Voguen 73 kysymystä on tunnettu kysymyspatteristo, johon julkisuuden henkilöt ovat vastailleet jo vuosia. Minä näin tuoreimman aiheeseen liittyvän blogipostauksen Ranjan blogissa ja päätin tarttua ”haasteeseen”. Käytin Ranjan Ainsley MacIntyrenblogista vapaasti suomentamia kysymyksiä.
1 Paras aika vuorokaudesta?
Aikainen aamu. Olen aina ollut aamuihminen ja saan aikaiseksi eniten aamuisin. Ajoitan mieluusti tärkeimmät työjututkin aamuun, jos se suinkin on mahdollista. Aamukahvi omassa rauhassa on eittämättä yksi päivän parhaista hetkistä.
2 Suurin heikkoutesi?
Mekot, korvikset ja hyvä kahvi.
3 Mikä on vahvuutesi?
Optimismi ja myönteisyys ovat supervoimiani. Nämä heijastuvat työn tekemiseen, kohtaamisiin, kotielämään – kaikkeen. Joskus tämä kääntyy minua vastaan, mutta kestän sen. Heti kakkosena tulisi ehdottomasti joustava mieli.
4 Tärkein oppimiskokemuksesi?
Niitä on monia! Yksi monista ja tärkeistä on ystävältäni kuultu ja opittu: ”Kun joku asia ärsyttää, pysähdy miettimään, miksi se ärsyttää. Oikeastaan syy on usein itsessä, ei siinä asiassa tai ihmisessä, joka sillä hetkellä ärsyttää.” Totta joka sana. Monesti peilaamme ja heijastelemme omaa tunnetilaamme näissä tilanteissa. Kun olen oppinut pysähtymään ärsytyksen hetkellä tähän ajatukseen, ärsytys laantuu nopeasti.
5 Täydelliset treffit?
Sellaiset, joissa naurattaa ja joissa kävellään käsi kädessä.
6 Mikä on pahe, josta haluaisit luopua?
En lajittele biojätteitä. Siinä voisin skarpata.
7 Sinulle tärkeä aihe?
Terveys, hyvinvointi, lapset ja nuoret.
8 Paras kohteliaisuus, jonka olet saanut?
Minut on valittu vuoden opettajaksi muutama vuosi sitten. Silloin yksi, rehtorin ääneen lukemista lukuisista opiskelijoiden perusteluista sai kyyneleet silmiini. Yhä edelleen nämä sanat lämmittävät mieltäni: ”Minna on ainutlaatuinen, helposti lähestyttävä ja asiantunteva opettaja. Minna on suurin esikuvani.” Edelleen ajattelen, että ”tää on kova!”
9 Milloin tunnet olosi inspiroituneimmaksi?
Kun saan suunnitella jotakin uutta, olla jossakin uudessa mukana, innostua. Oikeastaan ihan sama, mikä uusi on, kunhan se on.
10 Makeaa vai suolaista?
Suolaista. En oikeastaan ole makean ylin ystävä enkä sitä nauti kuin kerran viikossa karkkipäivänä. Joskus toki kahvin kanssa herkuttelen, mutta valitsen kahviloissakin mieluiten suolaisen vaihtoehdon. Leivät ovat intohimoni.

11 Mitä laulua voit kuunnella repeatilla?
Monia! Lauri Tähkän Tulkoon mitä vaan -kappaleen, Ellinooran ja Samuli Putron Osuman, ysärihiteistä monia, Robinin Häitä pidellyt -biisiä, KAJn Bara bada bastua, Adelen liki koko tuotantoa, Måneskinin I wanna be your slavea ja Beggin´iä. Muun muassa. Kausivaihtelua on. Paljonkin.
12 Mikä saa sinut hymyilemään eniten?
Puolison jutut, muutaman ystävän kanssa nauretaan ääneen liki päivittäin kaikenlaisia hulluja juttuja. Nauran välillä myös itselleni ja omille jutuilleni…
13 Mitä ihmiset eivät tiedä sinusta?
No ehkä eivät ainakaan tätä: pystyn juuri ja juuri Valion Pro-proteiinituotteisiin (vanukkaisiin), jos käytän syömiseen isoa lusikkaa eli ruokalusikkaa ja jos vanukas on todella kylmää. Pikkulusikalla nautittuna tai vähänkin ei-niin-jääkylmänä vanukas jää syömättä, koska minua todella ällöttää.
