivalluksia kuntosalitreenistä

1 Kaksi kertaa kuntosalia viikossa riittää

    Luulin joskus, että salilla pitäisi ravata monta kertaa viikossa, jos haluaa nähdä tuloksia. Ja juuri siksi en jaksanut puuhastella salilla. Salilla puuhastelu on minusta aina ollut tylsää. Mutta nyt, kun tiedän, että kaksi kertaa voimatreeniä viikossa riittää paljoon, esimerkiksi kehittämään lihaskuntoa ja edistämään toimintakykyä myöhemmässäkin vaiheessa. Kun käy salilla säännöllisesti kaksi kertaa viikossa ja tekee asiat kunnolla, kehitys on selkeää. Jatkuvuus on tässä lajissa tärkeää. Salin lisäksi kannattaa toki käydä esimerkiksi kardiotreeneissä ja lenkkeillä. Olen vähentänyt kotitreenin minimiin, sillä teen oikeastaan kaikki jumpat, cross trainingit ja salijutut kuntosalilla.

    2 Painoja pitää nostaa systemaattisesti

    Ehkä suurin ahaa-elämys oli se, että samoilla painoilla jumppaaminen viikosta toiseen ei vie eteenpäin. Pysyn mielelläni mukavuusalueella enkä jaksaisi itsekseni juurikaan hikoilla. Hikoilu ja hengästyminen eivät ole koskaan olleet minun makuuni. Paitsi nykyään. Personal trainer pitää huolen siitä, että kuormaa lisätään jatkuvasti. Parasta on, kun hän myös huolehtii itse treenissä painojen siirtelyt. Olen huomannut, että voimatasoni ovat kasvaneet melko nopeastikin. Kehitys ei siis ole mysteeri – se on seurausta suunnitelmallisesta tekemisestä.

    3 Niska tarvitsee voimatreeniä

    Olen jokseenkin aina elämässäni kärsinyt päänsäryistä ja hartiakivuista. Vaikka olen liikkunut paljon, tehnyt kuminauhajumppaa ohjatusti, käyttänyt tennispallokikkoja (ja Buranaa), käynyt hierojilla, naprapaatilla ja kaikenlaisissa hoidoissa, pysyvää muutosta niskan alueelle en ole koskaan saanut aikaan.

    Viisas personal trainerini laittoi minut harjoittelemaan niskalihaksiani. Samalla hän lupasi, että en jatkossa juurikaan kärsisi niska-hartiaseudun vaivoista tai päänsäryistä. Ja kas, taas hän oli oikeassa. Niskaa vahvistavat treenit toivat helpotuksen. Kun yläkroppa vahvistui ja erityisesti niska sai voimaa, päänsäryt ja hartiavaivat jäivät pois. Tämä yksin on ollut melkoinen juttu. Oikea palkinto.

    Kuntosalitavaroita

    4 Koko kroppa kannattaa laittaa töihin

    Personal trainer laittoi minut tekemään koko kehon treenejä, joissa isot lihasryhmät tekevät töitä. Koko nivellaajuuden liikkeet ja isoilla lihaksilla työskentely ovatkin vieneet kehitystä aivan eri tavalla eteenpäin kuin pieniin lihaksiin keskittyminen. Ja mikä parasta, myös pienet lihakset vahvistuvat samalla, vaikka niitä ei erikseen ”pumpata”. Esimerkkinä kerron, että hauis on kasvanut kaksi senttiä 11 kuukaudessa ilman, että hauistreeniä on tehty (hinkutettu) lainkaan erikseen. Eräs vahva ystäväni kutsuu pienten lihasten hinkuttelua hupsutteluksi.

    5 Lämmittely kuuluu treeniin – mutta erikseen sitä ei tarvitse tehdä

    Personal trainerini muutti käsitykseni kuntosalitreeniä edeltävästä lämmittelystä: enää en käytä erillistä aikaa juoksumatolla hikoilemiseen tai venyttelyyn ennen treeniä. Sen sijaan lämmitellemme niillä samoilla liikkeillä, joita treenissä tehdään, vain kevyemmillä painoilla. Näin kroppa valmistuu juuri siihen, mitä on tulossa, ja treeniin pääsee kiinni heti alusta lähtien. Tulen usein treeniimme viitisen minuuttia etuajassa ja teen verryttelevää keppijumppaa odotellessani, samaan syssyyn menee syväkyykkyjä, mutta mitenkään muuten en erikseen esimerkiksi hikoile ennen salitreeniä.

    Tähän on tultu.

    Minna

    Puheenaiheet Oma elämä Liikunta Terveys