Keskeneräisyyden sietäminen on arjen supervoima
Pitkän kesälomani aikana olen ehtinyt pohtia monenlaisia tärkeitä asioita. Olen mietiskellyt niitä itsekseni ja keskustellut niistä ystävieni kanssa pururadoilla, Aurajokivarressa ja monenlaisissa kahvipöydissä. Yksi pohtimistani asioista on keskeneräisyys ja etenkin keskeneräisyyden sietäminen. Uskallan väittää, että häpeän sietämisen ohella tämä on yksi merkittävimmistä elämää eteenpäin vievistä voimista ja yksi tärkeimmistä mielenrauhan (ja samalla hyvinvoinnin) elementeistä.
En ole ajatusteni ja väittämieni kanssa yksin: peruspsykologian mukaan ja positiivisen psykologian näkökulmasta hyvä ja mielekäs elämä ei ole täydellistä elämää, vaan elämää, jossa on merkitystä, yhteyksiä ja kykyä nauttia hetkestä. Mielekkyys syntyykin enemmänkin prosessista, ei pelkästään lopputuloksesta. Kliseisesti matka on tärkeämpi kuin päämäärä. Kaiken kruunaa se, että täydellisyyden tavoittelu sekä kaiken valmiiksi saamisen pakko ovat yhteydessä lisääntyneeseen ahdistukseen ja uupumukseen. Tutkimusten mukaan perfektionismi on yksi masennuksen riskitekijöistä.
Resilienssi, kyky palautua ja sopeutua muutoksiin, taas on yksi arjen tärkeimmistä selviytymiskeinoista. Keskeneräisyyden hyväksyminen on osa tätä taitoa. Kun hyväksyy, ettei kaikkea voi hallita, vapautuu energiaa niihin asioihin, joihin voi vaikuttaa.
Olemme ystävieni kanssa kesäkeskusteluissamme tulleet siihen tulokseen, että jos elämä olisi täydellinen suoritus, se olisi ehkä näyttävä mutta samalla myös melkoisen tylsä. Arjessa kun mikään ei ole koskaan valmista: tiskit odottavat, pinot ja kasat kasvavat, sähköpostit täyttävät postilaatikon ja itsensä kehittäminen on loputon työmaa. Tähän tarvitaan paitsi resilienssiä ja joustavaa mieltä myös keskeneräisyyden sietämistä.
Koska aihe kiehtoo minua, selvitin hieman keskeneräisyyden sietämisen dilemmaa. Psykologiassa kerrotaan, että ihmisellä on luontainen taipumus hakea kognitiivista sulkeumaa (cognitive closure) eli halua ratkaista asiat, jotta mieli saa rauhan. Tämä liittyy aivojemme tapaan säästää energiaa ja siihen, että meillä on tarve poistaa epäselvyyttä ja päästä lopulliseen ratkaisuun mahdollisimman nopeasti. Selkeät lopputulokset ovat vähemmän kuormittavia kuin avoinna olevat prosessit. Ihan loogista: kun jokin on kesken, se jää helposti mielen taustaprosessiksi ja kuluttaa aivan huomaamatta voimia.
Kognitiivisen sulkeuman ilmiö on sukua Zeigarnik-efektille: ihmiset muistavat keskeneräiset tehtävät paremmin kuin valmiit. Toisin sanoen, keskeneräisyys pysyy mielen etualalla, ja juuri siksi se voi tuntua taakalta.
Vissi totuus on, että keskeneräisyys on kaikkialla eikä mikään ole valmista. Ja juuri siksi keskeneräisyyden sietäminen on tärkeää. Muuten elämä on yhtä odottamista: “Sitten kun olen saanut tämän ja tämän valmiiksi ja viimeistellyt vielä tämän, voin tehdä jotain mukavaa tai rentoutua.” Aina tulee uusi vaihe, uusi projekti, uusi “tämäkin pitää vielä hoitaa” -listan kohta. Pohdimme ystävieni kanssa tapoja keskeneräisyyden sietämiseen. Tässä jaan niistä kolme omasta mielestäni oivallisinta.
Kolme vinkkiä keskeneräisyyden sietoon arjessa
- Riittävän hyvä on uusi täydellinen
Siivoa sen verran, että näet sohvan. Kirjoita sähköpostiin vastaus, joka on selkeä muttei täydellinen. Lähetä viestisi tai kirjoittamasi dokumentti, vaikka et olisi hionut sitä aivan viimeisen päälle. Valitse lounaaksi sitä, mitä on helpoiten saatavilla, äläkä käytä tuntia päättämiseen. Summa summarum: joskus 70 % on enemmän kuin tarpeeksi. Ihan riittävä. Enemmänkin. - Pilko iso pieniksi
Jos mikä tahansa projekti kokonaisuudessaan tuntuu ylivoimaiselta, pilko se pienempiin osasiin. Sitten mieti vain yhtä pientä osaa ja askelta kerrallaan. Älä edes ajattele kokonaisuutta tai lopullista lopputulosta. Yksi askel kerrallaan. Tämä toimii niin pyykkikasoissa kuin työelämän isommissa hankkeissakin. Yleisesti kaikessa elämässä. - Harjoittele mielen parkkeerausta
Kun huomaat murehtivasi keskeneräisiä asioita, pysähdy ja kysy itseltäsi, tarvitseeko tilanne/asia/työ ratkaista juuri nyt. Melko usein vastaus on ei. Silloin voit jättää kyseisen asian ”mielen parkkipaikalle” ja jatkaa päivääsi eteenpäin.
Tähän on tultu.
Minna