14 Matala- vai korkeakorkoiset kengät, vai kenties tennarit?
Matalat. Tennarit best, mutta muutkin menettelevät. Kunhan korkoa ei juuri ole. Jalkani on leveä ja asettaa melkoisia vaatimuksia kengille…
15 Vintagea vai uutta?
Uutta.
16 Kolme asiaa, joita ilman et voi elää?
Perhe, kirjoittaminen, aamukahvi.
17 Ikkuna- vai käytäväpaikka?
Ei väliä. Lentokoneessa olen mieluusti käytäväpaikalla, pelkään jonkun verran lentämistä. Ikkunasta ulos katselu saa tunteen jostain syystä voimistumaan.
18 Tämänhetkinen tv-sarjahahmopakkomielle?
Mikä on tv-sarjahahmopakkomielle? Ei minulla ole sellaista, jos nyt ymmärrän kysymyksen oikein. Jotakin vastatakseni sanon, että Vikin ja Köpin matkailuohjelma on hauskinta pitkään aikaan. Nämä hahmot voisivat olla sellaisia, johon jää koukkuun. Jos tällä nyt sitä tarkoitetaan…
19 Nahkaa vai pitsiä?
Molemmat menettelevät. Lempihameeni on nahkahame, jonka kanssa voi yhdistellä melkein mitä vaan yläosaksi, juhlissa voisin kallistua pitsiinkin, vaikka romanttinen en tyyliltäni olekaan.
20 Elämäsi suurin seikkailu?
Sanon melko kliseisesti tähän, että niitä on neljä: avioliiton satamaan purjehtiminen (hyi, miten kliseinen ilmaisu, mutta käänsin sen seikkailuksi, hah) sekä esikoisen 17-tuntinen maratonsyntymä, keskimmäisen syöksysukellussyntymä ja kolmetoistavuotiaan Nesteen aamukahvilla yhden pysähdyksen taktiikalla -kahvit vielä ja sitten -syntymät. Näitä kauniimpia ja suurempia seikkailuja on vaikea keksiä. Kaiken kruunaa se, että kaikki neljä seikkailua menivät oikein mukavasti. Viides seikkailu olisi väitöskirjamatka…

21 Miten kuvailisit itseäsi kolmella sanalla?
Opettaja, toimittaja ja tyhjännauraja.
22 Tämänhetkinen lempivaate?
Kaikki mekot menettelevät! Kunhan korvissa roikkuvat kivat korvikset.
23 Vaate, joka jokaisella olisi oltava?
Villasukat. Kunnolliset villasukat.
24 Mikä inspiroi sinua elämässä eniten juuri nyt?
Kesän tulo. edessä häämöttävä kesäloma. Myös Master School -yamk-opintoni.
25 Paras neuvo, jonka olet saanut?
Olen saanut monia hyviä neuvoja, mutta olen vähän sellainen oman elämäni kulkija ja neuvoja eli otan hyviä neuvoja vain harvoin ja harvoilta vastaan. Ehkä paras neuvo tällä hetkellä pohdittuna on puolisoni ajatus siitä, että kierrokset kannattaa laskea ja vetää vähän väliin happea. Sitten vasta vastata/puuttua/suuttua/sanoa jne. Se on hyvä neuvo, ja sitä mietin usein, kun meinaa lähteä lapasesta.
26 Mistä tykkäät marista?
Kunnon marina tekee joskus hyvää. En kuitenkaan ole marisijaihminen, harvoin valitan valittamisen ilosta tai siksi, että oikeasti asiat olisivat vinksallaan. Melko usein kaikenlaiset (turhatkin) napinat liittyvät työasioihin, siihen, että joku kotona toimii eri tavalla kuin minä, jättää sotkujaan (minäkin kyllä saatan jättää) muiden siivottavaksi tai ei noudata yhteisesti sovittuja juttuja. Kesällä marisen säästä – haluan kuuman, kuivan ja ihanan kesän. Muu ei kelpaa.
27 Timantit vai helmet?
Timantit.
