Havahdun monesti sellaiseen yksinmutinaan, jossa pään sisäinen mantrani menee jotenkin näin: en yhtään tajua, miksi jotakin tehdään, miksi jostakin puhutaan tai miksi ihmeessä jotakin asiaa ylipäätään tehdään. Yksinpuhinaani lukeutuvat myös lähinnä muiden ihmisten tekemisten tai tekemättä jättämisten (ihmistähän peruspsykologiankin mukaan ärsyttää eniten toiset ihmiset ja heidän tekemisensä) hämmästely sekä liikenne- tai sääolosuhteiden hirvistely. Joskus yksinpuheluni päätyy myös dialogiin ja äänekkääseen kanssaihmisten kanssa ihmettelyyn. Siksi päätinkin, että kirjaan nyt avoimesti ylös asioita, joita en tajua.
Asioita, joita en tajua
Dieettejä. Erityisesti sellaisia dieettejä, joissa kituutetaan viisi päivää ja mässäillään kaksi päivää. Tai sellaisia, jotka eivät millään tavalla linkity perusravitsemussuosituksiin. Kun niin vähällä perustekemisellä saavuttaisi paljon enemmän kuin kausittaisilla dieeteillä. En tajua.
Kokouksia, joissa on asialista, mutta jotka eivät pysy asiassa.
Valitusta kouluruoasta. Kyllä, olen tehnyt sitä itsekin, mutta. Meillä täällä Suomessa tarjotaan lapsille joka päivä edes jollakin tavalla ja tasolla ajateltu lounaskokonaisuus, joka kaiken järjen, terveyden ja perhetaloudellisen ajattelun kannalta kannattaisi syödä. Ei se ole aina lempparia ja joskus tarjolla on jotakin kummallista, tiedän, mutten silti tajua yhtään valitusta kouluruoasta.
Osaamattomuutta ylimmissä viroissa ja toimissa. En kerta kaikkiaan ymmärrä, miten joku voi olla ministeri, ministeriössä, ylipäällikkö tai vaikkapa kunnan johtaja ilman pätevyyttä, joka hankitaan asianmukaisella osaamisella. En tajua, että tietynlaista ylintä valtaa käyttävänä voisi toimia joku, jonka koulutus ja osaamisperusta ei vastaa kyseisen alan vaateita, substanssia, johtamisosaamista ja niin edelleen. En tajua.
Excelöintiä. Minkään asian Excelöinti ei ole minusta minkäänlainen elinehto. Taulukkoja voi laatia muuallakin, ja ilmankin taulukoita voi selvitä. Vaikka suunnitelmallinen olenkin, en ole koskaan oppinut pitämään ja tajuamaan tällaista taulukointia. Liian pikkutarkkaa kaltaiselleni tyypille.
Suomalaisia viitearvoja. Otetaanpa nyt vaikka esimerkiksi ferritiini. Jossain päin maailmassa sen viiterajan ala-arvo on jopa 30–70 tuntumassa, meillä 15. Ja kyllä, tiedän, miten viitearvot muodostuvat, mutta silti en tajua. Ja etenkään siksi en tajua.
Suomalaisia helteestä marisijoita. Kesä on ihmisen parasta aikaa, kesäkuumuus on plussaa.
Varmistelemista. En voi käsittää jatkuvaa varmistelua, tiettyä arkuutta esimerkiksi päätöksenteon edessä. Kun asiat sovitaan, niin toimitaan. Jos tulee muutoksia, muutetaan suunnitelmia. Jatkuva minkä tahansa asian varmistelu (opiskelujutut, työjutut, kotijutut jne.) saa minut puhisemaan, en tajua.
Että liikenteeseen lähdetään omalla autolla eikä noudateta liikennerajoituksia. Esimerkiksi ajetaan liian hiljaa ja tukitaan tie ja menoreitti ja hidastetaan kaikkea kulkemista. Liikenne on se sellainen asia, jossa minä en ole lainkaan hyvä. Katso myös kohta Excelöinti.
Ettei joku syö aamupalaa. En ole sitäkään koskaan tajunnut. Aamupala on päivän tärkein ateria. Ilman sitä olen itse täysin pulassa.
Tähän on tultu.
Minna
Kuvakollaasi tehty Canvalla. Kuvat kollaasissa Arto Arvilahti.
