Voimatreeni muutti kaiken – pidän itsestäni ja viihdyn kehossani

Havahduin muutamia viikkoja sitten ihanaan ajatukseen ja oivallukseen: pidän itsestäni ja viihdyn kehossani. Viihdyn siinä paremmin kuin koskaan tai ainakin paremmin kuin aikoihin. Kun katson itseäni peilistä, olen tyytyväinen. Viihtyvyyden ja tyytyväisyyden takana ei kuitenkaan ole vain ulkonäkö tai peilikuva vaan havainto siitä, että keho toimii. Se on vahva, voimakas ja pystyvä.

Minna salilla -kuvakollaasi

Tyytyväisyys omaan kehoon ei ole itsestään selvää. Se ei useinkaan synny siitä, että on tietyn painoinen, näyttää tietynlaiselta tai täyttää vallalla olevan kauneusihanteen. Se syntyy siitä, että omassa kehossa on hyvä olla – kun se tuntuu omalta, toimivalta ja vahvalta.

Olen käynyt oman kehoni kanssa vuosien mittaan monenlaista vuoropuhelua. Olen ollut aikuisiällä hoikkaan (ja muiden mielestä pieneen) ulkomuotooni pääasiassa tyytyväinen, toisinaan ja hetkittäin kuitenkin tyytymätön, vaativa, armotonkin. Olen vertaillut itseäni ikätovereihini, ottanut vastaan muiden ajatuksia ulkonäöstäni ja lopulta pitänyt niitä asiallisina ja täytenä totena. Väärin.

Onnekseni olen oppinut vuosien varrella katsomaan kehoani uusin silmin. Isoin muutos ei ole koskaan tullut ulkoapäin, vaan kokemuksista, joissa kehoni on yllättänyt minut voimallaan ja kestävyydellään. Voima ja kestävyys ovatkin avainsanat siihen, että viihdyn omassa kehossani.

Personal trainerin kanssa aloitettu voimatreeni on yksi tärkeimmistä syistä nykyiseen olotilaani.  Sen myötä olen alkanut oppia ja uskoa, että ikääntyessä lihaskunto on kaiken a ja o. Lihaskunto on kaikkea ylläpitävä voima, jonka avulla jaksan arjessani monia asioita paremmin kuin aiemmin: nostan, kannan ja olen aktiivisempi kuin koskaan. Kehoni on voimakas, ja se pystyy tekemään vaikka mitä! Ja juuri se on nautinnollista.

Kerroin oivalluksestani ja kehotuntemuksestani personal trainerilleni. Kerroin myös, että olen aiemmin neljästi tuntenut samoin: ensimmäisessä raskaudessa, toisessa raskaudessa, kolmannessa raskaudessa ja vuosien takaisen personal trainer -harjoitussetin aikana. Näitä kaikkia yhdistää se, että olen tuntenut itseni vahvaksi, kestäväksi ja kyvykkääksi.

Kolme raskautta ja synnytystä ovat olleet keholleni jonkinlaisia käännekohtia. En ole oikeastaan koskaan kokenut olevani niin vahva kuin näinä aikoina. Vaikka kehoni oli fyysisesti valtavan työn äärellä, samalla se oli täydellisimmillään. Se kantoi, kasvoi ja synnytti uuden elämän.

Juuri raskaudet ja synnytykset ovat opettaneet minulle, että kehon arvo ei piile ulkoisessa muodossa vaan sen kyvyssä tehdä asioita – selviytyä, luoda, muuttua. Nautin kehostani myös ulkoisesti raskausaikoina ja palauduin nopeasti raskauksista ja helpoista synnytyksistäni. Niissä hetkissä tuntui, kun minut olisi luotu siihen hommaan. Hassua.

Myöhemmin, minä kaikkien mielestä pieni ihminen, löysin voimaharjoittelun. Alkuun se oli hetkellinen kokeilu, sitten innostus ja lopulta jotain, joka muutti kehollisen itsetuntoni. Kun kasvatan lihasvoimaa, en pelkästään tunne itseäni vahvemmaksi, minä olen vahvempi. Kun kehoni alkoi nopeasti muuttua voimakkaammaksi, sen myötä myös se, miten katson itseäni, miten kannan itseäni ja miten puhun itselleni, muuttuu.

