Luonto ei ole meille vain elämyspuisto
Nykyään luonnon ystävinä ja suojelijoina esitetään usein aivan tietynlaiset henkilöt. Sellaiset, jotka samoilevat kansallispuistoissa, tekevät mielellään telttaretkiä ja tällaista miljöötä vasten kertovat luontoon liittyvistä huolistaan. Nämä ovat henkilöitä, joilla tuntuu usein olevan erityinen luontosuhde ja jotka hyvin mielellään suojelisivat vähän kaikkea: metsiä, järviä, turvesoita ja etenkin eläimiä.
Onko sitten väärin nauttia luonnosta liikkumisesta ja luonnon läheisyydestä? Ei tietenkään. Se voi olla mitä mainioin tapa viettää aikaa, nollata stressiä ja saada liikuntaa. Se voi myös auttaa selkeyttämään ajatukset urbaanin sekasorron keskellä ja tuoda meidät lähemmäs omia juuriamme.
Aivan, ne juuret… Missä ne oikeastaan ovat, ja mikä suhteemme luontoon alkujaan on?
Ihminen on viljellyt maata noin 12 000 vuotta, ja juuri maanviljely mahdollisti ihmiskunnan ennennäkemättömän kehityksen. (Aiheesta voi lukea mm. tästä Tekniikan Maailman verkkoartikkelista.) Maanviljely tietenkin oli – ja on – mitä suurimmissa määrin luonnon valjastamista ihmisen omiin käyttötarkoituksiin; se on puuttumista luonnon kiertokulkuun tavalla, johon mikään muu laji ennen ihmistä ei ole kyennyt.
Tätä ennenkään ihminen ei tietenkään ollut luonnossa pelkkä sivustaseuraaja. Ihminen oli metsästäjä–keräilijä, joka verotti osansa luonnon antimista ja teki sen vieläpä aika tehokkaasti.
Mitä oikeastaan ajan takaa tällä muinaishistorian kertauksella? Sitä, että meillä on takana erittäin pitkä taival sellaista luonnon hyödyntämistä, joka ylittää muiden eläinten kyvyn hyödyntää luontoa. Ihmisen kädenjälki luonnossa on jo pitkä ja syvä. Sekin osa luontoa, jonka miellämme alkuperäiseksi ja jota puolustamme ihmisen pyrkimyksiltä, on todellisuudessa usein inhimillisen kulttuurin läpitunkemaa ja moneen kertaan ihmisen muokkaamaa. Mutta onko tätä perusteltua nähdä vain huonona asiana ja uhkana?
Kykymme luonnon hyödyntämiseen on todellisuudessa pitkälti hyvinvointimme perusta – eikä vain alkusysäyksenä jossakin tuhansien vuosien takana vaan myös myöhemmän kehityksen mahdollistajana. Esimerkiksi Suomen hyvinvointi on nojannut ja nojaa tänä päivänäkin hyvin suurelta osin metsätalouteen eli Suomen metsien hyödyntämiseen. (Aiheeseen liittyviin lukuihin voi tutustua esim. Maa- ja metsätalousministeriön verkkosivulla.)
Luonnon hyödyntämisen alkujuurista on toki tultu jo aika kauas. Niin kauas, että suuri osa ihmisistä pystyy elämään ja työskentelemään niin, ettei luonnon hyödyntäminen suoraan näy heidän arjessaan. Ravintoa ei tarvitse lähteä hakemaan metsästä tai metsästämään, ei myöskään kalastamaan. Peltoa ei tarvitse raivata tai edes viljellä eikä karjaa kasvattaa. Sen enempää talon rakentaminen kuin sen lämpimänä pitäminenkään ei edellytä, että pitäisi itse lähteä kaatamaan puita metsästä.
