On taas se aika vuodesta. Toukokuu. Hääpäivä. Pääpäivä. Mitä näitä nyt on. Tänä vuonna vietimme 25-vuotishääpäiväämme, hopeahääpäivää. Se on mielestäni ”kova suoritus”, vaikka oikeastaan en sitä suoritukseksi laskekaan. Toisaalta se on nimenomaan suoritus: rakkaus on verbi, rakastaminen ja rinnalla pysyminen tahtolajeja. Avioliitto vaatii työtä ja yhteisiä sopimuksia ja tekemisiä sekä pääosin samaan suuntaan katsomista, jotta se kestää.

Olin toivonut mieheltäni, että hopeahääpäivämme (sen kirjoittaminen hymyilyttää, miten olemmekaan tässä, hopeahääpäivässä?) kunniaksi otattaisimme uudet hääkuvat. Tai no, ei hääkuvat vaan uudet kuvat meistä hääpäivätvistillä. Hän suostui. Olin onnellinen. Kokosin hääpäiväpostauksen tällä kertaa 25 faktana meistä.

25 vuotta naimisissa – 25 faktaa meistä

1 Tapasimme sattumalta, sattuman ja kaveriporukan kautta. Minulla on vahva näkö-/valokuvamuisti, ja vuonna 1996 verkkokalvoilleni piirtyi kuva puhelinnumerosta, joka oli erään toimiston seinällä. Tiesin, että soitan siihen. Sillä tiellä olen ja olemme yhä.

2 Olimme olleet yhdessä alle kuukauden, kun puolisoni hammasharja ilmestyi yksiöni kylpyhuoneeseen. Seuraavana kesänä menimme kihloihin Kreikassa.

3 Puolisoni sanoi puolen vuoden seurustelumme jälkeen, että aikoo elää kanssani loppuelämäni. Hän muisti lausua nämä sanat säännöllisesti. Jossain vaiheessa puheisiin tuli myös vanhainkoti, kiikkustuoli ja siinä läpi käytävät yhteiset muistot.

4 Saimme toivotun ensimmäisen poikamme nuorina syyskuussa 1999. Olimme jo sopineet hääpäivän ennen kuin tiesimme raskaudesta, mutta poika päätti tulla ennen häitä. Onneksi päätti.

5 Menimme naimisiin toukokuussa vuonna 2000. Oli kaunis päivä, välillä sataa tihkutti vettä.

6 Häävalssinamme tanssimme (mies osaa tanssia, minä en sitten lainkaan) Maijan ja Jannen häävalssin. Yhä edelleen se liikuttaa minua.

7 Paras häälahjamme oli toinen raskauteni. Tammikuun lopussa vuonna 2001 syntyi toinen odotettu poikamme.

8 Voin tässä raskaudessa niin huonosti, että olin varma, että odotin tyttöä, sillä ensimmäisessä raskaudessa minulla ei ollut pahoinvointia, ällötystä, mitään. Olin vain väsynyt ensimmäiset 10 viikkoa. Toisessa raskaudessa voin todella pahoin raskauden puoliväliin saakka. Ja sen koommin ei jääkaapissamme ole voinut säilyttää tiettyä metvurstia lainkaan, siitä hajusta jäi aversio.

9 …eikä sen koommin tässä perheessä ole syöty vaniljajugurttia. Söin sitä toisessa raskaudessa jääkylmänä. Se oli ainoa, jota teki mieli ja joka alkuun pysyi kunnolla sisällä. Sitä kului niin paljon, ettei sitä ole sen jälkeen tehnyt mieli.

10 Pikkulapsiarki oli voimia vievää, eikä meille tullut mieleen kolmannen lapsen toivominen kuin vasta siinä vaiheessa, kun pojat olivat 12 ja 10. Onneksi saimme kolmetoistavuotiaan, toivotun iltatähden, vuonna 2011. Sain melko kauan houkutella miestäni suostumaan tähän ”projektiin”.

11 Me olemme täysin erilaisia, kuten viime vuoden postauksesta voi huomata. Ja ehkä juuri siksi me sovimme hyvin toisillemme. Minä olen nopea, äkkipikainen ja kärsimätön monta rautaa tulessa -tyyppi, hän on rauhallinen, kärsivällinen ja hidas harkitsijatyyppi.

12 Minä olen aamuvirkku ja teen kaiken mielelläni heti aamusta mahdollisimman aikaisin, mieheni on iltaihminen eikä tahdo aamuisin millään käynnistyä. Kun minä nuupahdan ensimmäisen kerran työpäivisin siinä yhden aikoihin, mies alkaa olla elementissään.

13 Olemme muuttaneet kaikkiaan kahdeksan kertaa liki 30-vuotisen yhteiselomme aikana.

14 Vaikka emme kumpikaan järin pidä isommista yllätyksistä, yllätämme toisemme edelleen – joskus iloisesti, joskus oudosti.

15 Olemme molemmat huumorintajuisia, ja se näkyy vahvasti arjessamme. Mitä vanhemmaksi tulemme, sitä leppoisampaa meillä on. Viime viikolla havahduin ihanaan tunteeseen, siihen, että olisipa elämä aina ja ikuisesti vain tällaista.

16 Toinen meistä rakastaa järjestystä, toinen luovaa kaaosta. Toinen on pikkutarkka, toinen suuripiirteinen. Minä en ole se, joka rakastaa järjestystä. Tai no, olen, mutta en kykene pitämään ympäristöä niin hallittuna kuin mieheni…

17 Yhteinen arki on meille tärkeämpää kuin ”mikään sen ihmeempi” tai esimerkiksi isot juhlat. Näin on ollut aina.

18 Toinen meistä nauttii saaristomaisemista ja saariston rauhasta, merestä, toiselle mökki saaressa ei ole lainkaan välttämättömyys. Minun täytyy päästä menemään, tulemaan, kulkemaan, liikkumaan ja olemaan vapaasti. Saari ei ole ideaalipaikkani.

19 Meillä on yhä samat liki 30 vuotta vanhat sisäpiirivitsit – ja ne naurattavat meitä molempia edelleen.

20 Emme jaa samaa peittoa.

21 Olemme löytäneet tapamme olla yhdessä hiljaa. Tämä on minusta yksi tärkeä parisuhteen ja kaikkien ihmissuhteiden perusta. Kun osaa ja pystyy olemana hiljaa seurassa, tietää olevansa oikeassa paikassa. Jotenkin lyhyesti näin.

22 Meillä on omat työmme ja omat harrastuksemme. Kumpikin meistä nauttii siitä, että kaikilla perheenjäsenillä on omat paikkansa keskimäärin kahdeksan tuntia vuorokaudessa.

23 Minä olen yksin harrastaja ja liikkuja (ikiliikkuja, hah), mieheni kilpailuhenkinen joukkuepelaaja.

24 Omaamme täysin erilaisen musiikki-, elokuva- ja sarjamaun, mutta pystymme silti taipumaan toistemme tahtoon.

25 Olemme iän ja yhteisten vuosien myötä muuttuneet 25 vuoden aikana molemmat – ja kulkeneet samaan suuntaan ja kasvaneet yhteen. Meistä on tullut tiivis tiimi.

Ja vielä perään  julkinen tunnustus: Rakas mieheni, minä rakastan sinua yli kaiken.

Tähän on tultu.

Minna

Kuvat: Lennart Holmberg (erinomaisen kuvaajan kotisivuille voit klikata tästä).