Siivoamisen filosofia
Aloitan sellaisella mahdollisesti provosoivalla väitteellä, että mielestäni monien suhtautuminen kotitöihin jää hiukan keskenkasvuiseksi, erityisesti siivoamisen osalta.
On ymmärrettävää, että teini-ikäinen kapinoi vastaan, kun äiti tai isä käskee siivota oman huoneen. On vielä ymmärrettävämpää, että kapinahenki vain pahenee, jos käsky käy tekemään jokin isomman, ehkä hiukan ikäväksi mielletyn siivoushomman.
Teinille käsky siivota on usein nimenomaan joltakin muulta tuleva käsky. Kenties siisteyden ja siivoamisen välinen suhde ei myöskään ole vielä aivan konkretisoitunut: jotenkin se koti siinä ympärillä vain pysyy siistinä, teki asian eteen mitään tai ei, ja loppupeleissä aina joku muu hoitaa, ellei itseä huvita.
Kuten sanoin, hyvin ymmärrettävää – siltä teiniltä. Sen sijaan hämärän peittoon on jäänyt se, miten hämmentävän moni tuntuu säilyttävän samantapaisen asenteen aikuisuuteen asti. Aikuisetkin kapinoivat siivousta vastaan, vaikka herää kysymys, ketä tai mitä vastaan he kapinoivat. Kysehän on heidän omasta kodistaan, heidän omasta elämästään eikä ”äitisi ei siivoa täällä” ole enää vain vitsikäs lause kesätyöpaikan kahvihuoneen seinällä vaan totisinta totta!
Osa aikuisista onnistuu toki sujuvasti ottamaan kotitöiden osalta lapsen roolin omaan puolisoonsa nähden. Se olisi keskustelunaihe sinänsä – mutta sitkeimmät siivouskapinalliset kapinoivat myös kodissa, jonka ainoita asukkaita he ovat!
En voi olla ajattelematta, että tällaisilta ikikapinallisilta on ehkä mennyt siivouksen perimmäinen tarkoitus hiukan ohi. Se kun ei ole se, että pitäisi siivota, koska äiti opetti niin. Tai se, että pitäisi siivoamalla todistaa olevansa ahkera ja kunnollinen ihminen. Se ei ylipäätään ole lainkaan se, että pitäisi vastata johonkin ulkoa tulevaan odotukseen.
Siivoamisesta voidaan vetää melko suora yhtäläisyysmerkki siisteyteen ja puhtauteen. Juuri tämä on myös siivouksen perimmäinen tarkoitus ja tavoite: pitää koti siistinä ja puhtaana.
Tietenkään tähän tavoitteeseen ei ole pakko sitoutua. On aivan luvallista ajatella, että itselle on samantekevää, onko koti siisti ja puhdas vai ei. Kuitenkin tämä ajatus näyttää aika harvoin olevan suoraan esillä siivouskapinassa. Juuri tämä vain vahvistaa vaikutelmaa siitä, ettei aikuisten suhtautuminen siivoamiseen ole aina kovin aikuismaista: siivousta vältellään, niin kuin kyse ei olisi kodin siisteydestä vaan jonkun auktoriteetin käskytyksestä ja sen väistelemisestä.
Vaikka jouluun liittyvien asioiden muistelu maaliskuussa on vähän mälsää, teen silti niin: Hiukan ennen joulua sukulainen mainitsi erään keskustelun yhteydessä, että hän on tänä vuonna päättänyt jättää joulusiivouksen väliin. Mainitsipa vielä senkin, että tällainen ratkaisu on nykyään ihan tavallinen.
Minusta ajatus siitä, ettei tarvitse tehdä suursiivousta jonakin tiettynä vuodenaikana vain, koska niin on ollut tapana, on oikein fiksu. Silti jäin sukulaisen kommentin jälkeen vähän odottavalle kannalle. Et siis tee joulusiivousta – eli teetkö isomman siivouksen vaikkapa jo aiemmin syksyllä? Tai keväällä? Pilkotko siivousurakan pienempiin osiin? Vai mikä ajatus tässä oli taustalla? Oletko ehkä ajatellut, että vähät siisteydestä ylipäätään, ainakaan sellaisella tarkkuudella, johon suursiivouksissa pyritään? Jos olet, mikset sano niin suoraan?