Tästä asetelmasta käsin on helppo sokeutua sille, että omakin elämä ja hyvinvointi perustuu luonnon hyödyntämiselle. Ruokaa saa kaupasta muovipakkauksissa, millä ei välttämättä omissa silmissä ole kovin vahvaa yhteyttä siihen, että joku jossakin raivaa peltoa ja viljelee maata. Monet muutkin hyödykkeet tulevat suoraan kaupasta, ja sähkö tulee sieltä kuuluisasta pistorasiasta. Prosessit sen taustalla, että kaikki tämä tapahtuu ja on mahdollista, voivat tuntua mutkikkailta ja epäselviltä. Kun aamulla juo take-away-kahvin pahvimukista, tällä ei tunnu olevan yhteyttä siihen, että parhaillaankin jossakin tehdään metsähakkuita. (Olen kirjoittanut aiheesta enemmän tässä postauksessa.)
Se, että hyvin usein joku muu kuin ihminen itse hoitaa luonnonvarojen käyttöönoton konkreettisella tasolla, ei kuitenkaan saisi sumentaa ymmärrystä siitä, mitkä elämän edellytykset pohjimmiltaan ovat. Vaikka välissä voi olla kymmenittäin välikäsiä, se ei muuta sitä, että nykyihminenkin syö, pysyy lämpimänä, asuu ja elää pitkälti juuri siksi, että luonnonvaroja hyödynnetään tehokkaasti.
Kun olin senikäinen lapsi, että pystyin juuri ja juuri hahmottamaan, että Suomessa on erilaisia poliittisia puolueita ja tähän liittyen erilaisia poliittisia aatteita, minulla oli pitkään mielessäni tietty kuva vihreitä aatteita edustavista henkilöistä. Ajattelin, että he ovat varmaankin sellaisia ihmisiä, jotka asuvat jossakin sähköttömässä majassa keskellä metsää ja elävät luonnon antimilla, pientä kasvimaata viljellen. Hämmästykseni oli suuri, kun varttuessani ymmärsin, että erittäin suuri osa vihreiden aatteiden kannattajista asuukin isoissa kaupungeissa ja näkee niin sanotun luonnosta elämisen asiana, jota pitää vastustaa.
Lapsethan kuvittelevat kaikenlaista ja heille syntyy joskus hassuja käsityksiä. Täytyy kuitenkin sanoa, että osa minusta jakaa edelleen lapsuuden hämmennykseni siitä, millaiset henkilöt usein kokevat olevansa eniten luonnon asialla: sellaiset, joiden yhteys luontoon on kaikkein heikoin.
Kun tekee retkiä luonnossa säänkestävissä vaatteissa, kenties talvimakuupussissa yöpyen, voi toki tavoittaa eräänlaisen suhteen luontoon. Pitäisi kuitenkin ymmärtää, ettei ihmisen luonnollinen rooli suhteessa luontoon ole suinkaan se, että hän on luonnossa pelkästään ohikulkija ja elämysmatkailija.
Kun joku ilmoittaa nöyrästi kunnioittavansa luontoa ja esittää tämän tiimoilta monenlaisia vaateita siitä, kuinka luonto pitäisi jättää rauhaan, usein hän todellisuudessa paljastaa, kuinka kaukana luonnosta hän ajatuksineen on. Luonto ei ole vain kaunis maisema, vaan se on myös hyvinvointimme lähde. Tämä toki tarkoittaa myös sitä, että tätä hyvinvoinnin lähdettä pitää vaalia. Häkellyttävän usein tunnutaan kuitenkin vaadittavan, että kaikki luonnon hyödyntäminen pitäisi yksinkertaisesti lopettaa ja kieltää. Ei saa kaataa puita, ei saa nostaa turvetta, eläimiä ei saa tappaa, ei kasvatettuina eikä metsästettyinä, oikeastaan viljaakaan ei saisi viljellä, koska siitä tulee iso hiilijalanjälki ja metsää hävitetään peltojen tieltä.
Jossakin vaiheessa olisi hyvä pysähtyä miettimään, mitä kaiken tämän kieltämisen jälkeen oikeastaan jäisi jäljelle ja miten ja millä sen jälkeen elettäisiin. Tämä on nimittäin hyvin tärkeä kysymys, yksi kaikkein tärkeimmistä.