Jälleen yksi syyskuun viikko on takana. Aamut ja illat ovat jo hämäriä, mutta onneksi lämpötila on pysytellyt viidessätoista, jopa seitsemässätoista asteessa – nautin! Viikko on ollut arkinen perusviikko, johon on kuitenkin mahtunut muutama iloinen synttärijuttu ja hyvin sujuneet etätyöpäivät. Kokosin tämän viikon parhaat biisilistana.
Viikon parhaat biisilistana: arkea, juhlaa ja musiikin voimaa
Maanantaina oli isoäitini, ihanan mummoni, 95-vuotissyntymäpäivä. Ensin ajattelin, että maanantain biisi olisi perinteinen ”Paljon onnea vaan…”, mutta päädyin lopulta mummon yhteen lempilauluun, sellaiseen, jota hän on minulle laulanut, kun olin pieni tyttö. Hän lauloi sitä myös tällä viikolla ääneen hoivapaikassaan. Biisi on Miljoona ruusua. Se on Vera Teleniuksen venäjänkielisestä alkuteoksesta levyttämä rakkauslaulu, jota myös Katri Helena on esittänyt. Olen kuullut sitä niin paljon lapsuudessani, että osaan sen edelleen ulkoa.
”Taas ruusut käy kukkimaan. Tuoksua täynnä on maa Mietteeni sinne taas vie. Missä on ruusuinen tie. … Miljoona, miljoona, miljoona ruusua. Tuoksua, tuoksua, tuoksua rakkauden Muistoja, muistoja, muistoja tuoksut tuo. Tunteen ja katseen ensirakkauden.”
Tiistai oli tiukka työpäivä. Siihen mahtui monenlaista tekemistä, kaikenlaisia työtehtäviä ja muutama kokouskin. Tiistai on mielestäni jollakin tavalla ohut päivä: siihen ei yleensä mahdu mitään ihmeellistä, se on liian tavallinen, liian arkinen. Tiistain Turun Sanomakin on viikon ohuin. Tiistain parhaan hetken vietin läheisellä pururadalla kävelylenkkeillen ja samalla ystävän kanssa puhelimessa puhuen. Puolitoista tuntia vierähti. Tälle tiistaille sopikin hyvin First Aid Kitin My Silver Lining -biisi.
“I don’t want to wait anymore. I’m tired of looking for answers. Take me some place where there’s music and there’s laughter. I don’t know if I’m scared of dying. But I’m scared of living too fast, too slow. Regret, remorse, hold on, oh no I’ve got to go …
I try not to hold on to what is gone. I try to do right what is wrong. I try to keep on keeping on. Yeah, I just keep on keeping on.”
Keskiviikko oli selvästi parempi päivä kuin tiistai. Sain aikaan asioita, joita halusin saada aikaan, työasiat sujuivat ikään kuin omalla painollaan, kotiakin (lähinnä keittiötä) siivoilin etätyöpäivän ja kunnon taukojen tuomassa vireystilassa. Kolmetoistavuotiaan yleisurheilutreenien aikaan minä suuntasin omiin cross training -treeneihin ja olin hikinen ja tyytyväinen tunnin setin jälkeen. Kunnon sykkeen kohotus tekee hyvää keholle ja mielelle! Keskiviikon biisiksi valikoitui cross trainingin soittolistan viimeinen kappale, jonka tahdissa teimme loppujuoksukilpailun, Scooterin Fire:
“Switch off the lights and close your eyes. Feel the energy inside. Chilli bow, chilli bow, chilli bow. FIRE! FIRE! Alright! Sharpen the mix. Get the pressure. You’ve had the time to rest. Which is coming to an end And we start again.”
Torstaina päätin pitää toisen etäpäivän ja sainkin aikaiseksi kaiken, mitä pitikin. Torstai on toivoa täynnä -sanonta piti paikkansa tälläkin viikolla: yliviivasin monia to do -listan kohtia, ja aikaa jäi vielä ensi viikonkin suunnitteluun. Kolmetoistavuotiaan koeviikko jatkui matematiikan kokeella (joka meni hyvin) ja terveystiedon kokeeseen lukemisella.