Minna salilla peilin edessä

Havahduin tähän oikeastaan erään power pilates -tunnin aikana. Kun tein kesäkuumalla liikkeitä urheilushortseissa ja -topissa, huomasin miten voimakas olen ja miten kivalta kehoni näyttääkään. Silloin sanoitin itselleni, että viihdyn kehossani. Ja tämä viihtyminen taas saa minut jatkamaan ja jaksamaan salilla, lenkeillä ja kaikenlaisissa treeneissä.

Viihtyminen ei tarkoita sitä, että kaikki olisi aina täydellisesti. On päiviä ja tulee päiviä, jolloin monet asiat tuntuvat raskailta eikä peilikuva miellytä. Mutta syvempi, pysyvämpi kehotyytyväisyys ei kaadu niihin hetkiin. Se rakentuu siitä, että ymmärrän kehoni arvon, sen historian, voimavarat ja ainutlaatuisuuden.

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Oma elämä Liikunta Terveys

Aurinkoisen kesälomaviikon plussat ja miinukset

Kesälomaviikkoja on jo sen verran takana, että sitä tuntee olevansa lomalla: tietynlainen kiireettömyys, loma-arjen rytmi, lomarutiinit, treenit, perheen kanssa yhdessäolo ja pienimuotoinen loman ”erityistekeminen” saavat pauloihinsa, viikon päivät unohtuvat eikä työasioita ole tarvinnut miettiä enää moniin viikkoihin. En ole myöskään vielä kertaakaan haikaillut takaisin töihin, mikä taitaa olla liki ennätys, jos kaikkia pitkiä kesälomiani pohdin…Ihanaa! Kertakaikkisen ihanaa. Kokosin tämän aurinkoisen kesälomaviikon parhaat plussina ja miinuksina.

fillarit parkissa

Viikon plussat ensin…

Fillariretki Saariston rengastietä mökille on ehdottomasti viikon kirkkain plussa. Kolmetoistavuotiaalla oli kesälomalle yksi ajatus: ”Mä toivon kesälomalta vain yhtä juttua: että pyöräiltäisiin Saariston rengastietä mökille.” Torstaina me sen toteutimme. Olin tarkkaillut säätietoja ahkerasti, ja torstaista lauantaihin sää näytti helteiseltä ja ei-sateiseltä, joten ajankohta oli liki täydellinen. Vaikka helle piinasi monia ystäviä, tuttavia ja suomalaisia yleisesti, meitä se ei haittaa. Olemme molemmat parhaimmillamme kuumissa kesäkeleissä – myös urheilun suhteen.

Pakkasimme riittävästi juomaa mukaan, pukeuduimme sään edellyttämällä tavalla ja lähdimme matkaan vuokrasähköpyörillä, jotka saimme yhteistyössä 10bikes-yritykseltä. Tästä on tulossa oma juttunsa myöhemmin. Lähdimme Turusta 10.30 ja olimme perillä Korppoossa (joka oli tämän reissun päätepysäkkimme) viiden jälkeen. Matka oli ihana, meille ei tullut yhtään liian kuuma, pysähdyimme säännöllisesti juomaan ja syömään matkan varrella. Korppoossa mies oli meitä vastassa, söimme Buffalossa maukkaat ribsit ja jatkoimme matkaa venekuljetuksella mökille. Meistä molemmista tämä oli yksi kesän parhaimmista jutuista, heittämällä!

Hyvin sujuvat treenit. Pakko listata myös tämä viikon plus-merkkisiin. Olen liki ylittänyt itseni ja saanut raahauduttua salitreeniin ihan yksikseni. Personal trainer on lomalla pari viikkoa, ja minun on pidettävä ”tasoa ja kuntoa” yllä. Sain mukaani onnekseni kolmetoistavuotiaan kannustamaan, ja yhtäkkiä (kahdesti viikon aikana!) oli tunti ja vartti mennyt salilla huhkien kunnon painoilla. Mainitsen kunnon ”kunnon painoilla” siksi, että se on tässä se suurin yllättäjä. En mennyt hupsuttelemaan mukavuudenhaluissani, vaan tein ihan treeniohjelmamme mukaista harjoittelua. Lisäksi viikkoon mahtui yksi seitsemän tunnin fillarointi, liki päivittäiset kävelylenkit, yksi ryhmäliikuntatreeni ja yksi kotitreeni. Olen näistä iloinen ja tyytyväinen.

