Olen aiemmin kirjoittanut siitä, ettei ihmisten nälviminen siitä, ettei heillä ole taitoja, joita he eivät ole koskaan tarvinneet, ole mielestäni järin fiksua. Olen edelleen tätä mieltä. Toisaalta huomaan väkisin kallistuvani myös sille kannalle, että nykyaika on omiaan tuottamaan yleistä taidottomuutta. Jokapäiväisessä elämässä tulee vastaan ihmisiä, jotka eivät osaa… no, melkein yhtään mitään! Etenkin silloin, kun nämä ihmiset eivät ole edes ihan nuoria, havainto on hiukan hämmentävä.

Senkin olen aiemmin maininnut, luultavasti useampaankin kertaan, etten itse pääse paukuttelemaan henkseleitä käytännön näppäryydellä. En ole se ihminen, jolta sujuu tuosta noin vain mikä hyvänsä ja joka oppii nopeasti käyttämään mitä hyvänsä työkalua ja välinettä. Osittain juuri tämän vuoksi yleinen taidottomuus pistää silmään. Jos jopa tällaisen ihmisen mielestä, joka ei oleta myöskään muiden olevan käytännön osaajia, monella on häkellyttävän vähän mitään osaamista, niin kuinka vähän sitä onkaan?

Koska ymmärrän, että tämä saattaa kalskahtaa ylimieliseltä, haluan vielä täsmentää, etten kuvittele olevani täysin tämän yleisen taidottomuuden yläpuolella. Oletan sen olevan koko yhteiskuntaa, ja ellei sentään kaikkia, niin joka tapauksessa erittäin monia koskeva ilmiö.

Miksi näin sitten on? Olemmeko me vain ryhtyneet aiempaa avuttomammiksi ja oppimiskyvyttömämmiksi? Sanoisin, että vastaus on yhteiskunnan kehityksessä, joka vähenevissä määrin tukee erilaisten taitojen omaksumista. Nykytilanne on paljolti lopputulosta siitä, kuinka vähän perusselviytyminen arjessa vaatii ja kuinka paljon siihen sisältyy muiden valmiiksi tekemiä asioita.

Tämän näkökohdan avaamiseksi haluan muistuttaa siitä, mitä arkinen selviytyminen on suuren osan ihmiskunnan historiaa vaatinut. Jos on halunnut syödä, on pitänyt kyetä metsästämään tai kasvattamaan ja sitten valmistamaan ruokansa. Jos on halunnut katon pään päälle, se on monesti edellyttänyt sitä, että se katto ja kaikki sen alapuolella on pitänyt itse kyetä rakentamaan, mahdollisesti puiden kaatamisesta alkaen. Jos on halunnut vaatetta päälleen, se on tarkoittanut, että ne vaatteet on pitänyt itse kyetä valmistamaan, ja tämä on saattanut alkaa ihan siitä lampaan keritsemisestä. Lähes kaikki liikkuminen on tapahtunut omin jaloin tai korkeintaan hevosvetoisesti tai polkupyörällä.

Historiaa ei toki pidä sortua liikaa romantisoimaan. Vaikka ennen on jouduttu tekemään todella paljon itse, eivät kaikki tosiasiassa ole osanneet kaikkea. Työnjako esimerkiksi sukupuolten välillä tai perheen ja suvun sisällä on voinut olla selvä ja aika jyrkkäkin. Lisäksi se, että tiettyjä asioita on ollut pakko tehdä itse, ei koskaan ole ollut tae siitä, että osaaminen niissä asioissa olisi ollut huippuluokkaa…

Yhtä kaikki vielä 50 vuotta sitten tilanne on ollut ratkaisevasti erilainen kuin nykyään. Silloinkaan toki ruoan valmistus ei enää kovin monelle ole tarkoittanut sitä, että homma alkaa eläimen teurastamisesta, mutta esimerkiksi puolivalmiiden ruokien saatavuus kaupassa oli paljon vähäisempää eikä wolttaamista ollut edes keksitty. Myöskään asumusten rakentaminen omin käsin ei todellakaan ole enää ollut mikään selviö, mutta toisaalta jokamiehen vähintään jonkinlainen rakennustaito on ollut melko yleistä. Siirtymä maatalousyhteiskunnasta kaupunkeihin on ollut vielä selvästi kesken, ja ns. perinteiset emännän taidot ovat olleet yhä arvossaan. Todella paljon nykyistä useammalla ihmisellä on myös ollut omakohtainen kosketus ruoan alkuperään. Esimerkiksi kesäiset talkoot vanhempien tai muiden sukulaisten heinäpelloilla ovat olleet monille kaupunkieläjillekin tuttu juttu.