Sukulaisen joulusiivoukseen liittyvästä kommentista jäi sellainen vaikutelma, kuin hän olisi kertonut luopuvansa jostakin rituaalista tai symbolisesta eleestä. Hän mainitsi joulusiivouksesta luopumisen sävyyn, jolla olisi voinut kertoa, että tänä vuonna ei lueta jouluevankeliumia tai viedä haudoille kynttilöitä – siis sävyyn, joka antoi ymmärtää, ettei siivoaminen liity käytännön tasolla mihinkään eikä siitä luopuminen myöskään vaikuta mihinkään.
Tämä ei ollut mitenkään ainutkertainen tapaus. Vähän väliä saa lukea milloin mistäkin kanavasta, että älä tee joulusiivousta, kun et vietä jouluasi kaapissa. Tai älä vain käytä vapaapäiviäsi siivoamiseen. Tai tuhlaa kesälomapäivääsi ikkunoiden pesuun. Toisaalta ethän myöskään työpäivän jälkeen enää siivoa vaan muistat levätä ja rentoutua!
Yhteistä näille neuvoille on se, että harvoin niissä kerrotaan, milloin ja miten neuvojan mielestä sitten olisi hyvä siivota. Tämä on hiukan häiritsevää, kun ei toisaalta myöskään avoimesti asetuta sotkuisuuden tai likaisuuden puolelle. Tästä tulee samanlainen fiilis kuin siitä, jos hehkutettaisiin kovasti, ettei itseään kannata patistaa liikkumaan oikeastaan missään tilanteessa, mutta jätettäisiin kertomatta, että oliko siis tarkoitus päästää itsensä rapakuntoon vai mikä filosofia neuvojen taustalla on.
Kun kyse on sellaisesta toiminnasta, jolla on selkeä käytännön tarkoitus ja tavoite, mielestäni sitä ei käsitellä kovin fiksusti, jos vain todetaan, että äläpä tee. Tällaista toimintaa tulisi aina käsitellä suhteessa tarkoitukseensa, ja tämän tulisi näkyä kommenteissa ja neuvoissa, jotta niitä voisi pitää järkevinä.
On asioita, jotka tosiaan voidaan vain jättää tekemättä, ilman että tällä on käytännön tasolla juurikaan vaikutuksia tai seurauksia. Siivoaminen ei kuitenkaan näihin lukeudu. Ellei tätä tosiaan näe tai hyväksy, niin taas kerran palaan väitteeseeni siitä, että suhtautuminen on hiukan keskenkasvuista.
Miten sitten itse näen siivouksen ja miten siihen suhtaudun? En voi sanoa, että siivoaminen olisi lempihommaani. Keksin kyllä hauskempiakin tapoja viettää aikaani. En kuitenkaan tuhlaa energiaani siihen, että edes ajatuksen tasolla kovasti vastustaisin siivoamista. Miksi sitten en? Koska minulle siivoamisen tavoite eli siisteys ja puhtaus on tärkeää. Näin ollen katson, että on melko turha lietsoa itseään mielipahaan tai kiukkuun joka kerta, kun pitäisi tarttua imuriin.
Mikä siinä siivouksessa sitten on tärkeää? Minun tapauksessani se ei ole se, miltä asiat jollekin ulkopuoliselle näyttävät, koska meillä käy kohtuullisen harvoin vieraita. Kyse on siis hyvin pitkälti itseään varten tekemisestä.
