Kaikki hyvä loppuu aikanaan, sanotaan. Niin loppui myös minun liki ikuisuudelta tuntunut kesälomani. Loma oli kaikin puolin elettävä, ihana, aurinkoinen ja ennen kaikkea palauttava. Kiitin itseäni siitä, että ymmärsin pyytää virkavapaata kesäloman molemmin puolin, näin sain viettää liki kolme kuukautta vapaana työstä. Se teki terää, ja sen tulen toistamaan, jos se ikinä on mahdollista.

Ikuisuudelta tuntunut -maininta ei siis ole kohdallani negatiivinen ja ikävän odottamissävyinen määre vaan varsin myönteinen mukava, palauttavan ajankulukokemuksen ilmaisu. Kokosin syksyn ensimmäisen työviikon parhaan ajatuksen virtana.

Ajatusten virtaa syksyn ensimmäiseltä työviikolta

Kello soi aikaisin, mutta niin se on soinut jo kaksi viikkoa, sillä kolmetoistavuotiaan kasiluokan ensimmäinen jakso on sellainen, että jokainen päivä alkaa kahdeksalta. Olen siis päässyt jonkinlaiseen arkirytmiin jo ennen loman loppua – hyvä niin. Ensimmäinen työaamu ei siis tuntunut väsyneeltä, hankalalta tai mitenkään liian aikaiselta.

Päinvastoin ampaisin ylös sängystä, keitin kahvit, söin aamupalan ja avasin sähköpostin. Hengitin syvään sisään ja ulos. Postia oli paljon. Enkä liioittele yhtään. Kaksi tuntia vierähti sähköpostin kimpussa.

Sitten tein vanhasta tottumuksesta työmatkalenkin kampukselle ihan vain todetakseni, että kaikki oli mallillaan. Tein saman lenkin neljästi viikon aikana. Jokaisella kerralla muistin, miten elinehtoja työmatkakävelyt ovat: ulkoilma virkistää, liikunta tekee hyvää, askeleita kertyy, syke nousee, minulla on aikaa ajatuksille, luovuuteni puhkeaa kliseisesti kukkaan, hymy hiipii huulille.

Työmatkalenkit tekevät onnelliseksi. Kiireettömät aamupalatkin tekevät onnelliseksi. Ja se, että kuulen työtovereideni kaivanneen minua töihin, se on oikein mukavaa ja jollakin tavalla sydäntä lämmittävää. Hesarin Sanajuuri-pelikin tekee onnelliseksi – etenkin, kun sen saa ratkaistua ilman yhtäkään vihjettä mahdollisimman nopeasti. Ja etenkin se tekee onnelliseksi, että tein ekan tyylipuhtaan leuanvetoni personal trainer -treenissä. Olin ja olen ylpeä siitä.

Oli ihanaa, kun pääsin kampaajalle ja sain hiukset siistittyä, oli ihanaa, kun sain tälläkin viikolla nauraa ystävien kanssa ääneen, hassutella perheen kanssa ja heittää välillä lekkeriksi kaiken kanssa. Olen huomannut, että keski-iän ylittäneellä on melko halvat ja yksinkertaiset ilonaiheet.

Kolmetoistavuotias osallistui maanantain yleisurheilukisoihin kotikaupungissamme ja hyppäsi hyvät tulokset pituudessa. Hän pohti pitkään osallistumista, mutta onneksi läksimme. Teimme niin sanotun jälki-ilmoittautumisen paikan päällä, jonka vuoksi minä taisin säästyä toimitsijavuorolta, vaikka olin siihen henkisesti varautunut. Toimitsijanhomma on oikein mukavaa etenkin silloin, kun on joka tapauksessa menossa katsomaan kisoja…

Mutta nyt huomasin, että oli mukavaa myös kävellä urheilupuistossa ja piipahtaa jokirannassa lämmittelyjen aikana, ja sitten vain tulla ja seurata kisoja katsomosta käsin. Kaiken kruunasi se, että olimme maanantai-illalla kotona puoli seitsemän jälkeen. Minusta tuntui, että aikaa oli loputtomiin. Maanantai-illat menevät muutoin omissa ja lapsen harkkareissa kahdeksaan saakka, ja olemme kotona vasta 20 yli kahdeksan. Joskus poikkeama rutiineissa tekee hyvää!

Viikonloppuna nukuimme hyvin niin omasta kuin älykellojemmekin mielestä, liikuimme, leivoimme sämpylöitä, teimme kotiruokaa, kävimme syömässä ystäviemme ja kummityttömme kanssa ja touhusimme kaikenlaista yhdessä ja erikseen. Arjessa – ja viikonlopuissakin – on jotenkin parasta se, että jokaisella on paikkansa tietyn aikaa vuorokaudesta. Sen jälkeen on mitä mukavinta olla taas yhdessä.

Kaiken kesän päätteeksi huomasin, että kasvihuoneen vihreästä paprikasta on kehkeytynyt punainen, kirsikkatomaatteja alkaa olla yli kourallinen, mintuksi kasvatettu kasvoi tomaatiksi, porkkanat eivät menestyneet, ja persiljat on jo syöty. Rakuunasta saa maustetta kaikenlaisiin arkiruokiin, chilejä on kolme. Kun summaan tämän vuoden kasvihuonekautta, sanoisin, että se on aika kitukasvuinen. Ei yhtä hyvä ja satoisa kuin aiempina vuosina.

Tähän on tultu.

Minna