Lykätty tarpeen tyydytys 2: Itsekuri

Järjestyksessä toinen blogiin kirjoittamistani postauksista oli Lykätty tarpeen tyydytys. Vaikken tuon postauksen jälkeen ole maininnut termiä juuri koskaan, se häilyy taustalla monessakin käsittelemässäni aiheessa. Sen vuoksi haluan palata aiheeseen nyt – en välttämättä uutta ja mullistavaa esiin tuoden vaan enemmän kerraten ja havainnollistaen tärkeää termiä.

Kun ilmaistaan sellaisia ajatuksia, kuten että pitäisi nähdä vaivaa haluamiensa asioiden eteen eikä saisi antaa liian helposti periksi, puhutaan myös lykätystä tarpeen tyydytyksestä. Siitä on kyse oikeastaan aina, kun siedetään epämukavuutta ja kieltäydytään jostakin houkuttelevasta jonkin myöhemmin saavutettavan tavoitteen vuoksi. Aikajänne voi olla pitkä ja tavoite suuri (esim. tutkinnon suorittaminen) tai kyse voi olla pienestä ja arkisesta asiasta (esim. pyykkivuoren selättäminen työpäivän jälkeen).

Lykätty tarpeen tyydytys ja siinä onnistuminen on läsnä todella monessa asiassa ja liittyy moniin saavutuksiin ja toisaalta epäonnistumisiin.

  • Kun lykätty tarpeen tyydytys ei onnistu:
    – Laihdutuskuurit ja muut elämäntaparemontit kaatuvat kerta toisensa perään repsahduksiin.
    – Talous ei pysy hallinnassa vaan luottokorttilaskut kasvavat, kulutusluottoja tulee otettua ja pahimmassa tapauksessa menetetään luottotiedot.
    – Koulutukset, harrastukset ja projektit jätetään kerta toisensa perään kesken alku-innostuksen laannuttua.
  • Kun lykätty tarpeen tyydytys onnistuu:
    – Koti saadaan pidettyä siistinä ja to-do-listat suoritettua myös palkkatyön ulkopuolella.
    – Opinnot saadaan suoritettua aikataulussa ja tentteihin lukeminen sujuu, vaikka olisi häiriötekijöitä ja houkutuksia.
    – Urheilijan tai tavoitteellisen liikunnan harrastajan treeniohjelmaa kyetään noudattamaan.

Kuten näillä esimerkeillä pyrin havainnollistamaan, kyky tarpeen tyydytyksen lykkäämiseen on mukana monenlaisissa asioissa. Myös todella monentyyppiset epäonnistumiset ovat oireilua siitä, ettei lykätty tarpeen tyydytys suju: tartutaan toistuvasti sillä hetkellä helpoimpaan ja mukavimpaan vaihtoehtoon malttamatta tehdä valintoja pitkäaikaisten tavoitteiden hyväksi.

Lykätyssä tarpeen tyydytyksessä on pohjimmiltaan kyse siitä, kallistuuko valinta helppoihin, hetkellisiin iloihin vaan vaikeammin saavutettavaan, kestävämpään tyytyväisyyteen.

Voisin vielä tarttua yksityiskohtaisemmin mainitsemaani urheiluun: Olen joskus – epäilemättä monien muiden tapaan – ihmetellyt sitä, että entisille urheilijoille annetaan toisinaan töitä ja tehtäviä, joihin heillä ei äkkiä ajateltuna vaikuta olevan koulutusta tai pätevyyttä. Olen aikojen saatossa kuitenkin ymmärtänyt, että henkilöllä, joka on kyennyt urheilemaan huipulla tai ammattimaisesti, on lähes pakko olla tietty, erittäin monessa asiassa käyttökelpoinen taito. Aivan oikein: kyky lykättyyn tarpeen tyydytykseen.

