Juhannusviikon parhaat plussina ja miinuksina
Viikon parhaat -postauksen otsikkoon olisi jo voinut kirjoittaa, että juhannusviikon pahimmat yksissä kansissa, mutta päätin optimistina koota sekä plussat että miinukset yksiin kansiin. Taitaa olla ensimmäinen kerta blogin liki viisivuotisessa historiassa, kun plussia on vähemmän kuin miinuksia.
Ensin ne vähäiset plussat…
Suomen kesä on kukkeimmillaan, vaikkei lämmin olekaan. Puut ovat vihreinä, kukat avautuvat nupuistaan, ja valo riittää mukavasti illan viimeisiin tunteihin. Kesäistä. Ainakin, kun katselee sitä olohuoneen maisemaikkunasta tai liikkuu ulkona riittävät tamineet niskassaan. Olen nauttinut jokapäiväisistä pitkistä lenkeistä, olen oikeastaan jopa hieman yllättynyt, että aamulenkeillä on vierähtänyt jopa yli puolitoista tuntia. Nautin värikkäästä luonnosta, lintujen laulusta, siitä, kun aurinko paistaa.
Toinenkin plussa liittyy liikkumiseen luonnossa: olemme aloittaneet kolmetoistavuotiaan kanssa perinteisen kesäfillarointikauden ja pyöräilleet liki päivittäin jonnekin, keskustaan ja jokirantaan lähinnä. En ole pyöräilyihmisiä, mutta tällaisena yhteisenä aktiviteettina se on ihan kivaa. Nyt fillarointi on tuntunut jotenkin erityisen extralta, sillä kurjan kotiinpaluumme kruunasi miehen sairastuminen koronaan, emmekä ole päässeet koko perheenä minnekään. Olemme olleen koko viikon, juhannus mukaan lukien kotosalla. Mies on ollut oikeasti melkoisen kipeä…
Kolmas plussa, ja tällä kertaa viimeinen, liittyy kotoiluun: koska olemme viettäneet varsin paljon aikaa kotona, olen saanut aikaan ainakin omasta mielestäni vaikka mitä! Vaikka mitään sisältyvät muun muassa kylpyhuoneen siivous, keittiön laatikkojen raivauksen ykkösosa, liinavaatekaappien raivaus, jääkaapin pesu, saaristolaisleivän leipominen kahdesti, juhannuspiirakan (raparperi-toscapiirakka, ohje tulossa myöhemmin) leipominen yhdessä lapsen kanssa ja terassikukkien istuttaminen. Viimeinen oli juhannusaaton piristystoimenpide, josta tulin pitkäksi aikaa hyvälle mielelle. Päälle join kesän ekat terassikahvit, se olisi voinut olla neljäs plussa.
…sitten viikon miinukset
Heti ensimmäinen miinuskohta sisältää kolme miinusta. Lomamatkaltapaluutunnelmat ovat olleet suorastaan surkeat: ensin maanantaina menehtyi Selma-siilimme, tiistaina kolmetoistavuotiasta puri koira (onneksi purema oli pinnallinen) käteen, keskiviikkoaamuyöllä mies sairastui, sairaus paljastui myöhemmin samana päivänä koronaksi. Tauti on vienyt hänet sängynpohjalle. Erityisen ikäviä oireita ovat olleet vatsavaivat, joka paikan kolotus ja kolmen päivän korkea, aaltoileva kuume.
Me olemme kolmetoistavuotiaan kanssa toistaiseksi säästyneet taudilta. Mikä on melkoinen ihme. Olen toki ensimmäistä kertaa ikinä minkään influenssan ja koronan aikana siirtynyt punkkaamaan alakertaan, emmekä muutenkaan ole tiistai-keskiviikkoyön jälkeen enää juurikaan hengailleet samoissa tiloissa. Ristin käteni, sormeni, jalkani ja varpaani, että pysyn (ja pysymme) terveinä.
Neljänneksi miinukseksi valitan säästä. Suomen kesä on siitä viheliäinen, että keskikesälläkään ei ole takuuvarmaa lämpöä. Kärsin eniten siitä, että jatkuvasti on viileää, koleaa ja kylmää. Kuusitoista astetta ei ole mikään kesä. Tuulee, sataa, vihmoo ja taivas tiputtelee jopa rakeita. Kun aurinko vihdoin yhtenä päivänä paistaa, tuulee pohjoisesta niin, että tukka lähtee päästä. Tällainen kesä ei ole minua varten. Olen selannut äkkilähtöjä puolitosissani, tahdon takaisin vaikkapa Kroatiaan!
Säähän liittyy sellainen (toisaalta ihan kivakin) juttu, että on keksittävä ilmojen mukaista tekemistä, pukeuduttava sään mukaan ja varauduttava kaikenlaiseen. Yksi ikävän ilman tekeminen on taiteilu: maalailimme kolmetoistavuotiaan kanssa viikonloppuna. Tein teoksen nimeltään ”Miten niin tylsä?” Kuva tässä jutussa.
Ja viimeisenä miinuksena mainitsen viikon treenitouhut. Vaikka olen lenkkeillyt päivittäin, fillaroinut, tehnyt yhden liikkuvuustreenin kotona ja käynyt kolmesti voimaa harjoittavilla ryhmäliikuntatunneilla, ärsyttää. Ärsyttää, etten mennyt itsekseni torstaina salille, vaikka lupasin niin itselleni personal trainerille. Valitsin sen sijaan viime tingassa jäätävän power-treenin. Toki hyvä sekin, mutta liki koko 60 minuuttia surkuttelin, miten paljon enemmän olisin voinut saada aikaan salitreenissä. Pt sairastui, enkä siksi siis tällä viikolla treenannut hänen kanssaan. Onneksi pääsen ensi viikolla korvaamaan tunnin tiistaina, joten ensi viikolla kaksi salitreeniä. Ehkä pääsen yli tästä harmituksen tunteestani.
Tähän on tultu. Ja onneksi sunnuntaiaamun cross training ylitti odotukseni, ja olin jälleen elementissäni.
Minna
