Viisi arkiruokavinkkiä ruuhkavuosissa eläjille

Antiruoanlaittaja tässä hei! Olen saanut lukuisia pyyntöjä vinkata parhaat perusruoat kiireiseen arkeen. Olen tästä hämilläni, sillä oikeastaan minä luotan hyvin nopeisiin ja vaivattomiin perusruokiin sekä puolivalmiisiin päivällisaineksiin. En ole juurikaan tuonut kokkiminääni esille blogissa tai somessa.

Mutta toisaalta… ainoat ruokakirjoitukseni kasvissosekeitto-, lounasmunakas- ja lasagne-viritelmistä ovat olleet erityisen luettuja. Joten kokosin yleisön pyynnöstä viisi arkiruokasuosikkia. Halusin listata tähän sellaiset ruoat, jotka oikeasti valmistuvat selkeästi alle tunnissa ja kädenkäänteessä. Rehellisyyden nimissä.

Spaghetti bolognese lautasella

1 Kasvissosekeitto ihan tosta vaan

Koko perheen lemppari etenkin, kun kylkeen valmistaa lämpimät voileivät, pikkupitsat tai jälkkäriksi pannukakun. Tämä nopea arkiversio on niin helppo, että tumpeloinkin keittiöihme saa sen aikaan ”ihan tosta vaan”! Tarvitset Apetit peruna-keittovihannes-pussin, yhden pussin keittojuureksia tai jotain vastaavaa pakastetta, kaksi kasvisliemikuutiota tai fondi-kuutiota (määrä riippuu toki nesteen määrästä). Persilja on kiva lisä.

Keitetään pakastevihannekset kasvisliemikuutioiden tms. kanssa kypsiksi. Valutetaan erilliseen astiaan kaikki keitinvesi, soseutetaan vihannekset, lisätään samalla hiljalleen keitinlientä mukaan. Jätetään samettisen paksuksi sosekeitoksi, älä siis hulauta liikaa nestettä sekaan!

Persiljaa päälle ja avot.

2 Spagetti ja jauhelihakastike

Mitä olisi ruuhkavuosien ruokapostaus ilman spagettia? Ei mitään. Tähän tarvitset käyttämääsi jauhelihaa, sipulia, purkin jotakin tomaattikastiketta, mausteita, joista pidät, ½ purkkia ruokakermaa ja spagettia. Keitä pasta ja valmista kastike. Joka kerta siitä tulee hieman erilainen. Vinkki vitonen: jos käytät tomaattikastikkeita, lisää aina ruokalusikallinen sokeria ruokaan. Jos jääkaapissa on juustoraastetta, se kruunaa annoksen.

3 Siskonmakkarakeitto oikoreittiä

Katso kohta ”Kasvissosekeitto ihan tosta vaan”. Tee täysin samalla kaavalla ja samoilla vihanneksilla, mausta lihaliemellä ja mustapippurilla. Lopuksi ”lypsä” mukaan siskonmakkarat. Tähän riittää myös vain tuo Apetitin keittovihannekset ja peruna -pussi.

4 Kanarisotto

Tästä ruoasta kymmenvuotias totesi, että se yltää kotiruokalistan ykköspaikalle tai ainakin kakkoseksi heti lihapullien jälkeen. Herneistä hän ei pidä, mutta ne saa kivasti nypittyä pois.

Tämän arkiruoan tärkein elementti on Blå bandin  valmis kanarisotto-kuivaseos. Lisäksi tarvitset meheviä kanan fileepaloja, hieman lisäriisiä, mustapippuria, chilirouhetta ja currya sekä noin purkillisen ruokakermaa. Pilko ja paista kanat, lisää pussin kyljessä mainittu vesimäärä (keitä vedenkeittimellä tämä vesi, jotta on kuumaa) ja n. puoli desiä riisiä, sekoita, anna porista välillä hämmentäen, lisää melko lopussa kerma.

Muista, että lisäriisi vaatii hieman lisää nestettä, voi lisätä sen jo vedenkaato-vaiheessa, mutta hämmentelyn lomassakin on ok. Älä kiehuttele kuivaksi….

5 Jauheliha-perunapeltiviritelmä

Kuvittele perunat nachoina. Nachopelti lienee kaikille tuttu huttu. Tässä perunaviritelmässä perunat vain pestään (ei kuorita), viipaloidaan hieman alle sentin paksuiksi viipaleiksi, asetetaan leivinpaperin päälle pellille limittäin ja vierekkäin. Päälle ripsutellaan hieman öljyä, suolaa ja mustaapippuria. Uuni 200 asteeseen ja pelti uuniin kymmeneksi minuutiksi tai kunnes perunat liki kypsiä.

Tämän aikana paistetaan jauheliha ja sipuli, maustetaan ne ja otetaan pelti pois uunista. Tämän jälkeen jauheliha-sipuliseos levitetään perunoiden päälle. Lopuksi pinnalle kunnon kerros juustoraastetta, mieluusti mozzarellaa tai jotain pitsajuustosekoitusta. Sitten pelti uuniin, kunnes juusto sulaa ja ruskistuu hieman. Tarjoillaan ketsupin, sinapin ja creme fraichen kanssa. Mmmm.

Gourmet-versiossa jauhelihaan voi lisätä tomaattikastiketta, chiliä ja kaikenlaista. Muuten viritelmä kootaan yllä mainittuun tapaan.

Näiden viiden lisäksi nautimme säännöllisesti (kokkausaika ei ole nopea, siksi eivät ole viiden listassa) korman kanaa, makaronilaatikkoa, lihapullia ja perunamursketta sekä uunilohta monenlaisin lisukkein. Kalapuikot ja pinaattiletutkin ovat herkkuruokalistalla!

Tähän on tultu.

Minna

puheenaiheet ruoka-ja-juoma oma-elama ystavat-ja-perhe
Kommentit (10)
  1. Kaunismäessä
    20.4.2022, 21:40

    Listalta löytyi monta meidänkin suosikkia, just tänään syötiin tuota kanarisottoa!😊

    1. Kiva kuulla! Risotto on tosi jees. Ja sitähän voi tuunata, jos mielii… 🙂

      Minna

  2. Tyylimurun Tiina
    20.4.2022, 14:38

    Nopeat arkiruoat ovat parhaita! Ei aina jaksa laittaa niin alusta loppuun kahta tuntia, ja itse asiassa yleensä ei sellaiseen edes ole aikaa. Meillä uppoaa lapsille aina nakkikeitto ja savulohipasta. Pistän korvan taakse tuosta sinunkin listasta perunapeltihässäkän – sellaista ei ole tullut kokeiltua 😀

    1. Näin on! Nakkikeitto on todella hyvä arkiruoka. Myös tortillat ovat yllättävän helppoja ja nopeita – itse en oikein välitä vaan niistä! 🙂

      Minna

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *