Sano se ääneen: Ulkonäköä ei sovi kommentoida!

Olen aiemmin kirjoittanut blogiini siitä, miten hoikkuutta saa taivastella, mutta lihavuus on tabu. Tässä postauksessa toin esiin muun muassa sitä, miten ulkonäön kommentointi koetaan normaalina. Lihavuudesta ei saa kommentoida eikä vitsailla, lihavaa ei saa moittia syömisistä. Samaan aikaan hoikalle voi kommentoida ääneen hänen hoikkuuttaan, ruoka-annoksiaan ja vyötärön kapeutta.

Nainen peilaa itseään

Nyt laajennan näkökulmaa asiaan. Pohjaan kirjoitukseni omiin kokemuksiini mutta myös tekemääni pieneen lähipiirikartoitukseen. On kiehtovaa, miten lapsuudessa ja nuoruudessa kuulemamme tokaisut pyöreistä poskista tai rakettirinnoista vaikuttavat myöhempään käsitykseemme itsestämme. Yhtä kiehtovaksi ajattelen työpaikan kahvipullakulttuurin, jossa on lupa heittää ilmoille kommentteja siitä, kuka syö mitenkin paljon ja missä tahdissa makeisia, kenen taas olisi syytä jättää pulla tarjoilulautaselle.

Selän takana pöhistään yhden laihdutuskuurista ja toisen pyöristyneestä vatsan seudusta – kohta on varmasti edessä äitiysloma. Turun kaupungiteatterin ”Kysy siskoilta” -näytöksessä huudettiin näyttelijöiden johdolla ja kannustamana ilmoille uudenlainen voimalause siitä, että jätetään toistemme vatsat rauhaan. Heti. Minä huusin muiden mukana maskini takaa – liian usein nimenomaan naisen vatsa saa osakseen täysin tarpeetonta huomiota.

Se on liian laiha, liian lihaksikas, liian löysä tai liian iso.

Raskaana ollessaan naisen vatsasta tulee julkinen: sitä saa hämmästellä, arvioida ja jopa koskettaa. Lupaa kysymättä. Ei jatkoon. Yleisenä ohjenuorana teatterissa kajahtanut oodi vatsan rauhaan jättämisestä on varsin toimiva. Älä kommentoi kenenkään vatsaa, älä utele raskaudesta, älä ihmettele laihuutta. Anna olla.

Kun kartoitin kokemuksia ulkonäköön liittyvistä kommentoinneista, sain huomata, että niillä on väliä. Suurin osa kommentteja saaneista totesi, että nimenomaan nämä ikävän sävyiset toteamukset ja vitsillä heitetyt ”läpät” ovat jääneet mieleen. Eivät lukuisat kehut tai ulkonäön ihailut.

”Jos laihtuisit kymmenen kiloa, sinustakin saisi ihmisen näköisen”, oli urheiluvalmentaja tokaissut yhdelle. ”Katsokaa kaikki, tuolta tulee norsu!” oli hyvästä huumoristaan tunnettu opettaja huudahtanut toiselle tämän tullessa oppitunnille. ”Koskas teidän vauva syntyy…?” oli kollega kysynyt vatsaa sormellaan osoittaen kolmannelta, pitkäaikaisesta lapsettomuudesta kärsineeltä naiselta.

Ulkonäköä voi kommentoida myös välillisesti. Ikään kuin puoliksi vitsillä ja puolihuolimattomasti ohi mennen: ”Te ette sitten tosta nenästä vaan päässeet!” totesi ystävä katsottuaan ystävättärensä tyttären uuden vauvan kuvaa. ”Säkin voisit käydä uimassa tai vesijuoksemassa. Se sopii kaikenlaisille liikkujille. Tai liikkumattomille”, rohkaisi työtoveri kollegaansa kahvipöydässä.

