”Kaikki mulle heti!”
Nykynuorisossa on ollut aina jotakin vikaa, käsitykseni mukaan jo ennen ajanlaskumme alkua. ”Kaikki mulle heti” on asenne, jota tässä ajassa on mainittu nuorten helmasynniksi jo aika kauan. (Itse asiassa niin kauan, että osa tuosta asenteesta parjatuista henkilöistä ei varmastikaan enää edusta nuorisoa…)
Sekä kyseinen asenne että sen halveksiminen ovat asioita, jotka herättävät minussa vähän ristiriitaisia tunteita.
Muistan tilanteen, jossa tuntemani, silloin hiukan alle 60-vuotias pariskunta avoimesti paheksui sitä, että asuntovelallinen matkustaa. Oli kuulemma heidän nuoruudessaan ollut itsestään selvää, että jos on velkaa, niin ei todellakaan laiteta rahaa mihinkään kalliisiin turhuuksiin. Jos on pakko matkustaa, niin korkeintaan Kuopioon ja takaisin, mieluummin ei sinnekään. Jos vähänkin ylimääräistä rahaa ilmenee, se tulee tietysti käyttää lainan lyhentämiseen! Kaikkea muuta he tuntuivat pitävän ”kaikki mulle heti” -löysäilynä.
Tuollainen ajattelutapa sai kulmakarvani kiipeämään otsaa pitkin ylemmäs. Oli – ja on – erittäin vaikea olla samaa mieltä siitä, että ihmisen, jolla on lainaa, pitäisi pyhittää elämänsä lainanmaksulle siihen asti, että se on hoidettu. Kaikki kunnia vastuulliselle rahankäytölle, ja sitä itsekin lämpimästi kannatan! Ei kai silti tarvitse periaatteen vuoksi olla velallisena tekemättä mitään maksullista hauskaa, jos saa rahat siihen järjestymään ja pystyy edelleen noudattamaan maksuaikataulua, johon on lainojen osalta sitoutunut? Näen suorastaan haitallisena sellaisen ajattelun, että elämänsä pitäisi laittaa sivuun ja omistaa pelkästään lainalle vuosiksi tai jopa vuosikymmeniksi.
Muutenkin tämän ajan itsekkyys ja vaativuus on tiettyyn rajaan asti hyväksi. Sehän on positiivista, jos pystyy kertomaan, mitä haluaa, ja osaa vaatia sitä itselleen eikä edes tyydy siihen, että ”ehkä sitten joskus”. Loputon pitkäjänteisyys, odottaminen ja vaatimattomuus eivät ole olleet vanhemmissa sukupolvissa pelkästään hyvä asia. Moni on odotellut parempia aikoja elämänsä ohi, ja tyytymisen filosofia on liian usein saanut sietämään monta vuosikymmentä esimerkiksi surkeaa avioliittoa tai kamalaa työpaikkaa.
Mutta tämä on vain asian yksi puoli. Toinen puoli on sellainen, että se saa minutkin suhtautumaan ”kaikki mulle heti” -asenteeseen kriittisesti. On nimittäin havaittavissa, että kaikki eivät enää ymmärrä vaivannäön merkitystä. Asioita osataan haluta muttei aina ymmärretä, että niiden saamiseksi täytyy nähdä vaivaa. Mitä isompia asioita halutaan, sitä enemmän vaivaa täytyy nähdä, joskus vuosissa tai vuosikymmenissä laskettava aika.
Uskon, että yksi syy vaivannäön merkityksen hämärtymiseen on se, että tällä hetkellä nuorista ja nuorehkoista ihmisistä suuri osa on jo syntynyt yltäkylläisyyteen. ”Parempi elämä” ei ole horisontissa siintävä tavoite, jota kohti ponnistellaan vaatimattomista oloista. Tämä oli todellisuutta vielä erittäin monille 50-60-luvulla, osittain 70-luvullakin syntyneille ihmisille. Toki se on sitä tänä päivänäkin joillekin, mutta yleisesti ottaen samanlaisille elintasoloikille ei ole enää tarvetta – eikä kenties mahdollisuuttakaan.