Jos sama asia tuodaan ruohonjuuritasolle, voidaan todeta lasten urheiluharrastusten edut. Riippumatta siitä, kuinka loistokkaasti lapsi tulee menestymään lajissaan, urheiluharrastus auttaa häntä kehittämään tässä käsiteltyä, erittäin tarpeellista taitoa. Tämä on mielestäni asia, joka kannattaa muistaa silloinkin, kun kyseenalaistaa jonkin tietyn urheilulajin (tai ylipäätään urheilun) mielekkyyden: tavoitteellinen harrastaminen kehittää lapsen kykyä ponnistella pidemmän aikajänteen tavoitteiden eteen. Se ei ole missään nimessä hyödytöntä, vaikka harrastus joskus jäisikin taakse eikä siinä saavutettaisi ikinä mitään ihmeitä.

Ensimmäisessä aihetta käsittelevässä postauksessa mainitsin asiasta aika varovaisesti ja vähän ohimennen, mutta nyt rohkenen sanoa sen jo suorempaan: lykätty tarpeen tyydytys on itse asiassa pitkälti sama asia kuin se, mitä arkisessa kielenkäytössä kutsumme itsekuriksi.

Itsekurin puolesta puhuminen taitaa nykyään mennä hiukan epäsuosittujen mielipiteiden puolelle. Yleinen asenneilmapiiri on niin paljon kallellaan armollisuuden suuntaan, että itsekurista puhuminen kuulostaa helposti vanhanaikaiselta ja jopa ilkeämieliseltä.

Kyse ei ole vain siitä, ettei itsekuria haluttaisi soveltaa joihinkin asioihin, vaan osittain koko käsitteen torjumisesta. Joissakin asioissa on ilmoitettu melko ykskantaan, ettei asiaan liittyvissä epäonnistumisissa ole kyse ainakaan itsekurin puutteesta. Perustelut sille, miksei kyse ole siitä, jäävät mielestäni usein puolitiehen. Nimittäin tietoiseen toimintaan liittyviä asioita, joissa itsekurilla ei olisi mitään roolia, ei juurikaan ole. Aina, kun päätetään tehdä jotakin muuta kuin sitä, mihin olisi sillä hetkellä mieliteko, käytetään itsekuria. Jos siis omilla toimillaan ylipäätään kykenee vaikuttamaan lopputulokseen jollakin tavalla, itsekurilla tai sen puutteella on asiassa aina jonkinlainen rooli.

Minusta itsekuria sanana ja käsitteenä ei tarvitse pelätä eikä se ansaitse negatiivista kaikua, joka siihen helposti liitetään. Pitää voida sanoa ääneen, että itsekuri on taito, jossa kaikki eivät ole samalla viivalla ja jossa monella olisi paljonkin kehittämistä. Eli kyllä: monissa epäonnistumisissa on kuin onkin taustalla riittämätön itsekuri.

Sen sijaan, että itsekurista ja sen puutteesta puhumista välteltäisiin, pitäisi muistaa, että kyse on taidosta, jota voi ja kannattaa harjoitella. Itsekurin puute ei ole tuomio vaan kehityskohta!

Kävin ensimmäisessä aihetta käsittelevässä postauksessa melko käytännöllisellä tasolla läpi lykätyn tarpeen tyydytyksen harjoittelua. Avain onnistumiseen on paljolti se, että osaa tehdä asian itselleen näkyväksi. Pienten epäonnistumisten ja väärien valintojen läpi on turhankin helppo rämpiä epämääräisten tekosyiden varassa. No ei näin pieni asia maailmaa kaada. Tänäänhän oli muutenkin raskas päivä. Huomenna sitten. Sen sijaan pitäisi tehdä itselleen selväksi, mistä on oikeasti kyse; pitäisi avata itselleen se, että tuli valittua vaihtoehto, joka oli siinä hetkessä helpompi, vaikka jokin muu olisi ollut fiksumpi valinta. Pitäisi myös kiinnittää huomio siihen, miltä se jälkeenpäin tuntui ja miltä olisi tuntunut, jos olisi kuitenkin valinnut toisin. Kumpaa tunnetta elämäänsä haluaisi jatkossa lisää?