Juuri luonnonvarojen tehokas hyödyntäminen on mahdollistanut sen, että olemme ylipäätään tässä tänään; että voimme romantisoida omaa suhdettamme luontoon ja paheksua luonnonvarojen käyttöä, syys–seuraus-suhteiden hämärryttyä silmissämme jo kauan sitten. Meidän onkin syytä esittää itsellemme yksi kysymys: eikö ajatus siitä, että luonnon pitäisi olla ensisijaisesti elämyspuisto, jota vain ihaillaan kaukaa ja kunnioittavasti, ole juuri luonnosta vieraantuneisuutta pahimmillaan?
Lämpimin terveisin
Rouva R
Kuvat Joe/CC0/Pixabay (ylempi) ja Arek Socha/CC0/Pixabay (alempi)
[…] esimerkkien tarkoitus on tuoda ilmi, että ihmisen suhde luontoon sisältää monella tavalla luonnon hallitsemista ja käyttöä omiin tarkoitusperiin. Asetelma, jossa joku sanoo rakastavansa eläimiä ja syö lihaa, ei siis […]
Juuri siksi, että kaikki elämämme edellytykset riippuvat luonnosta, luontoa on suojeltava. Kylmä fakta mimittäin on, että hyvivointimme ei ole tällä hetkellä kestävällä perustalla, vaan kulutamme nopeasti luonnonvaroja loppuun – pahimpina uhkina lajikato ja ilmaston länpeneminen. Teollinen metsänkäyttö on yksi niistä asioista, jotka pahentavat tilannetta ja vievät elämän edellytykset tulevilta sukupolvilta. Pienenä valopilkkuna viime viikolla oli yk:n jäsenmaiden allekirjoittama sopimus lajikadon pysäyttämisestä vuoteen 2030 mennessä. Tähän sisältyy sopimus siitä, että iso osa maapallon pinta-alasta suojellaan. Luonnon suojelu ei ole mitään luonnosta vieraantuneiden hörhöjen hommaa, vaan edellytys sille, että muun luonnon hyvinvoinnista täysin riippuvaisen ihmisen elämä maapallolla ylipäätään voi jatkua. Valitettavasti siihen saattaa liittyä myös se, että myös Suomessa on vähitellen löydettävä metsätaloudelle ja muulle luonnon liialliselle käytölle vaihtoehtoja. Suomessa voisimme ehkä oppia esim. saamelaisväestöltä jotain siitä, miten eletään luonnon ehdoilla ja luontoa kunnioittaen.
Tietyille tahoille (esim. Keskustapuolueelle ja teollisuuden ja maatalouden lobbareille) on toki edullista luoda mielikuvaa, että luonnon monimuotoisuuden puolesta puhujat olisivat kuvaamasi kaltaisia typeryksiä, joilta kaupunkiin muutto on jotenkin automaattisesti vienyt kaiken ymmärryksen luonnon kiertokulusta. Mielestäni se on kuitenkin hyvin epäreilu ja epätosi mielikuva. Kaikilla nyt vaan ei ole mahdollisuutta elää perheineen ”metsämökissä”pitkien taipaleiden päässä, vaikka haluaisivatkin, eikä tiivis kaupungissa asuminen välttämättä ole luonnonvarojen käytön kannalta maalla asumista huonompi vaihtoehto. Toki kuvaamasi kaltaisia ”ruoka tulee pakastealtaasta ja metsä on hauska puisto” -tyyppejä nykyihmisissä on, mutta he harvemmin ovat luonnonsuojelijoita, vaan enemmänkin kulutusyhteiskunnan iloisia kannattajia. Itse en myöskään ole saanut mielikuvaa, että Vihreät vastustaisivat ”luonnosta elämistä” (mistä muusta ihminen voisi elää?), vaan nimenomaan haluavat turvata elämisen edellytykset jatkossakin – mikä siis tarkoittaa paitsi teollisuuden murrosta, myös monien teollisen maatalouden tuotantotapojen muutosta. Sitä en osaa arvioida, ovatko he tässä elämän edellytysten turvaamisessa muita puolueita paremmin lopulta onnistuneet tai ovatko keinot aina parhaat mahdolliset. Joka tapauksessa vierastan jakoa ”hölmöihin cityvihreisiin” ja ”sivistymättömiin maalaisjuntteihin”. Voitaisiinko pliis jo unohtaa tällaiset mielikuvat.
