Tiedostan, että arvokkuus kuulostaa vanhahtavalta termiltä. Se kuulostaa käsitteeltä, joka voisi esiintyä 1800-luvun nuorille neideille osoitetussa opaskirjasessa siveyden ja kainouden rinnalla. Väitän kuitenkin, että kyseessä on ominaisuus, jolla on tänä päivänäkin käyttöä ja josta moni hyötyisi.

Ehkä pitäisi täsmentää termiä sikäli, että kyse ei oikeastaan ole puhtaasti ominaisuudesta, ei ainakaan synnynnäisestä sellaisesta, vaan enemmänkin käyttäytymismallista. Tämä on sikäli hyvä uutinen, että jokainen voi oppia arvokkuutta.

Muistan selvästi yhden tilanteen ajalta, jolloin olin juuri ja juuri täysi-ikäinen opiskelija. Minulla oli niihin aikoihin eräänlainen (ei someen liittyvä) yhteistyökuvio, joka oli minulle hyvin tärkeä. Sitten sain eräänä päivänä lyhyen viestin, jossa todettiin, ettei yhteistyötä kanssani haluta enää jatkaa.

Se oli isku vasten kasvoja. Menetys oli iso ja tiesin, että sen paikkaaminen tulisi olemaan vaikeaa. Itsetuntokin sai kolhun, kun mietin, olenko kerta kaikkiaan huono vai miksei kanssani enää haluta toimia. Silloinen nuori ikäni ei asiaa ainakaan auttanut.

Tilanteessa oli myös sellainen ulottuvuus, että minulla oli perusteltua syytä epäillä, että asiaan oli vaikuttanut minun ja viestin lähettäneen henkilön yhteinen tuttava. Heidät molemmat tuntien oli niin ikään perusteltua olettaa, että asia ei tulisi jäämään keskinäiseen viestittelyyn vaan siitä tulisi syntymään puheita. Kun tehty ratkaisu kerran oli, mikä oli, vaikutti ilmeiseltä, että ne puheet eivät tulisi olemaan minun kannaltani mairittelevia.

Muistan yhä, miten mittelin lattiaa ja mietin, mitä ihmettä minun pitäisi tehdä. Mitä tuollaiseen viestiin pitäisi vastata? Vaikkei se tunnekuohun keskellä ollut spontaanein reaktio, päädyin lopulta kiittämään viestin lähettäjää ilmoituksesta ja kysymään, olinko toiminut jossakin asiassa väärin. Vastaus oli kielteinen. Vaikka arvelinkin, ettei se ollut vastaajan vilpitön mielipide, olin huojentunut. Huojennus kumpusi siitä, että saatoin ajatella ainakin itse hoitaneeni asian oikein. Siitä huolimatta, että tehty päätös oli minun kannaltani hyvin negatiivinen, otin sen vastaan asiallisesti ja rauhallisesti ja annoin vielä erikseen mahdollisuuden palautteelle. Tämä oli myös mainio suojakilpi rumia puheita vastaan. Eihän se niitä estänyt, mutta tuon jälkeen saatoin ajatuksissani nojata siihen, ettei ollut epäselvyyttä siitä, kenen häpeä sellaiset puheet olivat sen koomin, kun suoraa palautetta ei ollut edes pyydettäessä annettu.

Tuo tapahtuma on jäänyt mieleen kahdestakin syystä: paitsi siksi, että kyse oli jonkinlaisesta järkytyksestä, myös siksi, että saatoin silti olla tyytyväinen omaan toimintaani. Samankaltaiseen toimintatapaan haluan rohkaista myös muita: jos joudut vaikeaan tilanteeseen, joka on omiaan kuohuttamaan mieltä ja tuntuu kenties nololta tai häpeälliseltä, säilytä aina rauhallisuutesi ja asiallisuutesi!

Tämä aika ei ole aina omiaan tukemaan arvokasta käytöstä. Tämä on aikaa, jona tunteita ja niiden ilmaisemista pidetään arvossa ja kannustetaan sellaiseen ajatteluun, että on väärin joutua kokemaan mielipahaa ja että vääryyksiin saa reagoida. En sano, että tunneilmaisun korostaminen olisi kaikin tavoin huono asia. Sen sijaan sanon, ettei se, jos aikuinen ihminen reagoi vaikeissa tilanteissa tunnepitoisesti kuin pieni lapsi, ole mikään ihanne sekään.