Mitä selkeämmin tiedostaa lykätyn tarpeen tyydytyksen edut, sitä helpompi se on kokea tavoittelemisen arvoiseksi asiaksi ja sitä paremmin se pystyy kilpailemaan helposti saavutettavien, hetkellisten nautintojen kanssa. Samalla kehittyy epämuodikas mutta edelleen äärettömän tarpeellinen itsekuri.

Lämpimin terveisin

Rouva R

 

Kuva Ichigo121212/CC0/Pixabay

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Syvällistä

Viisi eväsvinkkiä haastaviin olosuhteisiin

Eväiden tekeminen ei ole aina helppo juttu silloinkaan, kun eväät ottaa mukaan ympäristöön, jossa on jääkaappi ja mikroaaltouuni. Vaikeus nousee kuitenkin uudelle tasolle silloin, kun kumpaakaan ei ole eli kun eväät pitää ottaa mukaan joko ulko-olosuhteisiin tai muuten paikkaan, jossa ei ole mahdollisuutta kylmäsäilytykseen ja ruoan lämmitykseen.

Olen joutunut ratkomaan tätä yhtälöä jonkin verran, ja ajattelin nyt jakaa viisi pientä vinkkiä siihen, miten vähän haastavampien olosuhteiden eväspulmia voisi lähestyä.

 

Iänikuiset voileivät – ja miten niistä saa parempia

Voileivät ovat itsestään selvä eväsratkaisu. Ne eivät välttämättä ole kuitenkaan kovin ihanteellista syötävää ainakaan, jos niillä joudutaan korvaamaan päivän lämmintä ateriaa. Voileivissä on helposti paljon hiilihydraattia esimerkiksi proteiinin jäädessä vähemmälle. Tämä on ongelma erityisesti silloin, jos proteiinille olisi suuri tarve eli jos esimerkiksi tehdään raskaita fyysisiä suorituksia.

Olen löytänyt ratkaisun paljolti kananmunasta. Keitetty kananmuna viipaloituna sujahtaa helposti leivän täytteeksi ja proteiinipitoisuus on hyvä. Vaihtelua saa paistetusta kananmunasta – tosin keitetty kananmuna toimii kylmänä ehkä aavistuksen paremmin.

Eväsleivän terveellisyyttä saa kohennettua myös kasviksilla: salaatinlehdet, tomaattisiivut, kurkkuviipaleet ja paprikasuikaleet sopivat leivän väliin hyvin ja tuovat raikkautta – eikä kasviksia yleensä syödä liikaa!

Itse leivänkään ei ole pakko olla vaaleista vaalein vehnäsämpylä. Olen suosinut esimerkiksi Oululainen Reissumies Tosi Tumma -leipiä. Niihin saa hyvin täytteet väliin, ja toisin kuin monet tummat leivät, ne ovat pehmeitä ja helppoja syödä.

Jos kuitenkin jotakin ruokaisampaa

Ellei sittenkään tahdo taipua peruseväsleipiin, yksi ratkaisu ovat itse tehdyt kolmioleivät. Ne syntyvät helposti näin: Otetaan neliskanttisia paahtoleipiä, sivellään ne majoneesilla ja laitetaan täytteeksi oman maun mukaan esimerkiksi salaattia, suolakurkkua, leikkeleitä, juustoja, kananmunaa, paistettua pekonia… Laitetaan toinen paahtoleipäsiivu päälle ja leikataan leipäveitsellä kulmasta kulmaan. Kääritään näin syntyneet kolmioleivät esimerkiksi muovikelmuun, niin ne pysyvät kasassa ja mehevinä ateriahetkeen asti.

Halutessaan kolmioleivät voi tehdä myös useammalla kerroksella, mutta tällaiset luomukset voivat olla hieman epäkäytännöllisiä käsitellä ja syödä.

Huomioithan etenkin majoneesia käyttäessäsi myös säilyvyyden: jos kolmioleipiä on pakko säilyttää lämpimissä olosuhteissa, ne on parempi syödä ennemmin kuin myöhemmin.