Kiitos kommenteistasi.
Ensinnäkin haluan sanoa, etten ole kohdistanut mitään postauksessa kirjoittamaani nimenomaan Vihreisiin puolueena. Mainitsin vihreät aatteet, mutta niitä tuodaan varsinkin nykypäivänä julki monen puolueen suulla ja myös puoluepolitiikan ulkopuolella. Joskus ihan järkevällä ja realistisella tavalla, joskus vähemmän.
En ole myöskään tarkoittanut vahvistaa vastakkainasettelua kaupunkilaisten ja maalaisten välillä. Tosiasia nyt vain on, että joillakin on luontoon konkreettisempi ja käytännönläheisempi yhteys kuin monilla muilla. Tämä ei määräydy pelkän asuinpaikan perusteella. Voimakasta luonnosta vieraantuneisuutta esiintyy myös esimerkiksi niiden ihmisten keskuudessa, jotka asuvat maaseudulla mutta odottavat asuinpaikkansa olevan nimenomaan mainittu elämyspuisto ja kaunis maisema. Sitten suututaan tai pahastutaan, kun käykin ilmi, että siellä joku levittää lantaa pellolle tai kaataa omasta metsästään puita.
Siitä ei kai sinänsä voi olla kovin monta mieltä, etteikö olisi aiheellista pyrkiä turvaamaan edellytykset luonnosta elämiselle tulevaisuudessakin. Kun mietitään, mitkä tähän olisivat sopivia keinoja, ei vain ole järin järkevää eikä realistista ajatella, että melkein kaikki voitaisiin yhtäkkiä kieltää ja vieläpä tiukassa aikataulussa. Jollakin pitäisi jatkossakin elää (syödä, asua, lämmittää, liikkua…).
Tästä päästään siihen, että vaikkei luonnon suojelemisen tärkeyttä jossakin mittakaavassa voi kiistää, meillä on muitakin, äärimmäisen tärkeitä asioita vaalittaviksi. Joitakin mainitakseni näitä ovat muun muassa hyvinvointi, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja Suomen mittakaavassa myös sen varmistaminen, etteivät oma maamme ja sen kansalaiset jää kovin pahasti jalkoihin, kun luonnonsuojelun käytännön toimista päätetään. Ja millään näistä en viittaa siihen, että meidän tulisi vaalia nimenomaan kerskakulutukseen pohjautuvaa elämäntapaa. Jonkinlainen hyvinvointi tulisi kuitenkin säilyttää – eihän ole kovin paljon järkeä siinä, jos tuhotaan hyvinvoivan elämän edellytyksiä saman asian varmistamiseksi…
Metsäteollisuudesta voisi kirjoittaa paljonkin, mutta ehkäpä tiivistän asian näin: Jos haluaa arvostella ja suomia nimenomaan suomalaista metsätaloutta, voisi esittää itselleen pari kysymystä. Paljonko Suomessa on metsää verrattuna muihin (Euroopan) maihin? Tämän kysymyksen vastaukseen peilaten, vaikuttaako suomalainen metsäluonto kovin tuhotulta ja suomalainen metsätalous erityisen epäonnistuneelta?
Hyvä kysymys. Sitä voi miettiä esim. tämän ajankohtaisen uutisen pohjalta: https://yle.fi/a/74-20009763
Kyllä kysymysteni vastaus tietyllä tavalla tuostakin uutisesta tosiaan löytyy, jos sen sieltä osaa etsiä. 🙂
Kysehän on siitä, että EU on asettanut hiilinielutavoitteet. Nämä tavoitteet perustuvat vertailutasoon, joka puolestaan perustuu paljolti kunkin maan lähtötilanteeseen. Tämä tarkoittaa sitä, että jos lähtötilanne on vahva, myös velvoite hiilinielujen osalta on vahva. Jos sallitaan kielikuvat, maat ikään kuin ”kilvoittelevat itseään vastaan” tässä hiilinieluasiassa: maan oma aiempi hiilinielujen taso määrittelee tavoitteita.