Selaisin terveystiedon ylimpänä ystävänä kasiluokkalaisen Oma syke 8 -tehtävävihkoa ja huomasin ihanan asian: Parisuhde, seurustelu, rakkaus -aihealueen ihanne kumppani -tehtävässä oli pitänyt pohtia sitä, millaisen kumppanin toivoisi itselleen. Kolmetoistavuotiaan tekstilaatikossa luki ”Mukava, kohtelias, osoittaa rakkautta, tukee minua, ei ole ujo”. Kysyin ujosta, johon tytär vastasi, että haluaisi rinnalleen aktiivisen ja reippaan, ulospäinsuuntautuneen ihmisen. Ymmärsin nanosekunnissa.
Torstain personal trainer peruuntui sairastapauksen vuoksi, joten kävin iltasella itsekseni tekemässä saliohjelman. Aina yhtä raskasta saada itsensä yksin salille. Miten se voikin olla niin hankalaa? Mutta joka kerran jälkeen, tunnin puurtamisen päätteeksi, mieli on hyvä ja totean, että kyllä kannatti. Torstain biisiksi valitsin Haloo Helsingin (lempparibändini) Hulluuden highwayn:
”Sulje silmät, sulje suu. Sulje kaikki aistit, niin tää helpottuu. Laske viiteentuhanteen. Laske hartiat takas kohdalleen…Kun valot sammuu, niin sä kaiken näät. Kun valot sammuu, niin sä valvomaan jäät. Suljet silmäsi ja hengität. Kyllä kaikesta sä vielä selviät.”
Perjantaina oli esikoisemme syntymäpäivä. Olimme sopineet ruokailun Pippurimyllyyn, johon suuntasimme viideksi koko perheen voimin. Mukana olivat esikoinen, hänen tyttöystävänsä, keskimmäinen ja hänen tyttöystävänsä, kolmetoistavuotias sekä me vanhemmat. Ruokailun jälkeen esikoinen avopuolisoineen tulivat vielä meille pelailemaan lautapelejä. Oli oikein mukava päivä! Perjantaibiisiksi valikoitui Tuulin Hyvää syntymäpäivää -kappale:
”En mä vois kuvitellakaan. Ettei sua olis ollenkaan. Mun elämässä. Happy birthday sulle. Kun mä näen sut mun lähellä. Sateenkaari nousee mun mielessä. Silmissä hyvää syntymäpäivää. Paljon onnea vaan. Paljon onnea vaan. Happy birthday.”
Lauantaina tein kahden tunnin lenkin, hain viikonloppukimpun (joka on aivan ihana!), siivoilin kotia ja olla möllötin. Kävimme kolmetoistavuotiaan kanssa kaupungissa eläinkaupassa ja sen jälkeen Skanssissa, kun puolisoni lähti piipahtamaan saarimökillä. Kirjoitin blogijuttuja, kuuntelin kirjaa, lajittelin pyykkejä. Parasta oli, että meillä oli valmista ruokaa, jonka vain lämmitimme iltapäivällä. Illalla siivosimme Elmo-lemmikkisiilin huoneen ja terraarion ”pohjamutia” myöten, jonka jälkeen katsoimme uutta Pirupeli-ohjelmaa. Se on hyvä! Lauantain biisiksi sopi hyvin Miley Cyruksen Flowers. Ihan vain siksi, että juuri tänään ostin kukkia ihan itselleni ja siksi, että pidän tästä biisistä. Paljon.
Sunnuntaipäiviin kuuluvat aamun cross training -treenin lisäksi rauhalliset aamu- ja päiväkahvit sekä kahden ruoan valmistus. Teen sunnuntaisin aina kaksi ruokaa, toisen sunnuntaille ja toisen maanantaille tai alkuviikoksi riippuen siitä, monelleko päivälle sunnuntain ruoka riittää. Tähän sunnuntaihin mahtui myös kolmetoistavuotiaan maanantaiseen biologian kokeeseen preppaus ja kevyt kysely. Kasiluokan ensimmäinen jakso alkaa tulla päätökseensä, seuraava jakso alkaa jo 30.syyskuuta.
Illalla kävin vielä lenkillä ja nautin melko lämpimästä syyskelistä. Sunnuntai oli kaikin puolin palauttava ja mukava. Biisiksi valikoitui instrumentaalinen Autumn story, jonka löysin Instagramin trendaavista musiikeista. Ihanaa ja kepeää sunnuntaimusiikkia, rauhoittava ja samalla virkistävä taustamusiikki, joka sopi täydellisesti viikonloppuun.
