En nykyään enää kovin mielelläni sano, että olen eläinrakas. Teini-ikäisenä olisin epäröimättä julistanut omaa eläinrakkauttani, mutta nykyään jokin pidättelee. Arvelen myös tietäväni, mikä se jokin on: kaiku, joka sanalla tuntuu nykyään olevan, ja merkitys, jonka arvelen monien sille antavan.

Pelkään, että eläinrakas kuulostaa monien korvissa samalta kuin eläinaktivisti. Sellainen en ole. En ole myöskään vegaani, en halua loukuttaa navettakissoja enkä kieltää hevosurheilua. Joitakin mainitakseni.

Olen jo aiemmin kirjoittanut siitä, kuinka monien eläinrakkaudessa tuntuu olevan ihmisvastaisuuden sivujuonne. Nyt minun tekisi mieli olla vielä jyrkempi ja väittää, että häiritsevän usein eläinrakkauden takaa pilkottaa ihmisviha.

Kuinka usein eläinten puolesta puhuminen alkaakaan sillä, että puuskahdetaan, kuinka julmasti ihmiset eläimiä kohtelevat? En tarkoita, ettei tämä olisi lainkaan relevantti näkökulma. Kyllähän se varmasti on niin kauan, kuin eläinrääkkäystä tapahtuu. Silti mietin, miksi lähestymistapa niin usein on juuri se – ihmisten pahuus ja eläinten huono hoito ja väärä kohtelu? Tästä tulokulmasta onkin sitten luontevaa jatkaa kertomalla, mikä kaikki eläimiin liittyvä toiminta pitäisi kokonaan kieltää ja lopettaa. Ihmisille aiheutuva haitta tai kärsimys ei ole este, pikemminkin kannustin nopeuttaa kieltämistä ja lopettamista.

Eläintuotanto ja eläintuottajat ovat jo jonkin aikaa olleet sylkykuppina ja maalitauluna. Ylen Maitotyttö-kuunnelma huljautti taannoin uutta vettä tähän myllyyn. Itselleni heräsi kuunnelmasta ennen muuta kysymys: oliko tarkoitus niinkään kertoa tarinaa eläinten kärsimyksestä – vai jopa enemmän halventaa eläintuottajia? Se myötätuntokin, jota kuunnelmassa näille ihmisille jaettiin, maistui oudolta. Luultavasti siksi, että se oli eläintuotantovastaisen agendan läpi suodatettua ja siitä tuntui puuttuvan kaikki arvostus – mikä minun ymmärrykseni mukaan on vilpittömän myötätunnon edellytys.

Ulla Appelsinin sanoin teki mieli ihmetellä:

Monet ruoantuottajista ovat jo nyt hyvin uupuneita: väsyneitä rankkaan työhön ja arvostuksen puutteeseen. Miksi heidät pitää vielä demonisoida?

Myös se on jo pidempään mietityttänyt, että kun käydään keskustelua susivihasta, eikö keskustelijoita yhtään häiritse samaisten keskustelujen ihmisviha? Kun on päätetty, että kaikessa muussa kuin susien ehdottomassa suojelussa kyse on epärationaalisesta vihaamisesta eikä toisella voi olla mitään järkiperusteita mihinkään, ollaan yhtäkkiä täysin tunnottomia sille, että jotkut pelkäävät lastensa ja eläintensä puolesta. Syntyy pahimmillaan sellainen vaikutelma, että jos susi raatelee koiran omistajansa takapihalle, koiran kokemalle kärsimykselle ei tarvitse antaa niin suurta painoarvoa sen vuoksi, että myös sen omistaja eli ihminen kärsii.

Joissakin tapauksissa eläinten puolesta puhumisen ydinsanoma tuntuu olevan se, että sen parempi, mitä kauempana ihmiset pysyvät eläimistä. Ihmisvihaa näyttää kuitenkin esiintyvän niidenkin keskuudessa, jotka itsekin pitävät eläimiä.

Jos puhujalla itsellään on eläimiä, hänen tapansa pitää eläimiä on tietysti ainoa oikea ja kaikki muu pitäisi kriminalisoida. Tämä tuo mukavasti jännitteitä myös saman eläinlajin omistajien välille. Joskus näyttääkin siltä, ettei mihinkään kohdisteta niin pontevaa vihamielisyyttä kuin siihen ihmisryhmään, joka harrastaa samaa eläinlajia mutta tekee sen väärin.

Tämäntyyppisestä lähestymis- ja ajattelutavasta on paljon esimerkkejä. Taistelu ja kahtiajako sisä- ja ulkokissojen omistajien välillä on niin vanhaa perua, että muistan sitä esiintyneen jo omassa lapsuudessani. Sisäkissojen pitäjät huutavat, että ulkokissat ovat hylättyjä ja laiminlyötyjä ja kissojen pitäminen vapaana tulisi kieltää. (Viime vuonna tehtiin kansalaisaloite kissojen vapaana pidon kieltämiseksi.) Ulkokissojen pitäjät huutavat takaisin, että sisäkissat eivät elä lainkaan elämisen arvoista elämää.

Koirien omistaminen on myös jo pitkään ollut tunteita nostattava asia. Sen havaitseminen, että tuolla kadulla liikkuu koirineen joku, joka toimii koiransa kanssa omaan makuun väärin ja tyhmästi, voi hermostuttaa jopa enemmän kuin kokemus siitä, ettei toinen osaa kasvattaa lastaan. Eri rotujen omistajien ja eri koiraharrastajaryhmien intressien yhteen sovittaminen voi olla haastavaa tai lähes mahdotonta. Yhtenä esimerkkinä tästä Kennelliiton rinnalle syntyi hiljattain Metsästyskoiraliitto.

