Lomaviikko Montenegrossa lähenee loppuaan. Aurinko on paistanut, lämpötila seilannut 27 ja 32 välillä, ja loma on tuntunut ihan lomalta. Päivämme Tivatin ympäristössä ovat kuluneet siten, että itse olen aamuvirkkuna mehulasillisen jälkeen suunnannut tunnin lenkille, jonka jälkeen olemme syöneet yhdessä aamiaisen. Aamiaisella ollaan päätetty päivän tekemisistä. Rannalle, altaalle, retki johonkin lähikylään, resortin pelialueelle, kuntosalille, snorklaamaan ja niin edelleen. Menevät ne päivät näinkin. Mukavasti.
Kuvia aurinkoisesta Montenegrosta
Luštica Bay -resort illalla. Hotellialueella oli maisemakeinu, jossa istuskelimme ihailemassa merinäköalatlaa. Aamulenkillä kuvailtua…Tämäkin kuva on aamulenkiltä. Resort oli iso ja alue laaja, paljon portaita. Huh. Neljätoistavuotias snorklasi lähes päivittäin. Koko reissun paras ruoka. Noa-ravintolan sushit. Ah. Resort-aluue kuvattuna pitkältä ”laiturilta”. A room with a view. Resort-alue omalta ””kotitasanteelta” kuvattuna. Teimme monena päivänä retkiä lähipaikkoihin. Niistä kivoin oli Kotor. Kotorin vanhakaupunki oli ihastuttava. Kotorissa oli kissoja. Paljon kissoja. Tytär sai tästä upean kuvan. Omani on sinne päin. Porto Montenegro oli hulppea. Huvijahteja ja kauniita ihmisiä. Luksuskauppoja. Hyvää (edukasta) ruokaa. Aurinkoiset kelit jaksavat hymyilyttää. Söin yhden jäätelön viikossa. En ole jäätelöihmisiä. Täälläkään. Budvassa tutustuimme vanhankaupungin muureihin ja ihastelimme näköaloja. Budva ei ollut kiva paikka. Turistirysä. Mutta Budva-näkymä oli ihan jees. Tässä menimme cable-kärryllä kolmen kilometriin korkeuteen Näkymät ylhäältä olivat huikeat. Matkakaverit Söimme illallista Kotorissa sympaattisessa ravintolassa. Oli hyvää.
Kirjoitan matkakuulumisia lisää myöhemmin. Yksi juttu vielä Montenegrosta: ei niin kiva kuin Kroatia.
Kevään lukupinoon mahtui tällä kertaa melko erilaisia kotimaisia romaaneja. Esittelen kevään lukemistosta neljä kirjaa. Mukana oli feelgoodia, saaristotunnelmia, naapurisuhteita ja perhelomailua. Yksikään teoksista ei noussut varsinaiseksi suosikiksi, mutta jokainen tarjosi viihdykettä sekä jotakin pohdittavaa, samaistuttavaa tai ainakin keskustelunaiheita.
Kevään kirjakimara – kotimaisia romaaneja viime kuukausilta
Milla Härmä: Loma
Luin ja kuuntelin Milla Härmän romaanin Loma (WSOY 2026) Viisikko-kirjakerhomme lukulistalta. Teoksessa viisihenkinen perhe viettää lomaa nimeämättömässä itäeurooppalaisessa satamakaupungissa. Mukana matkalla ovat äiti, mies sekä viisivuotias, kahdeksanvuotias ja yksitoistavuotias. Heitä ei nimetä.
Romaani jakautuu seitsemään lukuun, jotka kuvaavat perheen lomapäiviä. Tarina rakentuu arjen pienistä tilanteista: lasten jatkuvista pyynnöistä, erilaisista mieliteoista, eri aikaan iskevästä nälästä ja ristiriitaisista kiinnostuksenkohteista. Härmä kuvaa tätä perhe-elämän (ja lomailun) säätämistä tarkasti, paikoin jopa piinallisen ja ahdistavan yksityiskohtaisesti päiväkirjatyyliin. Dialogit ovat toisteisia, ja juoni jää miltei uupumaan. Kirjan viimeiset sivut ovat sen parhaimmistoa, jos ihan loppua ei lasketa. Kaksi tähteä.