Minulle siivous – ja siihen liittyen siisteys – on ennen muuta kahta asiaa: oman arjen arvostamista ja kauniin kodin kunnioittamista. Koska en halua, että minun arkeeni kuuluu asioita kuten tiskivuoria, lattialla olevien tavaroiden väistelyä tai edes yleistä nuhruisuutta, asialle on syytä tehdä jotakin. Koska myös pidän omasta kodistani, haluan sen olevan parhaimmillaan: siisti ja viihtyisä, ei suinkaan piilossa siellä jossakin siivoamattomien sotkujen ja hujan hajan olevien tavaroiden alla.
Haluan silti vielä korostaa, ettei kaikkien ole tietenkään pakko ajatella samoin. Todellakin saa myös ajatella, ettei siisteydellä ole itselle suurtakaan merkitystä. Tämän asian suhteen kaipaisin ehkä kuitenkin enemmän rehellisyyttä. Sen sijaan, että vain luetellaan, ettei kannata siivota silloin, tällöin eikä tuolloinkaan, voitaisiin avoimemmin puhua siitä, millaista siisteyden tasoa oikeastaan tavoitellaan vai tavoitteellaanko minkäänlaista.
Myös sitä tahdon korostaa, että vaikka arvostan siisteyttä, se ei ole sama asia kuin seistä kaikkien sovinnaisten siivoustapojen takana. En ajattele lainkaan niin, että täytyy välttämättä tehdä joulu-, kevät- ja juhannussiivous samoilla metodeilla kuin jo isoäiti aikoinaan. Se on pelkästään järkevää, jos osaa kyseenalaistaa ja miettiä, millainen siivousaikataulu ja -tavat juuri omaan kotiin ja elämään sopivat. (Olen kirjoittanut aiheesta enemmän mm. tässä postauksessa.)
Elämäänsä voi elää monella tavalla, niin suurissa asioissa kuin näissä pienemmissäkin. Vähintään itselleen kannattaa kuitenkin tehdä selväksi, mihin pyrkii ja tukeeko oma toiminta tavoitteita.
Lämpimin terveisin
Rouva R
Kuvat Simon Kadula/CC0/Pixabay (ylempi) ja katiepearse/CC0/Pixabay (alempi)
Mielenkiintoinen postaus! Minä en pidä siivoamisesta (esimerkiksi imurointia suorastaan vihaan) enkä siivoamiseen liittyvistä tavoista kuten vaikkapa ns. perjantai-siivouksesta tai lapsuuden kotini tyyppisestä joulusiivouksesta, johon kuului suuren omakotitalon puunaaminen kirjaimellisesti katosta lattiaan (minkä uuvuttamana äitini makasi usein aaton migreenissä). Siisteydestä, kauneudesta ja estetiikasta pidän kuitenkin niin paljon, että onnistun kuin onnistunkin pitämään kotini aina kohtaisen, usein jopa erittäin siistinä (kuitenkin ilman siivoamiseen liittyviä tapoja tai ”sääntöjä”). Tässä auttaa toimiva työnjako mieheni kanssa (hän imuroi ja pesee lattiat, minä järjestelen ja pyyhin pölyt,pyykkihuolto on yhteinen), sekä se että teen pieniä järjestelyitä/”siivous-liikkeitä” pitkin viikkoa nopeasti ja tehokkaasti (niin ettei tavara/vaatekasoja,tiskivuoria, villakoira-meriä tai minkäänasteista kaaosta edes pääse syntymään). Olen huomannut että ihmiset ovat tässä asiassa todella todella erilaisia – on koteja joissa ulkovaatteet(kin) ovat pitkin lattioita sulassa sovussa suurten pölypalleroiden ja ruoantähteiden kanssa (ja joissa hädin tuskin pystyy liikkumaan ilman että toistuvasti törmää johonkin), ja koteja joissa kaikki on viivottimella mitattu ja aakkostettu, ja joissa esim. imuroidaan joka ikinen päivä. Niin tai näin, tietoisuus syistä oman siivouskäyttäytymisen taustalla on mielestäni tärkeää!