Suomessa hiilinielujen taso metsien osalta on lähtökohtaisesti korkea. Tämä myös – todellakin – vastaa aika pitkälti kysymykseen siitä, voidaanko suomalaista metsätaloutta pitää epäonnistuneena.
Ei tietenkään ole syytä hurraa-huutoihin, jos hiilinielujen säilyttämiseen liittyviin tavoitteisiin ei päästä, mutta toisaalta: meillähän joka tapauksessa ON merkittäviä metsien hiilinieluja, joiden säilyttämistä ylipäätään voidaan tarkastella, vaatia ja valvoa. Kun vertaa tilannetta moniin muihin Euroopan maihin, voi oivaltaa Suomen metsätaloudesta ja sen tasosta jotakin. 🙂
Juu, samalla tavalla varmaan ajatellaan Brasiliassakin: meillä sentään on tätä sademetsää, joten ei meidän tarvitse sen suojelutavoitteisiin päästä.
Jos sinusta Brasilian sademetsien ja Suomen metsien tila ja hoito ovat luontevasti vertailukelpoisia asioita, molempiin kannattanee tutustua vielä jonkin verran lisää.
Tarkoitukseni ei muutenkaan ollut tyrmätä tavoitteiden merkitystä vaan muistuttaa siitä, että EU:n määrittelemät tavoitteet ovat tässä tapauksessa suhteessa lähtötilanteeseen. Tämä taas liittyy olennaisesti siihen alkuperäiseen kysymykseeni, että mikä Suomen metsien tila mahtaa muuhun Eurooppaan verrattuna olla. Mutta emmeköhän me molemmat tähän kysymykseen tiedäkin vastauksen. 🙂
Kyllä: muun Euroopan metsät hakattiin valitettavasti jo teollistumisen alkuvaiheessa, joten sitä suuremmalla syyllä Suomen metsistä on huolehdittava hyvin. Sinulle ja minulle tämä toki saattaa toistaiseksi tarkoittaa eri asioita.
Juuri niin. Kun Suomi metsineen tosiasiassa erottuu voimakkaasti edukseen, minusta sellainen puhe, jossa otetaan ikään kuin annettuna se, että Suomen metsätalous on jotenkin katastrofaalisen huonoa ja pahaa, on yksinkertaisesti aiheetonta. Kritisoitavaa ja korjattavaa varmasti löytyy, mutta yleiseen mustamaalaukseen on vaikea löytää perusteita, kun muistetaan, miltä muualla Euroopassa näyttää.
Vaikkei Suomen mahdollinen epäonnistuminen hiilinielujen säilyttämisen tavoitteissa ole hyvä asia, tässäkin on mielestäni oikeudenmukaista muistaa, mihin ”kisaan” ollaan osallistumassa ja missä lähtö- ja maaliviiva ovat. Sitäkin voi miettiä, millaiseen tilanteeseen se Suomen alun perinkään asettaa, että palkkioksi hiilinielujen säilyttämisestä Suomi saa erityisen tiukat tavoitteet samaisessa asiassa kovien sanktioiden uhalla.
En nyt pysty tästä jatkamaan kunnolla, kun on nukkumista ja jouluvalmisteluja tehtävänä ja aihekin typistyi aika lailla alkuperäisestä. Toivotan siis vain hyvää joulua!
Siitä lienemme pohjimmiltamme samaa mieltä, että Suomen metsistä ja luonnosta on huolehdittava. Suurin mielipide-ero lienee sen osalta, että mitä asioita tuossa prosessissa pitäisi ottaa huomioon. 🙂
Hyvää joulua sinullekin!
Niin, oikeastaan näkemysero on siinä, miten tämän globaalin ja muitakin kuin ihmistä koskevan monisyisen asian huomioonotettavia puolia painotetaan.
