Tag: rautainfuusio

Keski-ikäisen naisen vuositarkastus: miltä näyttävät ferritiini-, D- ja B-vitamiini- ja rasva-arvot?

Keski-ikäisen naisen vuositarkastus: miltä näyttävät ferritiini-, D- ja B-vitamiini- ja rasva-arvot?

Viime vuoden lopussa oli taas se aika vuodesta, jolloin piipahdin lääkärin lähetteestä laboratoriossa. Koska julkiselle työterveyspuolelle oli jonoa ja labrat aivan ruuhkautuneet, tein saman, kuten aiemminkin: marssin Synlabiin. Saan jonottamatta ajan, jonka haluan ja joka sopii juuri minun aikatauluni. Viime tammikuussa sain elämäni toisen rautainfuusion, ja se on ollut pelkästään hyvä asia. Olen voinut hyvin. […]

Rautainfuusio numero kaksi: mitä, miksi ja mitä siitä seurasi?

Rautainfuusio numero kaksi: mitä, miksi ja mitä siitä seurasi?

Olin tammikuun lopulla toisessa rautainfuusiossani. Ensimmäinen annettiin kaksi ja puoli vuotta sitten. Taustana kerrottakoon, että olin tuota ennen kärsinyt raudanpuuteanemiasta yli kymmenen vuotta. Vuosittain olin syönyt sisätautilääkärin, työterveyslääkärin ja milloin minkäkin lääkärin ohjeesta rautakuureja kahdesta kahteentoista kuukautta kerrallaan, kuureina. Osa rautavalmisteista sopi minulle, osa ei. Osasta tuotteista tuli vatsaoireita, osasta ei. Yhteistä näillä kaikille oli […]

Keski-ikäisen naisen terveystarkastus – mitä kertoivat laboratoriotutkimukset?

Keski-ikäisen naisen terveystarkastus – mitä kertoivat laboratoriotutkimukset?

Minulla on tapana seurata terveyttäni ja hyvinvointiani monin keinoin: älykello kertoo aktiivisuudesta, unesta, palautumisesta, askeleista ja syketasoista, säännöllisillä lääkärikäynneillä seuraan selkärankareumaa ja raudanpuuteanemiaa. Laboratoriossa käyn kolmesti vuodessa tarkistuttamassa ainakin perusverenkuvan, CRP:n, laskon ja ferritiinin, ja ainakin kerran vuodessa tsekataan D- ja B-vitamiini, joskus myös kilpirauhas- ja maksa-arvot. Hoidin hieman ennakkoon (elokuun alussa) jokavuotisen vuositarkastukseni. Täytän […]

Ferritiinin nousun kolme parasta vaikutusta

Ferritiinin nousun kolme parasta vaikutusta

Olen aiemmin kirjoittanut raudanpuuteanemiastani, sen moninaisista ja pitkäkestoisista oireista sekä pitkäjänteisestä (osin jopa tuloksettomasta) hoidosta. Sain viimein sisätautilääkärin määräyksestä rautainfuusion heinäkuussa 2020. Valehtelisin, jos väittäisin, että olen koskaan viimeisen viiteentoista vuoteen voinut yhtä hyvin kuin infuusion jälkeen. Se oli paras – ja ainoa oikea – hoito omaan raudanpuuteanemiaani. Nyt rautainfuusiosta on kulunut yli 10 kuukautta. […]

Puoli vuotta täyttäneen blogin luetuimmat

Puoli vuotta täyttäneen blogin luetuimmat

Rumpujen pärinää: Tähän on tultu -blogi täytti helmikuussa puoli vuotta! Vaikka blogi on nuori ja taival kovin lyhyt, on se saavuttanut sekä Lilyn suositteluleiman että melkoisen lukijajoukon. Tästä kiitos kuuluu teille. Toivonkin, että jatkatte kanssani tätä blogimatkaa. Toivon myös, että kerrotte minulle toivepostausaiheita – vastaan niihin mieluusti! Kokosin tähän postaukseen puolivuotiaan blogin kymmenen luetuinta juttua. […]

5 usein kysyttyä rautainfuusiosta

5 usein kysyttyä rautainfuusiosta

Kirjoitin aiemmin ajasta ennen ja jälkeen rautainfuusion. Kirjoitin siitä, millaista on elämä raudanpuuteanemian kanssa, millaisia oireita ja tuntemuksia se itselläni aiheutti. Blogiteksti keräsi runsaasti lukijoita, ja sain sekä julkisesti että yksityisesti useita viestejä ja kysymyksiä rautainfuusioon, jälkioireisiin ja infuusioreaktioihin liittyen. Usein kysyttyä: 1. Mitä tutkimuksia tehtiin ennen infuusiopäätöstä? Olen ollut tiiviissä seurannassa työterveydessä raudanpuuteanemiani vuoksi […]

Migreeni lähti – mutta millä keinoilla?

Migreeni lähti – mutta millä keinoilla?

Seuraa kertomus siitä, miten taltutin säännöllisen migreenin ja sain kymmenisen päivää kuukaudessa lisää päänsärytöntä aikaa. Olen kärsinyt voimakkaista aurallisista migreeneistä niin pitkään kuin muistan. Asiaa pohtiessani tulin siihen tulokseen, että 12-vuotiaana koin ensimmäiset kunnolliset migreenikohtaukset. Sellaiset, jotka päätyivät huonoon oloon ja oksentamiseen. Kun muistelin asiaa hieman tarkemmin, ymmärsin, että kärsin kovista päänsäryistä jo yhdeksänvuotiaana. Muistan […]

Aika ennen ja jälkeen rautainfuusion

Aika ennen ja jälkeen rautainfuusion

Seuraa tarina siitä, kuinka minusta tuli virkeä ja hyvinvoiva. Nyt moni lähipiiristäni, ystävistäni ja tuttavistani kysyisi (ja on tarinan kuultuaan kysynyt!), enkö minä sitten aina ole ollut virkeä, tehokas, hyväntuulinen ja hyvinvoiva. Olen toki, sillä tilanteisiin, puutoksiin ja vallitseviin laboratorioarvoihin tottuu. Niistä tulee normaali. Nuorena minulla oli hyvä hemoglobiini ja viitearvojen mukaiset laboratorioarvot. Verenpaineeni, pulssini […]