Pieni esittely – kuka täällä blogissa kirjoittelee?

Hieman yli kolme vuotta sitten aloitin bloggaamisen. Siitä on tullut itselleni tärkeä arjen irrottautumiskeino ja harrastus – suorastaan rakastan kirjoittamista.  Tyylimurun Tiina kirjoitti aiemmin kivan esittelyn itsestään, ja minäkin päätin tarttua näihin kysymyksiin ja esittelyhaasteeseen.

Olen aiemminkin toki esitellyt itseni, mutta kerran vuodessa hieman eri tavoin toteutettu esittely on ihan paikallaan esimerkiksi uusia lukijoita ajatellen.

Kuka minä olen?

Minna, pian 46 vuotta täyttävä syntyperäinen turkulaisnainen.

Koulutus ja työ?

Lukion jälkeen suuntasin ammattikorkeakouluun, opiskelin sairaanhoitajaksi ja tein sairaanhoitajana töitä niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla. Olen ehdottomasti teho- ja leikkaussalisairaanhoitaja, jos jokin sairaanhoitaja ylipäätään pitää olla. Tiesin jo opiskeluaikana, ettei tämä ollut minun juttuni ja siksi olenkin opiskellut lisää ja päässyt sellaisiin työtehtäviin, joista nautin.

Olen elinikäisen oppimisen kannattaja ja ikuinen opiskelija – kirjoittamisen lisäksi rakastan oppimista ja opiskelua! Olen väitellyt lääketieteen laitokselta, kansanterveystieteen alalta vuonna 2020 ja joskus kutsunkin itseäni kansanterveystieteilijäksi. Enää en lisää tieteilijän perään planttu-päätettä, koska kokemusvuosia alkaa olla jo jonkin verran…

Nykyään toimin opettajana ammattikorkeakoulun Master Schoolissa ja opiskelen journalismia. Teen vapaan toimittajan töitä ja tulevaisuudessa toivon saavani työskennellä sekä toimittajana että opettajana.

Keitä perheeseeni kuuluu?

Puolisoni, jonka kanssa olen ollut yhdessä 27 vuotta, ja pian kaksitoista vuotta täyttävä tyttäremme. Esikoinen ja keskimmäinen lapsemme, Matruusipoika, ovat muuttaneet jo omiin koteihinsa. Meitä on kaikkiaan siis viisi.

Perusluonteeni?

Olen ihan perusvaaka. Hiukan hihhuli omantieni kulkija, utelias kuuntelija, yltiöpositiivinen tyhjännauraja, kuitenkin syvällisiin pohdintoihin ja keskusteluihin herkästi vajoava tyyppi. Olen iloluontoinen ”kaikkien kaveri”, puolustan heikompiani enkä kestä epätasa-arvoisuutta tai kohtuuttomuutta. Vaikka olen joskus mustavalkoinen, olen joustava ja muut huomioiva toimija. Näen asioissa aina positiiviset puolet.

Jos minua ärsytetään tai huomaan kohtuuttomuutta tai epätasa-arvioisuutta, kiihdyn nollasta sataan melko nopeasti. Saan kierrokset alas yhtä nopeasti. Puolisoni kuvaa minua rohkeaksi rämäpääksi ja kiltiksi pohtijaksi, lapseni avoimeksi ja luotettavaksi tukipilariksi, ystäväni leppoisaksi ratkaisijaksi.

Mistä nautin?

Nautin monista pienistä asioista: rauhallisesta aamukahvista, omaan tahtiin elämisestä sunnuntaisin, kesästä, kirjoittamisesta, lenkkeilystä ja kotitreeneistä, arjesta, lapsen ilosta, matkustelusta, antoisista keskusteluista, väittelystä, ilta-auringosta männynrungossa, oikein hyvästä tekstistä, äänikirjoista, trendimusiikista sellolla soitettuna, kahvilan terassilla hengailusta, isompien lasten vierailusta, opettamisesta, puhtaista lakanoista sekä siitä, kun tuntee ja kokee onnistuneensa jossakin.

Mitä katson televisiosta?

Uutisia ja Efter nioa. Melkein kaiken muun katson Netflixistä tai muusta vastaavasta palvelusta. Tyttären kanssa katselimme Au pairit sekä kaikenlaiset visailut, kilpailut ja lauluohjelmat.  Masked singerit ja sen sellaiset. Niitä on lukemani mukaan tämäkin syksy pullollaan. Miehen kanssa uppoudumme usein johonkin sarjaan, josta on tehty noin sata tuotantokautta…

Missä perinteisessä asiassa olen huono?

En ole perinteinen emäntä-ihminen. En osaa neuloa, kutoa, ommella, parsia, harsia ja mitä näitä nyt on. En harrasta poimintaa enkä säilö tai hilloa mitään. En suoranaisesti nauti mökkeilystä ja mökkihommista, en nauti koskaan saunaolutta enkä vihdo saunassa. Siivouksessakin olen varmasti, jos nyt en huono, niin ainakin laiska.

Suosikkirutiinini?

No tämä kolmen suora: Aamukahvi, työmatkalenkit, kotitreenit kolmesti (joskus neljästi) viikossa.

Viesti vai soitto?

Keski-ikäisenä teen molempia. Viestittelen mieluusti ääniviestein – jotain uutta olen siis oppinut. Usein soittamalla saa asian hoidetuksi nopeammin kuin viestillä.

Minne haluaisin matkustaa?

Välimeren maat ovat suosikkejani. Montenegro olisi myös kiehtova paikka.

Mitä en ole tehnyt koskaan?

En ole koskaan syönyt banaania (tästä saan aina en ole koskaan -leikissä pisteen), ajanut autolla Lappiin, ajanut autolla Eurooppaan, pelannut padelia, pelannut pleikkaria, kirjoittanut ikäviä kommentteja verkkoon tai someen, käyttänyt tai kokeillut nuuskaa, keittänyt mitään hilloa tai mehua tai säilönyt itsepoimittuja marjoja. En ole koskaan parsinut villasukkia enkä leiponut rusinapullaa.

Milloin viimeksi nolasin itseni?

Olen sellainen hieman suurpiirteinen toimija, jolle sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. En ihan heti muista, missä olisin tuntenut häpeää. Otan nämä touhuni usein huumorilla ja ohitin nopeasti – katse eteenpäin! Tai hei, nyt muistinkin heti kaksi tilannetta: 1) kuskatessani ystävääni hyvin epäsiistissä autossani (hetken hävetti) ja 2) SM-viestikisan toimitsijana en ollut sisäistänyt pitkien matkojen viesteissä sitä, milloin kierroskelloa kilkutetaan. Kilkautin kerran siis täysin väärässä kohdassa kelloa. Yle oli kuvaamassa (hävetti kauemmin kuin hetken).

Mikä on ollut elämäni jännittävin hetki?

Uskomattomimpiin hetkiin lukeutuvat ehdottomasti lasten syntymät. Mutta jännittävintä on ollut myrskyisällä merellä, vesipuiston kauheimmissa liukumäissä ja omassa väitöstilaisuudessani.

Tähän on tultu.

Minna

Kuvat: Valkoasuinen kuva Arto Arvilahti, piirroskuva Saara Helkala.