Sen verran totean tähän väliin että tietääkseni suomen laissa on edelleen metsän uudistamisvelvoite,kun puita kaadetaan, uudistamiseen on useita toimintamalleja tietyssä ajassa, jos uudistaminen jää tekemättä silloin se katsotaan metsän hävittämiseksi ja sekin on rikos. Muualla maailmassa ei tämän kaltainen laki ole yleinen. Luonnon suojelu on tärkeää ja kannatan . Mutta sopusounnussa , on arvokkaita luontokohteita joihin ei tule kirveen koskea tai muutenkaan kajota. Onneksi on sellaisia kuin luonnon perintö säätiö, säätiö ostaa suojeluun sopivia alueita ja rauhottaa ne. Ne mitä jää rauhottamatta jää talousmetsiksi joita hoidetaan jolloin hiilinielu pysyy vehreänä, vaikka talousmetsää uudistetaan noin 70v välein, se ei tarkoita että kaikki suomen metsät uudistettaisiin samana vuonna jolloin hiilinialu romahtaa. Metsäteollisuus lobbaa otseään omien itressiensä mukaan, muttaminun näkemys suomesta on metsäinen, keskitytään siis ylläpitään suomen metsiä ja viemään tietoa metsien kestävästä hoidosto sinne mistä metsät on jo lähs hävitetty uudistamatta, vaikka koko suomi metsitettäisiin, se ei maailmaa pelasta, mutta se voi auttaa jos eurooppaan saadaan hyvä kasvuista metsää vaikka 5% lisää, metsää, ei pusikoita. Ihmisellä on ymmärrystä elää luonnon kanssa sopusoinnussa, aina löytyy kuitenkin niitä jotka haluaa enemmän ja määrättömästi, silloi luonto kärsii.
Juuri niin. Tästä päästään metsätaloudesta takaisin postauksen varsinaiseen aiheeseen, joka oli siitä muistuttaminen, että luonto ja sen käyttö kytkeytyy äärimmäisen moneen asiaan inhimillisessä toiminnassa – pohjimmiltaan oikeastaan kaikkeen. Poliittiset ja muut päätökset, joita aiheen tiimoilta tehdään, ovat siten kaikkea muuta kuin helppoja, kun huomioon otettavia asioita on määrättömästi. Ei voi muuta kuin toivoa päättäjille ja myös tavallisille tallaajille viisautta valintoihin, joita tulevanakin vuonna tullaan tekemään. 🙂
Sen verran totean tähän väliin että tietääkseni suomen laissa on edelleen metsän uudistamisvelvoite,kun puita kaadetaan, uudistamiseen on useita toimintamalleja tietyssä ajassa, jos uudistaminen jää tekemättä silloin se katsotaan metsän hävittämiseksi ja sekin on rikos. Muualla maailmassa ei tämän kaltainen laki ole yleinen. Luonnon suojelu on tärkeää ja kannatan . Mutta sopusounnussa , on arvokkaita luontokohteita joihin ei tule kirveen koskea tai muutenkaan kajota. Onneksi on sellaisia kuin luonnon perintö säätiö, säätiö ostaa suojeluun sopivia alueita ja rauhottaa ne. Ne mitä jää rauhottamatta jää talousmetsiksi joita hoidetaan jolloin hiilinielu pysyy vehreänä, vaikka talousmetsää uudistetaan noin 70v välein, se ei tarkoita että kaikki suomen metsät uudistettaisiin samana vuonna jolloin hiilinialu romahtaa. Metsäteollisuus lobbaa otseään omien itressiensä mukaan, muttaminun näkemys suomesta on metsäinen, keskitytään siis ylläpitään suomen metsiä ja viemään tietoa metsien kestävästä hoidosto sinne mistä metsät on jo lähs hävitetty uudistamatta, vaikka koko suomi metsitettäisiin, se ei maailmaa pelasta, mutta se voi auttaa jos eurooppaan saadaan hyvä kasvuista metsää vaikka 5% lisää, metsää, ei pusikoita. Ihmisellä on ymmärrystä elää luonnon kanssa sopusoinnussa, aina löytyy kuitenkin niitä jotka haluaa enemmän ja määrättömästi, silloi luonto kärsii.
