Hallitse aikaa: täytä tyhjyys

Haluan esitellä yhden rakkaimmista ajanhallintakeinoistani. Tämä on siinä mielessä helppo ajanhallintakeino, ettei tämän käyttöönotto vaadi merkittävää uusien taitojen opettelua vaan pikkuruisen asennemuutoksen. ”Ajanhallintakeino” on melkein liian mahtipontinen ilmaus – kysehän on vain arkisesta niksistä!

Kyse on siitä, mitä teet arjen pienille, tyhjille hetkille. Tiedättehän ne hetket: Kun olet herännyt hiukan liian aikaisin ja töihin lähtöön on puoli tuntia. Kun olet jo saanut kotityöt tehtyä mutta on vielä vartti aikaa siihen, kun viet lapsen harrastuksiin. Kun sinulla on pataruoka uunissa eikä se ole vielä hetkeen valmis.

Tuollaisia hetkiähän ei ole varsinaisesti vaikea täyttää. Sen kun otat puhelimen käteen ja hupsista, siinä se aika jo kuluikin. Oma vinkkini tällaisiin hetkiin on kuitenkin seuraava: hyödynnä ne.

Kun havaitset arjessa sellaisen tyhjän hetken, joka on vain jonkin asian odottamista, mieti, mitä pieniä tekemättömiä hommia sinulla on. Pitikö sinun vastata johonkin sähköpostiin? Kysyä kaveriltasi toisen kaverin kimppalahjasta? Tai laittaa viimein talvikengät pois eteisestä ja hakea kesäisemmät tilalle? Nyt on hyvä hetki hoitaa tällainen pikkuhomma pois päiväjärjestyksestä!

Jos ihmettelet, mitä hyvää siinä on, että arjen pienet hengähdystauot täyttää jollakin pikkupuuhalla, minulla on siihen vastaus valmiina: Ne hetket, kun odottelet jotakin ja tiedät, ettei siihen liikoja aikoja kuitenkaan ole, harvoin ovat laadukkaita lepohetkiä. Ne ovat usein juuri sitä puhelimen hiplaamista kelloa vilkuillen. Et siis menetä kauheasti, vaikka täyttäisitkin tällaisen tyhjän hetken jollakin hyödyllisellä. Asiassa on myös se hyvä puoli, että kun käytät pikkuhommien hoitamiseen ne kotitöiden ja harrastusten väliin jäävät joutohetket, silloin kyseiset puuhat eivät ole syömässä muuta vapaa-aikaa. Mietipä vain, kuinka usein kaikenlaiset pikkuhommat ovat vallanneet alaa niiltä hetkiltä, jotka olisivat voineet olla sitä oikeasti laadukasta lepoa!

Kun pikkuhommia kerää tarpeeksi kauan, niitä voi olla odottamassa sellainen määrä, että niihin saa tuhrattua vaikka yhden kokonaisen vapaapäivän. Kannattaako se, vai kannattaako mieluummin jakaa tällaiset hommat arjen tyhjien hetkien täytteeksi?

Kuten jo aluksi sanoin, kyse on oikeastaan vain pienestä asennemuutoksesta. Tunnistan kyllä itsessänikin sen, että kun vihdoin ruoka on uunissa, pöytä katettu ja keittiö siivottu, mieleen tulee helposti, että istunpa ruoan valmistumista odotellessani hetkeksi alas ja selailen puhelinta. Olen kuitenkin opettanut itseni kiinnittämään huomiota näihin hetkiin ja käymään mielessäni nopeasti läpi, olisiko sittenkin jotakin hyödyllistä, johon tämän hetken voisi käyttää. Usein huomaan, että ai niin, viikonlopun synttäreille piti leipoa ne pullat. Ja kun minulla nyt on tuo uunikin päällä, voisin tehdä taikinan valmiiksi kohoamaan, niin saan pullat suoraan uuniin, kun ruoka on valmis.

Onhan se vähän mälsää, kun ei pääsekään istumaan aloilleen, mutta sittenpä ne pullat on leivottu ihan siinä muun touhun ohessa eikä niiden tekemiseen tarvitse leikata siivua muusta vapaa-ajasta.

Tätä haluan vielä korostaa: Tyhjien hetkien täyttämisessä ei ole kyse siitä, että olisi tarkoitus vähentää lepäämiseen käytettävää aikaa. Kyse on siitä, että pidempiä, laadukkaampia lepohetkiä suojellaan ja lisätään sillä, että monenlaiset pikkuaskareet sijoitetaan arjen muiden kiireiden lomaan.

Kokeile sinäkin ensi kerralla napata kiinni tyhjästä hetkestä!

Lämpimin terveisin

Rouva R

 

Kuva Jan Vasek/CC0/Pixabay

Hyvinvointi Oma elämä Hyvä olo

Viholliseni: viime hetki

Aina välillä kuulee veisteltävän huumoria siitä, että onneksi on olemassa viime hetki, koska muuten mitään ei saisi tehdyksi. Minua tämä vitsi ei jaksa naurattaa.