Hevosharrastus on niin ikään eri koulukuntien värittämää. Hevosharrastajat saavat suuria riitoja aikaan yksittäisistä koulutusmetodeista tai jopa käytetyistä varusteista. Hevosia voidaan pitää joko karsinatallissa, jolloin ne ulkoilevat rajoitetusti ulkotarhoissa, tai sitten pihatossa, jossa niillä on vapaa ulkoilu. Jompikumpi tapa on tietysti ainoa oikea. Kumpi, se riippuu siitä, keltä kysyy. Ne, jotka pitävät hevosiaan sillä toisella tavalla, voivat vapaasti vaikka juosta järveen – ainakin jos kanssaharrastajilta kysytään.

Monet ovat ehkä huomaamattaankin valjastaneet eläimet ja eläimiin liittyvät kysymykset osaksi oman minäkuvansa määrittelyä. Moni haluaa olla se maailman paras koiranomistaja, vastuullinen kissanomistaja tai hevosystävällinen ratsastaja. Tai ihan ylipäätään ihminen, joka tallaa tätä maapalloa eläimiä vahingoittamatta. Siinä, että pyrkii toimimaan eläinystävällisellä tavalla, ei tietenkään sinänsä ole mitään pahaa. Valitettavasti tapahtuu vain herkästi se sama, mikä muutenkin usein tapahtuu, kun määrittelemme omaa identiteettiämme ja ihmisyyttämme – nimittäin se, että melkein yhtä tärkeää kuin kertoa, keitä me olemme, on kertoa, keitä me emme ainakaan ole. Kun määrittelemme, mihin porukkaan kuulumme, erittäin helposti määrittelemme samalla vastakohtamme ja vihollisemme. Tämä tapahtuu siitä huolimatta, että vastakkainasettelujen rakentaminen on useimmiten tarpeetonta eikä perustu tosiasioihin.

Seuraavaksi voisi tietysti kysyä, mitä oikeastaan haluan sanoa. Jos puhutaan eläinrakkaudesta, mitä muuta se voisi olla kuin harras toive siitä, että eläimet eivät joutuisi kärsimään ihmisten käsissä?

Vastaus kuuluu, että se voisi olla paljonkin muuta. Eläinten hyväksi on tarvittu ja tullaan varmaankin valitettavasti aina tarvitsemaan myös suojelu- ja pelastustyötä – siis sitä, että eläimet yritetään saada pois käsistä, jotka niitä eivät osaa hoitaa, ja olosuhteista, jotka ovat sietämättömän huonoja. Tämän rinnalla voisi kuitenkin paljon nykyistä vahvemmin olla pyrkimys parempaan eläintenpitoon keinoilla, jotka eivät nojaa pelkästään kieltämiseen, rajoittamiseen ja velvoittamiseen vaan joilla haetaan parempaa elämänlaatua molemmille – niin ihmisille kuin eläimillekin.

Toivoisin esimerkiksi näkeväni keskustelua siitä, millä keinoilla eläinlääkärimaksut voitaisiin saada pysymään sellaisella tasolla, että kynnys eläinlääkäripalvelujen käyttöön pysyisi kohtuullisena. Samoin voitaisiin mielestäni selvittää ja tutkia, missä määrin eläinasiat on tällä hetkellä huomioitu sosiaalityössä ja olisiko mahdollista kehittää käytäntöjä, joissa ihmisen ollessa avun tarpeessa hänen hoidossaan olevien eläinten tilanne ja tarpeet tunnistettaisiin paremmin.

Eläintuottajienkin suhteen voitaisiin ainaisen kepittämisen sijaan miettiä, olisiko mahdollista budjetoida lisää rahaa esimerkiksi tukimuotoihin, joilla tuotantotiloja voitaisiin kehittää sellaiseen suuntaan, että eläinten tarpeet ja elämänlaatu tulisivat entistä paremmin huomioiduiksi. Kun nykykuluttajien vaatimukset tuotantoeläinten elinolosuhteille ovat nousseet, olisi vain reilua huolehtia siitä, ettei näiden vaatimusten hintalappu jää liian suurelta osin jo valmiiksi taloudellisessa ahdingossa olevien ruoantuottajien maksettavaksi.

Samaan syssyyn voitaisiin tarkastella esimerkiksi yhteiskunnan harrastustoimintaan suuntaamia tukia. Onko tässä riittävästi huomioitu eläinharrastajien tarpeet? Esimerkiksi koira- ja hevosharrastus luovat hyvinvointia monille. Voisiko yhteiskunta tukea enemmän vaikkapa näihin harrastuksiin vaadittavien tilojen ja fasiliteettien rakentamista ja ylläpitämistä?

Myönnän heti, etten ole näiden esimerkkien osalta tehnyt kovin perusteellista taustatyötä. Toivottavasti se ei pistä liikaa silmään, sillä nämä esimerkit on tarkoitettu ennen muuta kuvaamaan ajattelu- ja lähestymistapaa: Ehkei eläinrakkauden tarvitsisi ilmetä ensisijaisesti hyökkäyksenä ihmisiä vastaan. Kenties voisimme jatkossa osoittaa eläinrakkauttamme aiempaa enemmän sellaisella tavalla, jossa olemme paitsi eläinten myös ihmisten puolella?

Lämpimin terveisin

Rouva R

Kuvat Mohamed Hassan/CC0/Pixabay (ylempi) ja Richard/CC0/Pixabay (alempi)