28 Mihin kiinnität huomiota ensitapaamisella?
Olemukseen. Siihen, miten ihminen on itsensä kanssa, miten ns. kantaa itsensä. Sitten seuraavana tulevat ilmeet (minulta saa heti pisteitä, jos hymy on herkässä), puhetapa ja silmiin puhuessa katsominen.
29 Mitä kadut eniten?
Etten tajunnut aiemmin alkaa kulkea kohti oikeita unelmiani. Onneksi olen nyt tajunnut tätä tehdä!
30 Mitä kuuntelet tällä hetkellä eniten?
Hmmm. Autossa radiota sen mukaan, minkä kanavan kolmetoistavuotias on asemoinut siihen. Miehen autossa Spotifysta sekalaisia lempparibiisejä.

31 Lempilautapelisi?
Alphapet. Tykkään oikeastaan sanapeleistä yleisesti, lisäksi Cluedo on kiva.
32 Kielletty nautinto?
En tiedosta itselläni tällaista.
33 Minkä kirjan sait viimeksi loppuun?
Raija-Leena Rekilän Osasto 6: Tositarinoita suljetulta. Erinomainen teos, suosittelen.
34 Mitä luet juuri nyt?
Kuuntelen Storyteliltä Maija Kajannon uutta Pyykkipäivää-kirjaa. Kiva on!
35 Miten aloitat päiväsi?
Nousen sängystä, kävelen keittiöön, napsautan kahvin päälle. Sillä aikaa, kun kahvi tippuu, teen liikkuvuusjuttuja niska-hartiaseudulle ja laitan eteiseenkin valot. Käyn vessassa, syön ja pesen hampaat.
36 Lempijuhlasi?
Syntymäpäivät yleisesti, siis kenen tahansa synttärit. Tai äitienpäivä, jolloin olen itse juhlakalu.
37 Kenen vaatekaapin ratsaisit?
Voi apua. En osaa sanoa, vaikka kuinka asiaa pohdin.
38 Kenen kanssa vaihtaisit elämiä päiväksi?
Haluaisin olla päivän kolmetoistavuotias. Saisin kokea tuon teini-iän, kulkea kavereiden kanssa kouluun, osallistua mukavien opettajien tunneille, tehdä kuvaamataidossa lyijykynäpiirroksen ystävästäni ja maistaa kouluruokaa, joka on kuulemma usein aivan kamalaa. Käyttäisin välipalakorttia, jollaista minulla ei tuolloin ollut, haahuilisin, harrastaisin ja naureskelisin äitini hassuille jutuille.
39 Mitä olet aina halunnut tehdä, mutta et ole koskaan uskaltanut?
Olen joskus haaveillut, että ottaisin sellaisen kunnollisen irtioton kaikista velvollisuuksista. Mutta luonnollisesti sellaista hetkeä ei ole tullut, jolloin tätä olisi voinut edes ajatella toteuttavansa.
40 Mitä olisit halunnut tietää 19-vuotiaana?
Että jonakin päivänä minulla on kolme lasta, unelmatyöt ja ihania ystäviä.

41 Käsilaukussa puhelimen ja lompakon lisäksi?
Huulirasva, avaimet, laastari, kuulakärkikynä, kaksi Buranaa, muutamia epämääräisiä papereita.
42 Jos et olisi nykyisessä ammatissasi, mikä olisit?
Äidinkielen opettaja (nykyisin suomen kielen ja kirjallisuuden opettaja) tai mainossuunnittelija.
43 Mitä et osaa tehdä?
En ole käsityöihmisiä, en sitten ollenkaan.
44 Paras lomamatka?
Viime vuoden Kroatian-matka ylitti kaikki odotukset. Tänä vuonna menemme eka kerran ikinä samaan paikkaan.
45 Mihin kaupunkiin haaveilet matkustavasi?
Lissaboniin. Siitä kirjoitinkin aiemmin.
46 Kun matkustat, mitä on aina mukanasi?
Käsilaukku.
47 Lempiruokasi?
Kotiruoka best. Lasagne, Korman kana.
48 Lempijälkiruoka?
New York -juustokakku.
49 Lempisnack?
Saako sanoa leipä? Jos ei saa, vastaan lauantai-irtokarkit.
