Tag: perhe

Viikon plussat ja miinukset

Viikon plussat ja miinukset

Viikko on ollut mukavan rauhallinen, kuitenkin sopivasti aktiivinen. Olen ollut selkeästi enemmän liikekannalla kuin aiempina viikkoina ja oppinut (ihmeekseni) lepäämään kaularankani kanssa sopivissa väleissä. Olen nauttinut muutamista lämpimistä kevätpäivistä ja paleltunut hyytävässä takatalvituulessa. Olen siivonnut työhuoneeni lopulta melkein valmiiksi. Kulunut viikko olikin viimeinen sairauslomaviikkoni – ihanaa! On mukava palata (etä)työhön maanantaina hyvin toipuneena, levänneenä ja […]

Tärkeimmät rutiinit ikinä

Tärkeimmät rutiinit ikinä

Rutiinit kannattelevat. Rutiineilla on ihan erityinen merkitys itselleni: ne pitävät hengissä ja kiinni arjessa, ne auttavat selviytymään kaikenlaisesta – erityisesti korona-ajasta. Luettuani Eeva Kolun ”Korkeintaan vähän väsynyt” -kirjan tajusin, että rutiinit ovat oikeastaan elämän ehto. Silloinkin, kun on haastavaa, ankeaa, tylsää ja rajoittunutta, kannattaa pitää kiinni totutuista tavoista. Ammentaa pienistä rutiineista. Voi ikään kuin leikkiä, […]

Oudoimmat asiat minusta

Oudoimmat asiat minusta

Olen aiemmin kertonut kymmenen faktaa itsestäni ja laatinut elämäni aakkoset. Nyt pääsette tutustumaan minuun oudoimpien itseeni liittyvien asioiden, tekemisten ja tapojeni kautta. Varmistan aamukahvin ja varaudun vesikatkoihin Minulla on tapana iltapalan laiton yhteydessä täyttää vedenkeitin jääkylmällä vedellä ihan vain siltä varalta, että aamulla olisi vesikatkos enkä saisi keitettyä kahvia. Vesi vedenkeittimessä pelastaisi päivän alun. Teen […]

Elämä on hyvää – 10 kuvaa korona-arjen keskeltä

Elämä on hyvää – 10 kuvaa korona-arjen keskeltä

Sosiaalisessa mediassa kiertää haaste. Siinä haastetun pitää kuvata elämän hyviä hetkiä kymmenen päivän ajan.  Ei sanoja, vain kuvia. Ei selityksiä, vain kuvia. Haastettu haastaa aina joukon ystäviään mukaan, ja some täyttyy toinen toistaan värikkäimmistä ja mieltä lämmittävimmistä kuvista. Näemme kaiken koronan keskellä onnellisia, ihania ja ikimuistoisia – tavallisia – hetkiä toistemme arjesta. Minut on haastettu […]

Muistijälkiä menneestä viikosta

Muistijälkiä menneestä viikosta

Viikko on ollut rauhallinen. Se on ollut rauhallinen erityisesti siksi, että olen ollut sairauslomalla kaularangan operaation vuoksi. Ensimmäinen sairauslomaviikko on siis lusittu! Olin melkoisen toipilas ensimmäiset päivät, mutta viikon lähestyttyä loppuaan, olotila oli selkeästi virkeämpi. Päivät kuluivat ihan mukavasti, vaikka mitään kamalan kummallista ei olisikaan tehnyt. Päiviä rytmittivät kaksi lenkkiä raikkaassa kevätsäässä, olkapäiden, hauisten ja […]

Astrologiaa, voimaeläimiä ja kaikenlaisia toteemipaaluja

Astrologiaa, voimaeläimiä ja kaikenlaisia toteemipaaluja

Olen aiemmin kirjoittanut uskostani, vastannut lähinnä yhdeksänvuotiaan kysymykseen siitä, uskonko minä Jumalaan. Pidin tuon kirjoituksen melko tiukasti aiheessa enkä tuonut esiin esimerkiksi sitä, mihin kaikkeen muuhun saatan uskoa. Esimerkiksi astrologiaan. Ja tarot-kortteihin. Olen myös vahvasti sitä mieltä, että jokaisella meillä on meitä itseämme kuvaava voimaeläin, jossa yhdistyvät vahvuutemme, heikkoutemme, arvopohjamme ja tahtomme. Minulla ainakin on. […]

Viikon parhaat: maaliskuun synnytystalkoot

Viikon parhaat: maaliskuun synnytystalkoot

Viikko on ollut edeltäjänsä kaltainen, ja kiireitä on riittänyt. Vanhan kansalaistiedon mukaan maaliskuu on vilkkain synnytyskuukausi (juhannuslapset syntyvät), ja minä voin helposti todistaa sen: opinnäytetöitä, kirjallisia töitä ja hankehakemuksia syntyy kuin tehtaassa. En tiedä tilannetta naistenklinikoilla, mutta täällä Turun ammattikorkeakoulussa kyllä synnytetään! Huhtikuun puolivälin jälkeen tilanne usein tasaantuu alkaakseen uudelleen kesäkuun korvilla. Ruuhkahuippuja. Ruuhkahuiput näkyvät […]

Kaiken takana on hyvä opettaja

Kaiken takana on hyvä opettaja

Opettajalla on erityinen merkitys oppimisessa ja onnistumisen kokemuksessa. Opettajalla on suurin merkitys oppimisessa ja onnistumisen kokemuksessa. Opettajan persoonallisuudella on väliä. Seuraa tarina opettajista. Siitä, kuinka kieliä lopulta opitaan. Tai ihan mitä tahansa. On oikeastaan melko sama, mikä on opettajan opetettava vastuualue, sillä eniten merkitystä on sillä, minkälainen kemia opettajan ja opiskelijan välille syntyy. Opettajan persoona […]