Olemme kyllä hyvin samanlaisia siinä, että mieluummin pidetään kotia koko ajan siistinä pienillä teoilla kuin päästetään se siivottomaksi ja sitten suursiivotaan. Sen sijaan siinä olemme erilaisia, että minä tukeudun rutiineihin, sinä ilmeisestikin vältät niitä. 🙂 Omalla kohdallanikin rutiinien idea on tosin se, että olen pyrkinyt muodostamaan juuri ne itselleni sopivat, toimivat rutiinit. Mikä hyvänsä rutiini ei tulisi kysymykseen!
Olen ennenkin miettinyt tuota lapsuuden kokemusten ja kasvatuksen suhdetta siihen, miten kotityöt nähdään ja koetaan. Se on asia, josta ei mielestäni puhuta paljonkaan. Lasten kasvattamisesta kotitöihin sanotaan usein vain sen verran, että on hyvä, jos lapset ikätasoisesti osallistuvat kodin siivoukseen. Kuitenkin lapsuudessahan helposti omaksutaan kokonainen kotitöihin liittyvä ajatusmaailma ja asenne. Mielestäni aika monissa kodeissa lapset melkeinpä opetetaan vihaamaan kotitöitä, kun kotityöt esitetään rangaistuksen omaisina asioina. Pahimmillaan aikuiset tekevät hyvin selväksi, että kotityöt ovat heidänkin mielestään vihattava asia.
Esimerkiksi eräässä ystävässäni on mielestäni pitkälle aikuisuuteen näkynyt se, kuinka ikävä ja epäterve kulttuuri hänen lapsuudenkodissaan oli kotitöihin liittyen. Heillä tehtiin kotityöt aina viikonloppuna koko perheen voimin, eikä tätä tosiaan edes yritetty saada mitenkään mielekkääksi puuhaksi. Homma toimi niin, että perheenjäsenistä se, joka sotki kaikkein eniten, toimi siivouksen kapellimestarina syyllistäen ja sättien muita. Siivoaminen ei siten vahingossakaan voinut olla muuta kuin epämiellyttävä kokemus, joka toi ikävän sivumaun koko viikonloppuun. Kivaa. 😀
Tuo taas lienee valitettavankin kollektiivinen kokemus ja lapsuusmuisto, että perheen äiti raivosiivoaa jouluaatonaattona ja on sen jälkeen vähintään todella väsynyt, ellei myös hyvin kiukkuinen. :/
Kyllä, vierastan rutiineita – tosin, 2-vuotiaan lapseni suhteen olen niistä erittäin tarkka (ruokailut, ulkoilut, nukkumiset ym.).
On kiintoisaa että lapseni on toistaiseksi hyvin innostunut astian&pyykinpesukoneen tyhjentämisestä, pölyjen pyyhkimisestä, imuroimisesta ja lelujen siivoamisesta. Koen omaksi tehtäväkseni ja suorastaan vastuukseni tuon innostumisen, tai vähintään positiivisen ja reippaan asenteen säilyttämisen, siivoamista kohtaan. Varmasti helpommin sanottu kuin tehty – avainasemassa on varmaan juurikin tuon positiivisen ”siivous-ilmapiirin” ylläpitäminen. Ei niin että siivoaminen olisi välttämätön paha, ikävä/tylsä juttu ehtona jollekin kivalle, tai mikä pahinta, rangaistus jostain. Ehkä tärkeää on myös se, että antamalla lapselle vastuuta siivoamisesta pystyy samalla osoittamaan luottamusta lasta ja hänen taitojaan kohtaan.
Ylipäätään pidän ajatuksesta että elämä ihan kaikkinensa, myös arki ja siivoaminen, voi olla pääosin ihan kivaa ja ihan ok. Haluan näyttää lapselleni että äiti voi siivota myös hyväntuulisena ja stressittömänä – tässäpä itselleni onkin tehtävää (haastetta?) kerrakseen!😊
Kuulostaa oikein hyvältä. 🙂 Jos lapsen saa tosiaan säilyttämään ainakin suurin piirtein positiivisen suhtautumisen kotitöihin, se on todella suuri lahja myös aikuisuutta ajatellen. Sitten vain peukut pystyyn, ettei uhma- tai teini-ikä vesitä koko hommaa. 😉
Hmm, mitä joulusiivoukseen tulee, niin oman käsitykseni ja kokemukseni mukaan se on nimenomaan ollut monille sellainen rituaali, jota ilman ”joulu ei tule”. Monilla elää vahvasti sellainen ajatus, että jouluksi pitää siivota koko koti lattiasta kattoon ja kaappeja myöten nimenomaan, koska isoäiti ja kaikki kunnon kotirouvat tekivät niin (ja heillä oli siihen myös aikaa, koska eivät käyneet töissä). Itse näen niin, että noiden ”ei tarvitse siivota” kehotusten tarkoitus on juuri se, että ihmiset pohtisivat sitä, mikä siisteystaso (tai siivousajankohta) on itselle hyvä eikä niinkään sitä, miten ”kunnon kansalaisen” (ja varsinkin yleensä naisen) tulee toimia siivouksen suhteen. Ehkä siihen siivoamattomuuteen voi aikuisiällä liittyä myös jonkin verran kapinaa vallitsevia yhteiskuntanormeja kohtaan. Eli ei siivoa vain siksi, että niin kuuluu tehdä, vaan miettisi ennemmin omia tarpeitaan. Toki sitä ei useinkaan sanota ääneen, mutta itse olen tulkinnut näin, kun miksipä ihminen tosiaan kapinoisi siivousta vastaan, jos siinä olisi puhe pelkästään käytännöllisyydestä. Mutta kun ei ole, vaan edelleen jopa ihmisten mielenterveyden tasoa saatetaan arvioida kodin siisteyden perusteella (ja joskus se toki on ihan perusteltuakin). : )
Kun jostakin asiasta tulee sellainen, että siihen kannustetaan vähän joka tuutissa, alkaa helposti miettiä, kenelle neuvot on tarkoitettu ja mitä kohderyhmää oikeastaan puhutellaan. Tämä koskee myös näitä ”ellet vietä joulua kaapissa, älä siivoa kaappeja” ynnä muita vastaavia neuvoja, joissa suorasukaisesti vain kehotetaan olemaan siivoamatta.
Minun mielestäni nämä neuvot sopivat oikeastaan vain niille, jotka ylisiivoavat ja joille siivoaminen on melkein pakkomielle. He ovat sitä porukkaa, jolla siivoamisen ja sen käytännön vaikutusten yhteys on hukassa, koska he voivat totta tosiaan siivota vaikka valmiiksi puhdasta (”kun jouluksi kuuluu”). Kaikkia muita ajatellen nämä kiellot ja kehotukset kaipaisivat minusta tarkennusta ja avaamista, koska heillä taas siivoamisen ja sen tarkoituksen yhteys voi olla hukassa vähän toisella tavalla.
Vaikken sitä postauksessa maininnutkaan, tämä koski myös esimerkkinä käyttämääni sukulaista. Hän taitaa olla lähempänä toista ääripäätä kuin niitä, jotka äityvät kiillottamaan jo valmiiksi kiiltävää kotia. Kun tällaisia henkilöitä taitaa tosiasiassa olla enemmän kuin niitä, jotka suhtautuvat siivoukseen tunnontarkasti, juuri sitä taustaa vasten ihmettelen, miksi asiaa lähestytään yksinkertaisilla kielloilla.
Ehkä tämä on vähän sellainen aihe, josta on helpompi muotoilla kivoiksi ja kannustaviksi tarkoitettuja tsemppilauseita (”älä siivoa vaan relaa!”) kuin varsinaisesti käsitellä itse asiaa. Jos siisteydestä ja siisteystasosta puhuu avoimesti, on aika iso riski siihen, että joku pahastuu.