Juuri niin. Tästä päästään metsätaloudesta takaisin postauksen varsinaiseen aiheeseen, joka oli siitä muistuttaminen, että luonto ja sen käyttö kytkeytyy äärimmäisen moneen asiaan inhimillisessä toiminnassa – pohjimmiltaan oikeastaan kaikkeen. Poliittiset ja muut päätökset, joita aiheen tiimoilta tehdään, ovat siten kaikkea muuta kuin helppoja, kun huomioon otettavia asioita on määrättömästi. Ei voi muuta kuin toivoa päättäjille ja myös tavallisille tallaajille viisautta valintoihin, joita tulevanakin vuonna tullaan tekemään. 🙂
Ps. vertaukseni Brasiliaan liittyi vastuuta pakoilevaan asenteeseen, joka on hyvin saman tapainen lähes kaikissa maissa luonnon suojelun suhteen, aiheet vain vaihtelevat.
Olen täysin eri mieltä siitä, että tosiasioista muistuttaminen olisi vastuunpakoilua. Suomen metsien tilanne nyt vain ON eurooppalaisittain varsin hyvä. Tämä muistutus ei toki sovi siihen diskurssiin, jossa Suomen metsäteollisuus esitetään pahan lähteenä, mutta sitä en aio pyytää anteeksi 🙂
Juuri niin. Kun Suomi metsineen tosiasiassa erottuu voimakkaasti edukseen, minusta sellainen puhe, jossa otetaan ikään kuin annettuna se, että Suomen metsätalous on jotenkin katastrofaalisen huonoa ja pahaa, on yksinkertaisesti aiheetonta. Kritisoitavaa ja korjattavaa varmasti löytyy, mutta yleiseen mustamaalaukseen on vaikea löytää perusteita, kun muistetaan, miltä muualla Euroopassa näyttää.
Vaikkei Suomen mahdollinen epäonnistuminen hiilinielujen säilyttämisen tavoitteissa ole hyvä asia, tässäkin on mielestäni oikeudenmukaista muistaa, mihin ”kisaan” ollaan osallistumassa ja missä lähtö- ja maaliviiva ovat. Sitäkin voi miettiä, millaiseen tilanteeseen se Suomen alun perinkään asettaa, että palkkioksi hiilinielujen säilyttämisestä Suomi saa erityisen tiukat tavoitteet samaisessa asiassa kovien sanktioiden uhalla.
En nyt pysty tästä jatkamaan kunnolla, kun on nukkumista ja jouluvalmisteluja tehtävänä ja aihekin typistyi aika lailla alkuperäisestä. Toivotan siis vain hyvää joulua!
Siitä lienemme pohjimmiltamme samaa mieltä, että Suomen metsistä ja luonnosta on huolehdittava. Suurin mielipide-ero lienee sen osalta, että mitä asioita tuossa prosessissa pitäisi ottaa huomioon. 🙂
Hyvää joulua sinullekin!
Niin, oikeastaan näkemysero on siinä, miten tämän globaalin ja muitakin kuin ihmistä koskevan monisyisen asian huomioonotettavia puolia painotetaan.
Sen verran totean tähän väliin että tietääkseni suomen laissa on edelleen metsän uudistamisvelvoite,kun puita kaadetaan, uudistamiseen on useita toimintamalleja tietyssä ajassa, jos uudistaminen jää tekemättä silloin se katsotaan metsän hävittämiseksi ja sekin on rikos. Muualla maailmassa ei tämän kaltainen laki ole yleinen. Luonnon suojelu on tärkeää ja kannatan . Mutta sopusounnussa , on arvokkaita luontokohteita joihin ei tule kirveen koskea tai muutenkaan kajota. Onneksi on sellaisia kuin luonnon perintö säätiö, säätiö ostaa suojeluun sopivia alueita ja rauhottaa ne. Ne mitä jää rauhottamatta jää talousmetsiksi joita hoidetaan jolloin hiilinielu pysyy vehreänä, vaikka talousmetsää uudistetaan noin 70v välein, se ei tarkoita että kaikki suomen metsät uudistettaisiin samana vuonna jolloin hiilinialu romahtaa. Metsäteollisuus lobbaa otseään omien itressiensä mukaan, muttaminun näkemys suomesta on metsäinen, keskitytään siis ylläpitään suomen metsiä ja viemään tietoa metsien kestävästä hoidosto sinne mistä metsät on jo lähs hävitetty uudistamatta, vaikka koko suomi metsitettäisiin, se ei maailmaa pelasta, mutta se voi auttaa jos eurooppaan saadaan hyvä kasvuista metsää vaikka 5% lisää, metsää, ei pusikoita. Ihmisellä on ymmärrystä elää luonnon kanssa sopusoinnussa, aina löytyy kuitenkin niitä jotka haluaa enemmän ja määrättömästi, silloi luonto kärsii.