Minulle on kommentoitu elämäni aikana lukuisat kerrat leveästä hammasraosta. Olen saanut kuulla ihmetystä siitä, miten muuten noin tiiviit ja kauniit hampaat omaavalla voikin olla noin iso rako etuhampaiden välissä. Olen saanut vastata kysymykseen siitä, mahtuuko rakoseen lyijykynä, entä kieli? Rako oli the juttu, kun istahdin pilapiirtäjän jakkaralle joskus 90-luvulla Rodoksella.

Paljon puhetta hammasraosta.

Hassua, että juuri nämä kommentit ovat jääneet mieleeni, sillä suurin osa mitään hampaistani ajatteleva tai kommentoiva kehuu niitä: ”Rakohan on persoonallinen!” Niinpä.

Tiedän, olemme varmasti kaikki osallistuneet monenlaisiin ulkonäkökeskusteluihin. Tunnustan, etteivät ne ole olleet aina asiallisia tai edes lähellä asiallista. Käsi pystyyn virheen merkiksi.

Olenkin vanhemmiten tullut sellaiseen johtopäätökseen, että ulkonäköä ei sovi arvioida lainkaan. Meidän ei tule kommentoida kenenkään ulkoista olemusta ainakaan ilman, että siitä on meiltä kysytty. Varsin harvoin ulkonäkökeskustelut ovat oikeasti asiallisia.

Ajattelen kuitenkin, että esimerkiksi oman lapsen (oikeastaan kenen tahansa!) kehuminen on ihan jees, suotavaakin. Lapsen pitää saada peilata – konkreettisen peilaamisen lisäksi! – itseään ja tekemisiään vanhemmista. Mitä enemmän hän saa hyvää palautetta, sitä itsevarmempi hänestä kasvaa. Mitä enemmän hän näkee itseänsä ja ulkonäköönsä tyytyväisiä lähiaikuisia, sitä itsevarmempi hänestä kehittyy.

Tähän on tultu.

Minna

Kuva: Unsplash (Alina Scheck)

puheenaiheet oma-elama ystavat-ja-perhe syvallista
Kommentit (15)
  1. Erikoiset Asiantuntijat
    30.1.2022, 20:12

    Ihan samaa mieltä edellisten kanssa, että positiivista kommentointia voi harrastaa. Mutta sitten kun sitä saa joskus itse osakseen, heti miettii mielessään, että onkohan tuo nyt tosissaan vai mielisteleekö vaan. Kuten eräskin työkaveri, jonka tapasin pitkästä aikaa, tokaisi, että ”Sä olet mielettömästi laihtunut”. Enkä kyllä ollut ainakaan omasta mielestäni. Edelleen sitä mieltä, että kunhan nyt jotain höpötti aikansa kuluksi. Miksi me ei osata ottaa positiivista kannanottoa vastaan?

    1. Kiitos kommentista!
      Lieneekö tämä jotain perisuomalaista vanhaa jäännettä, ettemme osaa ottaa kehuja vastaan? Tai alamme heti pohtia, onko kehuja tosissaan tai heittääkö vain lämpimikseen juttua. Pitäisi ihan opetella sanomaan kiitos ja nauttimaan kehuista, kunhan ensin tietää niiden olevan aitoja. 🙂

      Minna

  2. Positiivinen kommentointi on joskus ihan jees. Mutta entä jos sisaruksista yksi saa jatkuvasti positiivista palautetta ulkonäöstä ja toinen vain harvoin. Sama kaveriporukassa, jonkun kauneutta kehutaan aina, yhden ei koskaan. Ei ole kumma, jos se vähemmän huomiota saanut vertaa itseään kehuttuun ja kokee alemmuutta.
    Harvemmin kehutaan muita kuin ulkoisia ominaisuuksia. Se tekee elostamme ulkonäkökeskeisen, mikä ei ole minusta hyvä asia.

    1. Niinpä. Elämme varsin ulkonäkökeskeisessä maailmassa. Mietin, mitkä mahtaisivat oikeasti olla ratkaisun avaimet tähän asiaan…en heti keksi ratkaisua. Ainakaan yhtä ainoaa oikeaa. 🙂

      Minna

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *