Olen jo pidempään miettinyt, miksi tietyt feministisen keskustelun käsitteet tökkivät niin pahasti. Uskon vihdoin oivaltaneeni, miksi niin on: koska ne ovat melko teräviä arvostelmia, joiden kärki itse asiassa osoittaa naisiin. Minun on vaikea pitää tasa-arvoa edistävinä termejä, jotka antavat lisää välineitä naisten negatiivissävytteiseen luokitteluun ja arvosteluun.

Esimerkiksi cool girl on nähdäkseni yksi naisten leimaamisen väline eikä mitenkään erityisen kiltti sellainen. Cool girl on – omin sanoin selitettynä – nainen, joka kovista leikkien mutta samalla peitellysti mielistellen hakee miesten hyväksyntää tekemällä pesäeroa muihin naisiin. Hän on ”hyvä jätkä”, joka vahvistaa ajatusta siitä, että naisten jutut ja kaikki tyttömäinen on tyhmää, noloa ja huonompaa. Jonkinlainen oman sukupuolensa petturi, siis.

Tai sitten cool girl on nainen, joka sattuu olemaan kiinnostunut miesten jutuiksi mielletyistä asioista. Mahdollisesti samasta syystä hänellä saattaa myös olla tavallista enemmän miespuolisia kavereita. Jos tähän vielä liittyy se, ettei hän liiku naisporukoissa sulavasti kuin kala vedessä, hän on jo epäilyksen alainen: onko tässä inha cool girl?

Juuri tämä on mielestäni cool girl -termin ongelma. Se antaa yhden työkalun lisää naisten luokitteluun ja leimaamiseen, ja oikeasti, tarvitaanko niitä?

Kiistänkö sitten ilmiön, joka cool girl –termin takana on? En kiistä, ja se on oikeasti myrkyllinen ilmiö! Pitäisin kuitenkin parempana, että puhuttaisiin myrkyllisestä käytöksestä käytöksenä eikä pyrittäisi keksimään uutta tapaa nimitellä naisia. Se toimisi siksikin paremmin, että itseään voivat pyrkiä korostamaan muita naisia alentamalla eri tilanteissa hyvin monenlaiset naiset, eivät ainoastaan ne ”hyvät jätkät”. Toisaalta kaikkia niitä, joita voi tulla mieleen sovittaa cool girlin muottiin, eivät ohjaa sellaiset motiivit kuin kuvitellaan. Joskus rempseä, miesten harrastuksissa viihtyvä nainen vain on rempseä ja viihtyy miesten harrastuksissa. Ei häntä välttämättä aja halu esiintyä muita naisia parempana.

Tästä päästäänkin siihen, että sosiaaliset suhteet ovat aina vähintään kaksisuuntaisia. Kukaan nainen ei yksin päätä, millaiset suhteet ja välit hänellä on tuttavapiirinsä naisiin. Miesten seuraan linnoittautunut nainen voi olla siellä myös siksi, ettei ole kokenut oloaan tervetulleeksi tarjolla olleisiin naisporukoihin. Tätä puolta asiastahan ei juuri koskaan käsitellä: voidaan puhua ”hyvien jätkien” myrkyllisestä käytöksestä muttei juurikaan siitä, että joskus myös naisporukan dynamiikka voi sisältää myrkyllisiä elementtejä, jotka ruokkivat coolgirlmäistä käytöstä.

Myös omasta elämästäni tunnistan sen, ettei naisporukkaan sujahtaminen ole aina omasta halusta kiinni. Olen aika miesvaltaisella alalla, mistä seuraa, että löydän usein samoista asioista kiinnostuneita juttukumppaneita miehistä. En joistakin rakkaista naispuolisista ystävistä huolimatta ole useinkaan onnistunut löytämään sellaista isompaa naisporukkaa, jossa olisin tuntenut oloni kotoisaksi. Omasta toiveestani tämä ei ole ollut kiinni eikä varsinkaan siitä, että olisin dissannut muita naisia. Päinvastoin tilanne on harmittanut aika lailla!

Kun aloin peilata aihetta itseeni, voisin hetken jatkaa samalla tiellä. Nimittäin osittain juuri omien kokemusteni vuoksi kyseenalaistan myös sisäistetyn naisvihan käsitettä. Sisäistetty naisviha liittyy aiemmin mainittuun cool girliin vahvasti, koska juuri sisäistetty naisviha on väitetysti cool girlien käytöksen taustalla.

Ihan ensin on sanottava, että nämä vihat alkavat pursuta korvista ulos! Viha on erittäin voimakas tunne, ja vain murto-osassa naisvihaksi nimitetystä toiminnasta lienee oikeasti kyse vihaamisesta. Ennakkoluulot, omaksuttu arvot ja käsitykset, ajattelemattomuus… Tämäntapaisista asioista saattaa useinkin olla kyse, mutta mikään näistä ei välttämättä pidä sisällään vihaa. Viha-sanan inflaatio näinä nais-, läski- ynnä muiden vihojen aikakaudella alkaa toden teolla kyllästyttää.

No, tämä oli sivupolku ajatuskulkuuni. Tyydytään nyt tässä sisäistetyn naisvihan käsitteeseen, vaikka se onkin mielestäni semanttisesti epäkelpo. Joka tapauksessa käsite pitää sisällään oletuksen siitä, että olemme sisäistäneet erittäin negatiivisen käsityksen naiseudesta, mikä saa meidät arvioimaan ”naisten jutut” aina hiukan huonommiksi.

Itsestäni löydän viitteitä tällaisesta niiltä osin, että minun on ollut nuorena ja osittain nykyäänkin vaikea nähdä sellaista aikuisen naisen tulevaisuutta, jonka kokisin houkuttelevana. Nainen sen jälkeen, kun hän ei ole enää nuori ja nätti – kuka ja mikä hän on?

Periaatteessa kyseessä on aivan hirveä ajatuskuvio, joka osuu juuri siihen sisäistetyn naisvihan mädimpään ytimeen: naisena on vaikea kokea voivansa tehdä tai saavuttaa mitään, mitä itsekään pitäisi arvokkaana tai tavoiteltavana.

Kuitenkaan pelkästään tästä ei oikeasti ole kyse. Siksi puhe naisvihasta ja sen tarjoaminen selitykseksi jokaiseen mahdolliseen asiaan vaikuttaa oikeastaan syytökseltä, ja vieläpä aiheettomalta ja kohtuuttomalta sellaiselta.

Suureksi syyksi siihen, että on ollut vaikea nähdä valoisia tulevaisuuden näkymiä, tunnistan omalla kohdallani yksinkertaisesti esikuvien puutteen. Minulla ei ole juurikaan ollut tuttavapiirissäni vanhempia naisia, joita olisin voinut katsoa ja ajatella: vau, olisinpa minäkin vanhempana kuin hän! Paljon enemmän on ollut niitä esimerkkejä, joista on tullut mieleen, että voi ei, kunpa välttyisin tuolta!

Toivon, ettei minua ymmärretä väärin. Tarkoitukseni ei ole mollata elämääni kuuluneita naisia. En tarkoita sanoa, että he olisivat kaikki olleet epäarvostettavia ja eläneet kehnoa elämää. Moni heistä on ollut oikein hieno ihminen ja varmasti itse elämäänsä tyytyväinen. He eivät vain ole olleet sellainen esikuva, joka olisi puhutellut juuri minua.

Jos koetan valottaa kuvaa, joka minulle on teini-iässä piirtynyt keski-ikäisen naisen elämästä, niin se on näyttänyt jotakuinkin tältä: Lapsiperhearkea, loputonta työntekoa, väljähtynyt parisuhde, väsymystä, liikakiloja, sivuun työnnettyjä unelmia… Elämän hohdokkaimmat hetket liittyvät siihen, kun voi tehdä muiden elämästä mukavampaa. Tiedättehän: ihana äiti tai mummi, joka laittaa parhaat ruoat ja leipoo herkullisimmat kakut!

Vaikkei siinä ihanassa kakkuja leipovassa äidissä tai mummissa ole tietenkään mitään vikaa, en ole halunnut kuvitella itseäni tulevaisuudessa sellaisena hahmona. Sitten onkin miltei iskenyt paniikki: Mitä sitten voisi tehdä? Tai olla?

Uranaiseus on toki ollut olemassa oleva vaihtoehto, muttei sekään ole täysin houkutellut. Kunnianhimon sanelemassa eteenpäin puskemisessa on näyttänyt olevan jotakin liian kovaa ja armotonta. Puhumattakaan näiden kahden naiskuvan yhdistämisestä: piinkovan uranaisen ja pullantuoksuisen äidin yhdistelmä raahaa itsensä ja perheensä kovien ja kaoottisten vuosien läpi, kunnes on niin loppu, että eläkkeelle pääsy on ainoa jäljellä oleva unelma.

Apua!

Jonkun kenties tekee mieli sanoa, että onpa ollut hupsuja ajatuksia. Niinhän ne ovatkin! Vika ei kuitenkaan ole ollut vain ajatuksissani tai edes siinä, että ajatteluani olisi ohjannut taustalla jylläävä naisviha. Minua ympäröivät naiseuden mallit ovat vain kerta kaikkiaan olleet vähän yksipuolisia. Ei ole ollut ihmekään, että on ollut vaikea kuvitella aikuisen naisen valoisaa tulevaisuutta, kun ei ole juurikaan ollut tarjolla esimerkkejä sellaisesta.

Tätä haluan erityisesti korostaa: En ole ollut haaveilematta yllä mainituista tulevaisuuden kuvista siksi, että olisin ajatellut, että niiden täytyy olla jotakin huonompaa, koska ne ovat naiseutta. Olen ollut haaveilematta niistä siksi, ettei mikään niistä ole tuntunut sopivan minulle tai vastannut omia haaveitani.

Jos olen johonkin syyllistynyt, niin siihen, etten ole nähnyt niitä vaihtoehtoisia elämänpolkuja, jotka nainen voi valita. Sekin voi toki olla sisäistetyn naisvihan oire. Silti pidän melko eri asiana sitä, vieroksuuko ns. tavallista elämää elävää naista siksi, että hän käyttäytyy kuin nainen, vai siksi, ettei pidä sitä elämäntapaa itselleen sopivana. Eivät kaikki ajatukset ja mieltymykset, jotka eivät kallistu naisille tyypillisten asioiden puoleen, ole merkki siitä, että on sisäistetty jokin ulkoa tarjottu ajattelutapa. Joskus kyse on ihan omista vilpittömistä toiveista.

Onneksi olen myöhemmin elämässäni löytänyt enemmän niitä esimerkkejä, jotka ovat olleet kannustavia ja rohkaisevia; niitä vanhempia naisia, joita on voinut katsoa sillä vau-fiiliksellä ja nähdä heidän elämässään jotakin sellaista, mitä on voinut pitää tavoiteltavana. Kiitos kaikille heille!

Nainenkin voi elää hyvin monenlaista elämää, ja toivon mahdollisimman monen huomaavan sen mahdollisimman varhain – olevan siis minua tarkkanäköisempi ja viisaampi. Samaan hengenvetoon toivon myös, että osaisimme olla laittamatta liikaa asioita muotitermien piikkiin. Elämä ja siihen liittyvät odotukset ja tulkinnat ovat kaikessa monimutkaisuudessaan paljon vivahteikkaampia kuin kulloinkin pinnalla olevat käsitteet, joilla niitä koetetaan kuvata.

Lämpimin terveisin

Rouva R

Kuvat rainkiz/CC0/Pixabay (ylempi) ja congerdesign/CC0/Pixabay (alempi)