Kivikasvoinen tunteiden nieleskely ei ole tapa, jolla koko elämän ja kaikkien tilanteiden läpi kannattaa koettaa rämpiä. Vähintään ns. virallisissa asioissa pokerinaamaa olisi kuitenkin hyvä olla, samoin kuin kyky kommunikoida asiapitoisesti, myllersivät tunteet pinnan alla miten hyvänsä.

Olen myöhemminkin monesti huomannut, että juuri arvokkuus auttaa seisomaan tukevasti jaloillaan vaikeissa tilanteissa. Vaikken onnekseni kohtaa erityisen haastavia asiakaspalvelutilanteita kovin paljon, välillä niitäkin tulee vastaan. Kun toinen huutaa täyttä kurkkua, syytää solvauksia, haukkuu yritystäsi tai jopa toivoo sinulle tapahtuvan jotakin pahaa, paras ja varmin reitti tilanteen läpi on se, että pysyy tyynenä eikä lähde toisen asiattomuuteen muukaan. Tiukka täytyy mahdollisesti olla, mutta senkin voi tehdä itsehillintänsä säilyttäen. Kun pitää tuosta kiinni no matter what, parhaassa tapauksessa oma rauhallisuus siirtyy toiseen ainakin osittain. Vaikkei niin kävisikään, itsellä on lopussa arvokkuus tallella ja mahdollinen häpeä on puhtaasti toisen puolella.

Kuten joku ehkä huomasikin, mainitsin listassa myös ei-verbaaliset asiat. Vaikka arvokkuudessa onkin paljolti kyse siitä, mitä sanotaan tai jätetään sanomatta ja mihin tyyliin, viestiä voi tukea olemuksella ja eleillä.

Kokeilkaapa joskus suoristaa selkänne ja ottaa melkein liioiteltu ryhti, kun tunnette olonne epävarmaksi tai koette kävelevänne sisään haastavaan tilanteeseen. Kehtaan väittää, että se paitsi antaa teille itsevarmuutta myös välittää teistä muille varmemman viestin.

Omassa elämässäni tilanne on viime aikoina ollut se, että menestyksen sijaan läsnä on ollut enemmänkin menetyksiä. Vaikka nämä eivät läheskään kaikki ole kummunneet omista epäonnistumisistani ja vaikken ole herkkä häpeämään enkä nolostelemaan, tilanne on rehellisyyden nimissä tuntunut jopa häpeälliseltä. Siis juuri siltä, että eipä tässä paljon kehumista ole eikä voi paljon henkseleitä paukutella.

Tapa, jolla olen selviytynyt ja voinut kulkea pystypäin, on se, että olen tehnyt juuri niin: kulkenut pystypäin. Vaikka asiat olisivat monella tavalla huonosti, aina voi tehdä niiden hyväksi sen verran, että säilyttää ryhtinsä niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisestikin. Kun esitetään kivuliaita kysymyksiä, totuudellinen mutta tyyni vastaus on useimmiten paras ja jättää jälkeensä vähiten mitään hävettävää.

Tätä voi soveltaa vapaasti: Oletko työtön tai vähävarainen tai molempia ja se tuntuu pahalta ja häpeälliseltä? Tai oletko juuri möhlinyt töissä niin huolella, että pelkäät saavasi joko halveksuntaa tai kenkää tai molempia? Tai ehkä ihmissuhteissasi on tapahtunut jotakin sellaista, että olet tällä hetkellä tuttavapiirin juorujen ykkösaihe?

Kun kannat itsesi ja läpi käymäsi asiat arvokkaasti, voit tuskin astua kovin pahasti harhaan.

Lämpimin terveisin

Rouva R

P.S. Blogia voi seurata myös Blogit.fi-sivustolla. Facebookin puolella sitä vastoin on hiukan muutakin sisältöä ajankohtaisten aiheiden kommenttien muodossa.

Kuva Daniela Elena/CC0/Pixabay