Tag: perhe

Korona-ajan tärkein havainto: Arki on täynnä tavallisia asioita

Korona-ajan tärkein havainto: Arki on täynnä tavallisia asioita

Ja se on hyvä. Arki ei ole kummallista, erikoista, kovinkaan vaihtelevaa, suuria tunteita herättävää, saati auvoista. Arki on arkea. Arki on arkisia tilanteita ja kohtaamisia, työtä, kotia, perhettä, harrastusta, viikonlopun odottelua. Näinä poikkeuksillisina aikoina arki on elämän kannatteleva voima, elämänsuola ja punainen lanka. Arki on itselleni elämäni aakkosissa ehdoton ja todellinen ISO A.  Nyt tasan […]

Ajatelma viikon jokaiselle päivälle

Ajatelma viikon jokaiselle päivälle

Kulunut viikko on ollut vaiherikas: Suomi siirtyi valmiuslain turvin poikkeusaikaan, työtehtävät olivat vaihtelevia ja yhtäkkisestä kirkkaasta ja lämpimästä keväästä siirryttiin takaisin talvisiin tunnelmiin. Talvinen meininki ei ole itseä häirinnyt, sillä en ole toistaiseksi pakannut talviromppeita pois. Teen kaiken tällaisen epämieluisan työn usein vasta, kun on aivan pakko. Toukokuussa sitten… Työntäyteinen ja kaikin puolin varsin mukiinmenevä […]

Itku kurkussa koronan keskellä

Itku kurkussa koronan keskellä

Muistan varmasti aina Turun Sanomien koronapäiväkirjani kevään 2020 kirjoituksen, jossa totesin itkeneeni ensimmäisen kerran korona-aikana. En itkenyt siksi, että olisin saanut tartunnan, en siksi, että läheiseni olisi saanut sen, en etätyöhön ja -kouluun siirtymisen enkä pandemiarajoitusten vuoksi. Itkin, koska kokonaisuus alkoi ahdistaa. Kaiken peruminen alkoi ahdistaa. Sosiaalisen elämän katoaminen alkoi ahdistaa. Olin tehnyt ison työn […]

Pahan päivän varalle – viikon parhaat

Pahan päivän varalle – viikon parhaat

Tämän viikon parhaisiin ylsivät (joudun tässä kohtaa oikeasti pohtimaan, mitä tällä viikolla on tapahtunut) edessä häämöttävän loman pohtiminen, valmiiksi saatetut työt ja yhteiset sarjaillat. Kokosin viikon parhaat etsimällä tietoisesti jotakin hyvää kustakin päivästä – vaikka viikko on ollut hektinen ja paikoin kuormittava ja korona-arki alkaa tympäännyttää, on jokaisesta päivästä löytynyt ainakin yksi pieni ilonaihe. Katso […]

Näissä asioissa minun tulisi kehittyä

Näissä asioissa minun tulisi kehittyä

”Missä sinun tulisi kehittyä?” kysyttiin Twitterissä, ja minä innostuin jälleen. Olen huomannut, että Twitter tarjoaa sosiaalisista medioista oikeastaan eniten keskustelun avauksia, pohdittavaa. Jos ei muuten ole pää täynnä kiirettä ja erilaisia ilmiöitä, niin Twitteriä lukemalla niitä kyllä kertyy! Uppoudun twiitteihin ja niiden kommentteihin usein aamukahvilla, ja asiat jäävät mieleeni pitkäksi aikaa. Tällä kertaa keskusteltiin ihmismielestä, […]

Viikon parhaat sanapilvinä

Viikon parhaat sanapilvinä

Tähän viikkoon mahtui monenlaista. Suurimmaksi osaksi monenlaista hyvää, kivaa ja mukavaa. Viikon parhaimpiin ylsivät yhdeksänvuotiaan arviointikeskustelu, uusi taideteos ja pilkkihommelit. Armeijaan lähtenyt siis piti lupauksensa ja vei pikkusiskon pilkkimään Pitkäsalmen jäälle. Se oli meistä kaikista yksi viikon kohokohdista. Kokosin tämän viikon parhaat palat siten, miltä ne näyttäisivät sanapilvinä tai sanakoontina. Lopuksi virittelin sanoista – miltei […]

Väitös ja kuinka siitä selvittiin

Väitös ja kuinka siitä selvittiin

Seuraa kertomus siitä, miten valmistuin tohtoriksi ja kuinka selvisin väitöksestä. Seuraa toivepostaus. Toive esitettiin minulle jo viime joulukuussa, mutta julkaisukalenteri – kyllä, minulla on julkaisukalenteri! – antoi myöden vasta nyt. Väittelin filosofian tohtoriksi Turun yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta, kansanterveystieteen alalta toukokuussa 2020. Se oli seitsenvuotisen matkan huipentuma, yhdenlaisen aikakauden päätös. Yksi suurimmista unelmista kävi toteen. Tohtorikoulutukseni […]

Päiväni murmelina – viikon parhaat

Päiväni murmelina – viikon parhaat

Tämän viikon parhaisiin ylsivät aivan ehdottomasti Armeijaan lähteneen etävalatilaisuus ja kaikin puolin ihan tavallinen, jopa jouheva arki. Paukkupakkaset, lumi ja tutkimusartikkelin julkaisu saivat mielen hyväksi ja hymyn huulille. Toisinaan (totta puhuen päivittäin) tuntui, että päivät alkavat ja loppuvat ja niiden sisältö on aivan samanlainen joka ikinen päivä. Noin suunnilleen. Illalla tietää, mitä aamulla tapahtuu, aamulla […]