En näe mitään erityisen hauskaa siinä, että varsin suuri osa aikuisistakin ihmisistä jättää asioiden tekemisen viime hetken paniikin hoidettavaksi. Minussa tämä herättää negatiivisia mielikuvia: aikatauluttaminen on mennyt pieleen, toiminnanohjaus on heikkoa, itsekuri riittämätöntä…

En kiistä, etteikö viime hetkeen jättäminen olisi inhimillistä. Onhan se! Kuitenkin saman virheen toistaminen vuodesta toiseen ja tilanteesta toiseen herättää väkisinkin pienen epäuskon: Eikö voisi opetella parempia toimintatapoja? Eikö oikeasti voisi?

Myönnän, että negatiivisuuteni taustalla ovat omat huonot kokemukseni. Joskus olen toki itsekin langennut viime hetken kiroihin ja sitten puskenut hommaa valmiiksi yötä myöten itkua tihrustaen. Vielä useammin olen kuitenkin ollut sijaiskärsijänä siinä, että joku muu on jättänyt hommat viime hetkeen. Minua on huudettu hätiin viime hetken paniikissa, yleensä itselleni täysin sopimattomana ajankohtana. Tai sitten joku on arvioinut viime hetken pidemmäksi kuin se onkaan ja missannut deadlinen. Jos tämä on tapahtunut tilanteessa, jossa olen omalta osaltani tehnyt kaikkeni homman hoitamiseksi maaliin asti, tympääntymistä on ollut vaikea välttää.

Voisin jotenkin hyväksyä sen, että ihmiset ympärillä tekevät asioita itselleen sopivalla tavalla, vaikkei se olisikaan minua miellyttävä tapa. Mutta samalla, kun olen tavannut lukemattomia viime hetkeen jättäjiä, olen tavannut erittäin vähän viime hetkeen jättäjiä, jotka edes itse pitäisivät käytöksestään! Päinvastoin viime hetken paniikki on usein todellakin paniikki. Tämä saa kieltämättä miettimään, että kun itsekin kärsii tilanteesta, eikö tosiaan olisi mahdollista kehittää toimintatapojaan.

Ymmärrän, ettei esimerkiksi ajan hahmottaminen ja aikatauluttaminen ole kaikille yhtä helppoa. Sitä voi kuitenkin opetella. Jos on jo erinäiset kerrat huomannut, ettei tietyntyyppistä projektia saa tehtyä alusta loppuun yhdessä päivässä, tästä on mahdollista oppia. Samoin siitä voi ottaa opikseen, jos on havainnut, että itsellä on ylipäätään taipumus yltiöoptimismiin ajankäytössä. Kun tietää, ettei oma arvio johonkin asiaan kuluvasta ajasta pidä yleensä paikkansa, sen arvionsa voi mielessään automaattisesti vaikka tuplata. Jos uskoo saavansa homman valmiiksi päivässä, varaa siihen vähintään kaksi. Jos oma arvio kuitenkin pitää paikkansa, harvoin siitä, että homma on valmis ennen viimeistä hetkeä, on mitään vahinkoa.

Niillä henkilöillä, joilla viime hetkeen jättäminen ei ole satunnainen lipsahdus tai ylikireiden aikataulujen sivutuote vaan kroonista käytöstä, olen usein huomannut yleisiä ongelmia lykätyssä tarpeen tyydytyksessä. Ei osata alkaa hoitaa ajoissa asiaa, joka on vailla kiinnostavuutta tai ainakin työläs, vaan mieluummin keskitytään hauskempiin puuhiin, kunnes viime hetkellä on vihdoin pakko tarttua toimeen. Näin saatetaan toimia, vaikka pohjimmiltaan ymmärrettäisiin, että itselläkin olisi parempi mieli, jos myös ne vähemmän houkuttelevat hommat hoidettaisiin ennen, kuin kiire näykkii kantapäitä.

Sen lisäksi, että viime hetkeen jättäminen aiheuttaa stressiä itselle ja mahdollisesti myös muille, sen kenties suurin ongelma on siinä, että se syö pelivaran. Jokainen meistä lienee käytännössä kokenut, että pelivaraa silloin tällöin tarvitaan. Kesken homman voi ilmetä odottamattomia uusia asioita, jotakin voi rikkoutua, jotakin täytyy kenties selvittää… Jos on alun perinkin liikkeellä yltiöoptimistisella aikataululla, pienikin viivästys voi aiheuttaa sen, että deadlinesta mennään ohi paukkuen. Eikä se välttämättä aina tarkoita vain noloa selittelyä ja muiden närkästystä, vaan joskus deadlinen noudattamatta jättäminen voi johtaa siihen, että on oikeasti ku… keltaisessa nesteessä.

Eikö jo ennen mainittuun nesteeseen joutumista kannattaisi alkaa opetella taitoja, jotka auttavat selättämään viime hetken? (Tai voisiko sen tehdä vaikka vain minun mielikseni? Pliis?)

Lämpimin terveisin

Rouva R

 

Kuva Gerd Altmann/CC0/Pixabay

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Syvällistä