Juuri niin. Tästä päästään metsätaloudesta takaisin postauksen varsinaiseen aiheeseen, joka oli siitä muistuttaminen, että luonto ja sen käyttö kytkeytyy äärimmäisen moneen asiaan inhimillisessä toiminnassa – pohjimmiltaan oikeastaan kaikkeen. Poliittiset ja muut päätökset, joita aiheen tiimoilta tehdään, ovat siten kaikkea muuta kuin helppoja, kun huomioon otettavia asioita on määrättömästi. Ei voi muuta kuin toivoa päättäjille ja myös tavallisille tallaajille viisautta valintoihin, joita tulevanakin vuonna tullaan tekemään. 🙂
Sen verran totean tähän väliin että tietääkseni suomen laissa on edelleen metsän uudistamisvelvoite,kun puita kaadetaan, uudistamiseen on useita toimintamalleja tietyssä ajassa, jos uudistaminen jää tekemättä silloin se katsotaan metsän hävittämiseksi ja sekin on rikos. Muualla maailmassa ei tämän kaltainen laki ole yleinen. Luonnon suojelu on tärkeää ja kannatan . Mutta sopusounnussa , on arvokkaita luontokohteita joihin ei tule kirveen koskea tai muutenkaan kajota. Onneksi on sellaisia kuin luonnon perintö säätiö, säätiö ostaa suojeluun sopivia alueita ja rauhottaa ne. Ne mitä jää rauhottamatta jää talousmetsiksi joita hoidetaan jolloin hiilinielu pysyy vehreänä, vaikka talousmetsää uudistetaan noin 70v välein, se ei tarkoita että kaikki suomen metsät uudistettaisiin samana vuonna jolloin hiilinialu romahtaa. Metsäteollisuus lobbaa otseään omien itressiensä mukaan, muttaminun näkemys suomesta on metsäinen, keskitytään siis ylläpitään suomen metsiä ja viemään tietoa metsien kestävästä hoidosto sinne mistä metsät on jo lähs hävitetty uudistamatta, vaikka koko suomi metsitettäisiin, se ei maailmaa pelasta, mutta se voi auttaa jos eurooppaan saadaan hyvä kasvuista metsää vaikka 5% lisää, metsää, ei pusikoita. Ihmisellä on ymmärrystä elää luonnon kanssa sopusoinnussa, aina löytyy kuitenkin niitä jotka haluaa enemmän ja määrättömästi, silloi luonto kärsii.
Juuri niin. Tästä päästään metsätaloudesta takaisin postauksen varsinaiseen aiheeseen, joka oli siitä muistuttaminen, että luonto ja sen käyttö kytkeytyy äärimmäisen moneen asiaan inhimillisessä toiminnassa – pohjimmiltaan oikeastaan kaikkeen. Poliittiset ja muut päätökset, joita aiheen tiimoilta tehdään, ovat siten kaikkea muuta kuin helppoja, kun huomioon otettavia asioita on määrättömästi. Ei voi muuta kuin toivoa päättäjille ja myös tavallisille tallaajille viisautta valintoihin, joita tulevanakin vuonna tullaan tekemään. 🙂
Ps. vertaukseni Brasiliaan liittyi vastuuta pakoilevaan asenteeseen, joka on hyvin saman tapainen lähes kaikissa maissa luonnon suojelun suhteen, aiheet vain vaihtelevat.
Olen täysin eri mieltä siitä, että tosiasioista muistuttaminen olisi vastuunpakoilua. Suomen metsien tilanne nyt vain ON eurooppalaisittain varsin hyvä. Tämä muistutus ei toki sovi siihen diskurssiin, jossa Suomen metsäteollisuus esitetään pahan lähteenä, mutta sitä en aio pyytää anteeksi 🙂