Esimerkiksi asuminen nykyaikaisessa, kaikilla mukavuuksilla varustetussa omakotitalossa on monille ollut lapsesta saakka itsestäänselvyys. Lapsuuden jäädessä taakse oikotie tähän saatetaan koettaa löytää kyseenalaisilla tavoilla, kuten rajulla ylivelkaantumisella. Asiaan liittyy joskus myös muita lieveilmiöitä, kuten itsenäistymisen jarruttelu sen välttämiseksi, ettei joutuisi asumaan vaatimattomasti.
Kuulin kerran sivusta keskustelun, jossa kaverukset puhuivat yhteisestä tuttavastaan. Tämä oli kuulemma vihdoin saanut uuden, hienon asunnon haluamaltaan alueelta. Toinen kaveruksista sanoi huokaisten, että tämä tuttava on sen todella ansainnut, koska on haaveillut siitä jo niin pitkään. Ajatuskuvio kuulosti oudolta. Sillä tavallako asioita ansaitaan, että niistä haaveillaan? Tai ansaitaanko asioita ylipäätään? Eikö niiden eteen tehdä töitä ja sen työnteon kautta – mahdollisesti – saavuteta niitä? Juuri tämä on asia, jota monet eivät hahmota, ja sitä mielestäni sietääkin kritisoida!
Ehkä suurin ongelma ”kaikki mulle heti” -asenteessa on se, että se ilmenee usein kyvyttömyytenä priorisoida. Tai vielä selvemmin sanottuna: kyvyttömyytenä tehdä elämänvalintoja. Kun tosiaan pitää saada kaikki ja kun se myös pitää saada heti eli kaikki samaan aikaan, ollaan helposti tilanteessa, jossa sen kaiken kanssa ollaan aika solmussa. Moniko on havahtunut keskeltä nousujohteista uraa ja omakotitalon tee-se-itse-remppaa lapsi molemmissa kainaloissa ja mittava lemmikkilauma jaloissa? Lisäksi ensi kesänä piti tehdä unelmien maailmanympärysmatka ja aloittaa uusi kehittävä harrastus ja hoitaa samassa parisuhdekin niin, että kumppani on vierellä kaiken tämän jälkeenkin.
Erittäin harva meistä on supermies tai supernainen. Vain todella pienellä ihmisjoukolla on kyky pitää rajaton määrä lankoja käsissään, olla nukkumatta sen aiheuttamatta mitään vahinkoa ja jättämään seuraava lepohetki viiden vuoden päähän. Meillä muilla kattila kiehuu jossakin vaiheessa yli, jos elämässämme on kerta kaikkiaan enemmän asioita, kuin ehdimme hoitaa. Tämä sitten helposti näkyy niin, että mihinkään ei ehditä kunnolla panostaa eikä keskittyä ja lopulta mielikin on paha ja unelmat alkavat tuntua enemmän painajaisilta.
Itse olen ihminen, joka haluaa kannustaa pitämään unelmistaan kiinni. Jos joku kertoo minulle vaikeasti saavutettavista unelmistaan, en sano, ettei kannata yrittää. Sanon, että sitten unelmista ei ainakaan tule totta, ellei edes yritä. Siitäkin huolimatta, että kannattaa rohkeasti tavoitella asioita, joita haluaa, elämä ei ole vain unelmia vaan se on myös valintoja. Usein vain elämänvalintojen kautta unelmat saa tehtyä todeksi. Jos yrittää tallata montaa elämänpolkua kerrallaan, käy helposti niin, ettei etene millään niistä kunnolla.
Tietysti elämässä voi ihan sujuvasti olla vireillä asioita enemmän kuin yksi kerrallaan. Harva esimerkiksi enää nykyään kokee, että täytyy ehdottomasti valita joko perheen tai uran väliltä. Rajansa kuitenkin kaikella! Jos kerää elämäänsä vain äärettömästi asioita ja kaikki ne samaan aikaan, lopputulos on helposti kitkeränmakuinen sillisalaatti tai kaikenkirjava tilkkutäkki jämäpaloista.
Mitä mieltä siis lopulta olen siitä, että ”kaikki mulle heti”? Sitä mieltä, että otetaan tuosta asenteesta määrätietoisuus ja terve vaativuus mutta jätetään lyhytnäköisyys ja valitsemisen vaikeus.
Lämpimin terveisin
Rouva R
Kuva PixxlTeufel/CC0/Pixabay