Aino Leppänen: Pihapiirissä suhisee
Aino Leppäsen Pihapiirissä suhisee (Myllylahti, 2026) on feelgood-romaani, jossa Mustikkapolun pihapiirissä eletään erilaisia elämäntilanteita: yhden arki täyttyy lapsiperheen kiireistä, toinen haaveilee lapsesta ja kolmas pohtii rakkauden uusia mahdollisuuksia. Pihapiirissä suhisee on Aino Leppäsen Mustikkapolku-sarjan kakkososa ja jatkoa Pieni pihapiiri pyörii -kirjalle.
Tarinan keskiössä on naapuristo. Kati turhautuu miehensä Antin tapaan hoitaa kotitöitä, vaikka tämä yrittää parhaansa. Laura puolestaan rakentaa elämäänsä uudelleen avioeron jälkeen samalla kun lapset kaipaavat etäiseksi jäänyttä isäänsä. Vanha ihastus Jarkko tuo elämään uuden sävyn mutta myös uusia haasteita. Elvi ja Taisto nauttivat myöhään löytyneestä yhteisestä onnesta, vaikka menneisyys ei jätä heitä rauhaan. Joanna ja Elsa taas joutuvat kohtaamaan eritahtiset toiveensa vanhemmuudesta, mikä horjuttaa heidän yhteistä tulevaisuuttaan. Ihan kiva ja kepeä teos, ei kuitenkaan yllä ensimmäisen osan tasolle. Kolme tähteä.
Maija Kajanto: Tilinpäätös
Maija Kajannon Tilinpäätös (2026) on Puistokadun pesula -sarjan toinen osa. Siinä missä sarjan avausosa Pyykkipäivä seurasi pesulan perustavaa Inkaa, nousee nyt päähenkilöksi hänen ystävänsä ja kirjanpitäjänsä Assi. Hän on nelikymppinen, lapseton ja pitkässä avosuhteessa elävä nainen, jonka elämä on ulkoisesti vakaata ja ”ihan hyvää”. Samalla hän kuitenkin huomaa kateellisena seuraavansa ystäviensä elämänmuutoksia ja pohtivansa, onko hän itse jäänyt sivustakatsojaksi omassa elämässään. Kun lomautus ravistelee arkea, Assi alkaa harkita muutoksia, joihin ei aiemmin ole uskaltanut tarttua.
Tilinpäätös erottuu feelgood-kirjallisuudessa erityisesti kahdella tavalla: tarina ei käynnisty suuresta kriisistä tai elämänmurroksesta, vaan keskittyy hetkeen juuri ennen muutosta. Lisäksi romantiikka on kirjassa melko vähäisessä roolissa. Sen sijaan keskiössä ovat itsenäisyys, ystävyyssuhteet ja rohkeus tehdä omanlaisia ratkaisuja. Kepeä ja kiva kirja tämäkin, loppua kohti parani. Kolme tähteä.
Leena Paasio: Tuuli kääntyy etelään
Leena Paasion Tuuli kääntyy etelään (WSOY, 2025) käynnistää merellisen Kotisatama-sarjan. Utöhön sijoittuva romaani yhdistää saaristomiljöön, yhteisöllisyyden, ihmissuhteet ja vakavat elämänteemat tavalla, joka tekee siitä erityisen tunnelmallisen lukukokemuksen. Tarinan keskiössä on Henna Meriö, joka työskentelee luksusristeilijällä Karibialla ja elää unelmaelämää. Kun kotoa Utöstä kantautuu huolestuttavia uutisia muistisairaasta äidistä ja samalla omat ihmissuhteet mutkistuvat, Henna palaa kotisaarelleen huolehtimaan perheestään.
Paasio kuvaa saariston elämää, merenkulun maailmaa ja yhteisöllisyyttä uskottavasti ja pikkutarkasti. Erityisen onnistuneesti romaani käsittelee muistisairaan läheisen omaishoitoa, sen herättämiä tunteita ja arjen haasteita. Tämä teema olisi voinut kulkea vahvemmin mukana. Hennan tunne-elämän kuvauksessa on paikoin nuorekasta ja naiivia ailahtelevuutta.
Teoksen alku on lupaava, keskivaihe tylsistyttää, loppu koukuttaa uudelleen. Kerronta on itselleni paikoin liian kuvailevaa ja hidasta. Romaanin vahvuuksia ovat ihan kivasti toimiva henkilögalleria sekä kyky käsitellä vakavia teemoja viihdyttävästi. Odotin kuitenkin enemmän tältä Viisikko-kirjakerhomme toukokuun teokselta. Kolme tähteä.