Nykyaikana todella moni asia tulee eteemme valmiina tai melkein valmiina tai jokin kone tai laite hoitaa sen meidän puolestamme. Toki meidän on maksettava kaikki tämä jollakin, eli on osattava jotakin sellaista, mistä joku maksaa meille rahaa. Nykyaika on kuitenkin pitkälti erikoistuneiden taitojen aikaa. Vaikka meillä olisi omalta alaltamme huikeaa huippuosaamista, se on usein hyvin kapea-alaista. Ja jos ollaan julman rehellisiä, niin ihan jokaisella ei ole erityistä osaamista yhtään millään alalla.

Joku voisi haluta huomauttaa, että hetkinen, entä kaikki ne taidot, joita nykyihmisellä on mutta joista 70-luvun saati 1700-luvun eläjä ei ollut kuullutkaan. Tämä on tietysti tavallaan asiallinen huomautus. Nykyään pienet koululaisetkin hallitsevat esimerkiksi älyteknologiaan liittyviä taitoja, joita ei kovin kauan ole ollut edes olemassa. Osaa näistä taidoista on myös pakko hallita, koska moni asia pankkiasioinnista alkaen vaatii tätä uudenlaista osaamista.

En halua mitätöidä näitäkään taitoja! Kunakin aikana on omat ilmiönsä ja niiden sanelemat tarpeet. Se luonnollisesti ohjaa ihmisten käytöstä ja sitä, mitä taitoja he tulevat hankkineiksi. Ajattelen kuitenkin, etteivät kaikki taidot ole samalla viivalla. Kyllä se on iso puute ja menetys, että juuri elämän ylläpitämiseen liittyvät perustaidot ovat kadonneet – on silti, vaikka samalla olisimme joutuneet opettelemaan uusia, hyvinkin vaativia taitoja.

Kuinka arvokas isossa kuvassa on taito, jolla ei tee mitään, jos sähköt katkeavat? Tai kuinka taidokkaana itseään voi pitää ihminen, jonka elämä rakentuu sen varaan, että hän pääsee joka päivä tai vähintään muutaman päivän välein kauppaan ostamaan valmiita tuotteita?

Varsinaisista selviytymistaidoista puhuminen tuntuisi nykypäivänä usein mauttomalta vitsiltä. Niistäkin on tullut jonkinlaista erikoistumista, ikään kuin extreme-harrastus, joka on joillakin sellaisilla ihmisillä, jotka haluavat painua teltan kanssa talvella metsään. Suurella osalla muista selviytymistaidot ovat sillä tasolla, että jos kävellään suoraan maassa olevaan rotkoon – ja sinnehän kävellään – ensimmäiseksi kysytään, oliko tämä tontin tai maanomistajan vika vai sittenkin yhteiskunnan ja lainsäätäjien.

Se, kuinka olemme tottuneet siihen, että yhteiskunta suojelee meitä myös itseltämme ja torjuu kaikki vaarat jo ennalta, olisi toki ihan oma keskustelunaiheensa. Silti se nivoutuu myös tähän samaiseen kehitykseen: siihen, kuinka perusarki vaatii meiltä yhä vähemmän (muuta kuin niitä harvoja, erikoistuneita taitoja) ja kuinka yhä useammat asiat tulevat valmiina, omista taidoistamme viis.

Aikaa tuskin voi kääntää taaksepäin, eikä se välttämättä olisi kovin hyväkään asia. Silti huomaan toivovani, että ihmiset tavalla tai toisella pystyisivät lähentymään elämän perusasioita. Tai ei, ei ”tavalla tai toisella” vaan mieluiten nimenomaan käytännön tasolla.

Lämpimin terveisin

Rouva R

Kuva Fabien/CC0/Pixabay