50 Elokuva, joka sai sinut itkemään?
Niitä on monia! Taidan itkeä melkein joka pätkässä…

51 Lempielokuva viiden viime vuoden ajalta?
Olen ja olemme oikeastaan katsoneet enemmän sarjoja kuin elokuvia viimeisen viiden vuoden aikana. Lempileffa voisi olla vaikka ilmiö nimeltään Myrskyluodon Maija.
52 Minkä taidon haluaisit?
Haluaisin osata ommella ja neuloa. Haluaisin myös olla enemmän järjestelmällinen.
53 Lempitreenisi?
Cross training -treeni, jossa ohjaaja on osaava ja innostunut.
54 Suosikkibändisi?
En osaa nimetä yhtä, tykkään tosi monenlaisesta musiikista, tosi monista bändeistä.
55 Suosikkipikaruokatilaus?
Mäkkärin Crispy chicken -Fiesta-salaatti. Jos kova nälkä, ranskalaiset kylkeen.
56 Mitä et halua tehdä vielä kymmenen vuoden päästäkin?
Heittää kotitalousjätteitämme roskikseen, joka on roskiskaapissa, joka on asemoitu siten, että roskat ottavat kiinni yläkaappiin. Ugh.
57 Suloisinta maan päällä?
Uninen lapsi. Tai yleisesti uninen läheinen. Siinä on jotakin hellyttävää.
58 Paras asia, joka on tapahtunut tänä vuonna?
Pidän tavallisesta arjesta, mutta jos jonkin onnistumisen tai saavutuksen tähän nostan, se voisi olla työhön linkittyvä. Vaikka Vinssi-hankkeen rahoituspäätös. Sen kautta tapahtuu paljon hyvää, paljon ihania kohtaamisia nuorten kanssa ja niin edelleen.
59 Lempicocktailisi?
En juo alkoholia. Alkoholittomista menee kaikki ei-niin-makeat.
60 Mikä elokuva saa sinut nauramaan makeimmin?
Olen nauravaista sorttia, joten monet elokuvat naurattavat. Muistan ikuisesti, kun Nuija ja tosinuija -leffa sai ensi-iltansa. Sitä naurettiin melkoisesti. Vieläkin saattaisi naurattaa.

61 Mitä syöt yleensä päivälliseksi?
Spagetti bolognesea on listalla melko usein…
62 Mitä syöt yleensä lounaaksi?
Yleensä keitto- tai salaattilounaan, joskus myös jonkun ihanan patongin ja ison kahvin, parasta!
63 Mitä syöt yleensä aamiaiseksi?
Kahvia, kaksi kauraleipää kalkkunalla, juustolla ja kurkulla. Aina.
64 Mikä on lempiasiasi maailmassa?
Nauraminen.
65 Lempivärisi?
Aiemmin olin mustan ylin ystävä, se on niin helppo. Nykyään olen viehtynyt myös väreistä: valkoista (hah), tietyn keltaista, vihreää, tummansinistä, ruskeaa.
66 Minkä värisiä vaatteita käytät eniten?
Mustaa ja tummansinisävyisiä varmaan.
67 Mitkä kolme sanaa kuvaavat Suomessa asumista?
Puhtaus, terveys ja mahdollisuudet.
68 Pidätkö yllätyksistä?
Pidän. Tiettyyn rajaan saakka.
69 Mitä olet oppinut kantapään kautta?
Melkein kaiken. Olen sinnikäs ja nopea oppija, mutta monet asiat elämässä olen oppinut kantapään kautta.
70 Mihin olet kyllästynyt?
Valittamiseen ja poliittiseen jauhamiseen.
71 Kenen puoleen käännyt surullisena?
Ystävien ja puolison.
72 Minkä trendin toivoisit katoavan ikiajoiksi?
Kolme tai jopa kymmenen numeroa liian isoihin vaatteisiin pukeutumisen. Minusta se näyttää kamalalta, epäsiistiltä.
73 Mitä halusit elämältä 12-vuotiaana?
Vaikea kysymys! Halusin varmasti puolison, kaksi lasta ja omakotitalon. Ehkä koirankin. Halusin nuolla taikinakulhoja ilman rajoja ja opiskella lääkäriksi, opettajaksi tai toimittajaksi. En tiedä, oliko minulla mitään sen suurempia ajatuksia.
Tähän on tultu.
Minna
Kuvat: ensimmäinen ja viimeinen Arto Arvilahti, muut omiani.