Yksi ruokaisa, mikroaaltouunittomaan ympäristöön sopiva ja lämpimän aterian korvaava ruokavaihtoehto löytyy tästä postauksestani. Tonnikala-raejuusto-kasvistortillat toimivat oikein hyvin kylminä!

 

Kylmäsäilytys ilman jääkaappia

Mainitsin mahdolliset säilyvyysongelmat, mutta eikö asialle sitten ole mitään tehtävissä, ellei ole jääkaappia (tai ellei olla ulkona viileässä)?

Olen joutunut miettimään asiaa tilanteessa, jossa tein eväitä todella kuumaan hellesäähän. Tällaiset olosuhteet haastavat tietenkin pahasti tuoreiden eväiden säilyvyyttä, etenkin ellei eväitä ole tarkoitus syödä ihan lyhyen ajan sisällä.

Ratkaisin ongelman seuraavasti: eväät laitettiin kylmälaukkuun, jossa niiden seurana oli pari kylmäpakkausta (”kylmäkallea”) suoraan pakastimesta. Tämä antaa jo mukavasti lisäaikaa eväiden syömiselle. Pitää silti tietysti ymmärtää, että ihmeitä tällä konstilla ei tehdä eli koko päivää en hellekelillä säilyttäisi eväitä näin.

Huomaathan myös, että kylmäpakkausten ei ole hyvä olla suorassa kosketuksessa eväisiin!

Miten pitää kuuma juoma kuumana?

Viileänä pitäminen tuli käsiteltyä, mutta entäs lämpimänä pitäminen?

Jos samaisessa ympäristössä, jossa ei ole jääkaappia eikä mikroaaltouunia eväille, ei ole myöskään kahvin- tai vedenkeitintä, moni halunnee ottaa kuuman juotavan mukaan. Termospullot on keksitty kauan sitten, mutta jos niissä on tarkoitus pitää juoma lämpimänä koko päivän, se ei ole ihan helppo homma.

Kuuman juoman pysymistä kuumana voi edesauttaa seuraavalla kikalla: ennen kuin kaadat kuuman juoman termospulloon, lämmitä termospullo kuumalla vedellä. Kaada siis termospullo täyteen kuumaa vettä ja anna olla hetken. Tyhjennä sen jälkeen pullo ja kaada sinne kahvi tai kuuma mehu tai mitä sitten ajattelitkin ottaa mukaan lämpimäksi eväsjuomaksi. Näin juomasi pysyy kuumana pidempään!

 

Ehkä sittenkin lämmintä ruokaa?

Onko lämpimän ruoan nauttiminen sitten mahdottomuus, ellei keittiötä ole käytettävissä eikä nuotiota voi tai halua tehdä? Ei välttämättä. Nykyään on saatavilla myös ruokatermoksia, joita voi ostaa esimerkiksi retkitarvikkeita myyvistä kaupoista.

Ehkä parhaiten lämpönsä pitävät keitot. Tämän jokainen ruokaa laittava on varmasti huomannut: jos laitat keittoa eikä kattilaa syödä kerralla tyhjäksi, jäljelle jäänyt keitto pysyy lämpimänä varsin pitkään. Keitoissa on myös se hyvä puoli, ettei niiden maku tai rakenne juurikaan kärsi, vaikka ne joutuisivat odottamaan syöjäänsä. Samaa ei voi sanoa kaikista ruoista.

 

Uskon, että nykyisessä taloudellisessa tilanteessa omia eväitä voivat harkita monet sellaisetkin, jotka ovat tottuneet syömään esimerkiksi lounasravintolassa. Toivottavasti näistä vinkeistä saa eväiden laittoon edes joitakin ideoita!

Lämpimin terveisin

Rouva R

 

Kuvat Pexels/CC0/Pixabay (ylempi) ja Jill Wellington/CC0/Pixabay (alempi)

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Hyvä olo Suosittelen