Kolmetoistavuotias fillarilla

Lapsen piirimestaruushopea. Kolmetoistavuotias hyppäsi sunnuntain piirimestaruuskisoissa hopealle omalla ennätyshypyllään pituushypyssä. Hän oli onnellinen, kuten me vanhemmatkin. Tässä taas todistettiin se, että hänkin on luotu liikkumaan lämpimällä.

Hyvät kesäruokapaikat. Olemme näin kesällä testanneet erilaisia saaristokohteita ja terasseja lounaiden ja päivällisten merkeissä. Perjantaina tapasimme kummitytön perhettä ja nautimme erinomaiset ruoat Nauvossa, ja lauantaina palattuamme Turkuun söimme myöhäisen lounaan Ruissalon telakan Tenlenissä, ennen kuin palautimme sähköpyörät kolmetoistavuotiaan kanssa. Lohiannokseni hipoi täydellisyyttä…

Ystävätreffit. Olen viikon aikana tavannut ystäviä muun muassa kahvilla ja lenkeillä. On ollut mukavaa, juttu on luistanut ja nauru raikunut. On ollut varsin leppoisaa. On tuntunut lomalta.

Sitten viikon miinukset…

Ampiaisenpisto silmään. Kolmetoistavuotiasta pisti ampiainen silmään kotinurkilla keskiviikkona. Pisto ei tietenkään osunut keskelle silmää vaan alaluomeen. Kipu oli kovaa ja turvotus melkoista. Ensiavuksi laitoimme pistokohtaan kylmää, annoin antihistamiinia (kyypakkausta ei ollut siihen hätään) ja ibubrofeiinia. Myöhemmin haimme apteekista hyönteispistotikun ja kyypakkauksen, josta tyttö ottikin heti ohjeen mukaisen annoksen kortisonia. Silmä oli liki ummessa pari päivää, mutta sunnuntaina tilanne näytti jo paremmalta. Onneksi.

Haluaisin olla mökki-ihminen, mutta en ole. Niin. Siinä kaikki olennainen tiivistettynä. Ihailen mieheni innokkuutta olla saaressa, puuhastella ja olla kuin kotonaan. Minä en siihen kykene. Minä mietin liki koko ajan, koska pääsen omiin ympyröihin kotimaisemiin. Olen niin kauan tyytyväinen ja viihdyn, kun on jotakin tekemistä ja elämää, kun kaikki on tehty, tylsistyn. Minulla on saaressa sellainen olo, että en pääse mihinkään, en voi halutessani ”tosta vaan” tehdä lenkkiä, mennä salille, kauppaan tai tavata kavereita. Joudun oikeasti pinnistelemään muiden vuoksi koko sen ajan, kun saaressa olemme. Valitettavasti. Toistan itseäni: haluaisin ihan oikeasti olla mökki-ihminen, mutta en ole.

Minna jalat pöydällä mökillä

Siivous on ainoa asia, mikä ei kesäkuumalla maistu. Se on miinus siksi, että olisi toki kiva, että koko ajan olisi siistiä. Hah. Tykkään helteistä ja voin tehdä paljon asioita kuumassa, mutta siivoaminen ei nappaa sitten yhtään. Siivoan sitten tylsillä keleillä.

Ilmastointilaitteisto ei vieläkään ole kunnossa. Kotonamme on kaksi ilmastointilaitetta, toinen niistä toimii, toinen ei. Laitteisto on ihan äsken uusittu, ja sen pitäisi toimia, mutta kas, toinen niistä tiputtaa vettä jatkuvalla syötöllä. Edessä on siis vielä yksi fiksauskierros. Miinusta vahvistaa se, että emme tiedä, koska asia hoituu. Jonot ovat melkoiset…

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään