Syrjintäkortti pelattu
Meissä suomalaisissa on paljon hyvää, mutta hiukan huonompiin puoliin lukeutuu kroonisen heikko itsetunto. Tässä en tarkoita itsetuntoa yksilön ominaisuutena vaan kansallista itsetuntoa.
Syyllistymme helposti siihen, että jos joku käyttää argumenttina sitä, miten asiat ovat ”muualla maailmassa”, tulkitsemme tämän välittömästi niin, että meillä Suomessa asiat ovat väärällä tavalla. Meillä on myös tapana olla huolissamme siitä, ettemme vain käyttäydy muiden kulttuurien edustajia kohtaan väärin tai ”juntisti” – myös silloin, kun niiden muiden kulttuurien edustajia ei voisi vähempää kiinnostaa meidän kulttuurimme tai se, muistavatko he puolestaan kunnioittaa sitä.
Yllä kuvattu tilanne lienee osasyy siihen, miksi me suomalaiset jättäydymme helposti arvioitaviksi objekteiksi kulttuurien kohtaamisessa (”mitä ne muutkin ajattelee?”) sen sijaan, että ottaisimme aktiivisen toimijan roolin ja näkisimme myös oman oikeutemme tulkita tilanteita ja seistä tulkintojemme takana. Tämä puolestaan on syy siihen, miksi Suomessa on nykytilanteessa erittäin helppo pelata syrjintäkortti ja vieläpä ottaa sillä koko keskustelu haltuun. Kun syrjintäkortti lävähtää pöytään, suomalainen häpeää ja hiljenee – ja koettaa saada häpeämään ja hiljenemään myös sen suomalaisen, joka ei niin tee.
Sukulaispariskuntaa kohtasi taannoin ikävä sattumus. Heidän ovelleen eksyi joku, joka on nykyään jo perin harvinainen, nimittäin kulkukauppias. Sukulaisiani ei kiinnostanut joutua minkään kaupustelun kohteiksi, joten he käännyttivät kauppiaan päättäväisesti ovelta. Tämä oli mielestäni enemmän kuin ymmärrettävä reaktio. Vaan mikä oli kulkukauppiaan vastareaktio? Tämä näkyvästi ei-suomalaista alkuperää oleva kauppias alkoi syytellä sukulaisiani rasisteiksi ja höysti syytöksiään kirosanoilla.
Kyseiset sukulaiset eivät ole mahdottoman vanhoja eivätkä hauraita, joten he selvisivät tilanteesta ihan kunnialla, vaikkei se toki mukava ollutkaan. Entä jos tilanteessa olisi ollut vastassa joku hyväntahtoinen muttei enää ihan parhaissa voimissaan oleva vanhus? Miten hän olisi reagoinut kaupustelijaan, joka syyttelee häntä vihaisesti sellaisesta asiasta, joka nykyään tuomitaan jyrkästi joka tuutissa?
Mielestäni on, ellei täysin selvää, niin ainakin melko oletettavaa, ettei rasismikorttia pelattu tuossa tilanteessa spontaanisti eikä vilpittömästi. Eiköhän jokainen tiedä ja käsitä, ettei ovelta ovelta -kaupustelijaa välttämättä toivoteta tervetulleeksi riippumatta siitä, kuka ja millainen henkilö ovea koputtelee. Kun väitetään, että haluttomuus ostosten tekoon johtuu kaupustelijan etnisistä piirteistä, pyritään tietoisesti säikyttelemään rasismi-kortilla. Se, että tämä voi olla toimiva peliliike, kertoo jotakin hyvin ikävää tämän hetken asenneilmapiiristä.
Erään ystäväni alaikäinen tytärkin on jo päässyt nauttimaan rasismipelistä. Kerrottakoon taustatietona, että kyseinen tyttö on hyvin sensitiivinen syrjinnän suhteen ja on muun muassa ojentanut vanhempiaan, kun on kokenut heidän kielenkäyttönsä rasistiseksi.
Tällä tytöllä oli tullut koulussa riitaa luokkakaverin kanssa. Kyseinen luokkakaveri oli kiusannut useita henkilöjä ja oli tällä kertaa ollut kaverin tyttären kimpussa. Arvatkaapa, mikä kyseinen tyttö oli saanut kuulla olevansa, kun oli laittanut kiusaajalle kampoihin? Aivan oikein, rasisti! Mitä muuta syytä koulukiusaajan vastustamiseen voisikaan olla kuin hänen ihonvärinsä?
Itse olen kokenut syrjintäsyytöksiä työssäni jonkin verran. Olen kertonut näistä kokemuksistani ennenkin, mutta haluan nostaa tarkemmin esiin erään tapauksen. Koska olen tähän asti puhunut rasistisesta syrjinnästä, on ehkä hyvä puhua muunkinlaisesta, koska siihen pätevät ainakin osittain samat pelisäännöt: sillä yritetään pelotella, hiljentää ja manipuloida ja myös uskotaan omiin mahdollisuuksiin onnistua siinä.
Minulla oli asiakas, jota voisi kutsua ongelma-asiakkaaksi. Tämä asiakas päätti kerran kokeilla varsin epäreilun palautteen antamista ja vieläpä tiuskimisen ja ilkeilyn muodossa, mikä sitten johtikin asiakassuhteen päättämiseen.
Myöhemmin sain kuulla, että päätökseni lopettaa asiakassuhde oli syrjivä. Syrjin nimittäin vammaisia. Kyseinen asiakas ei itse ollut vammainen mutta hänen puolisonsa oli. Puoliso ei ollut mukana tilanteessa, jossa asiakassuhde päätettiin, eikä hänestä tai hänen vammaisuudestaan puhuttu mitään. Mutta niin vain syrjintäkortti kaivettiin ties mistä ja lätkäistiin pöytään. Minulle ilmoitettiin, että tällaisesta syrjinnästä tulee vakavia seurauksia. No, vielä vuosia myöhemminkään nämä seuraukset eivät ole tavoittaneet minua, mutta pelottelutarkoitus oli ilmeinen.
Minua eivät tuossa tilanteessa harmittaneet niinkään syrjintäsyytökset, koska oli suorastaan naurettavan selvää, että ne olivat tuulesta temmattuja. Se sen sijaan harmitti, että taas kerran muistin eläväni maailmassa, jossa tällaisilla syytöksillä voidaan pelata ja myös pelataan monenlaisia pelejä.
Miksi niitä pelejä sitten pelataan, ja miksi se syrjintäkortti monien mielestä kannattaa lyödä pöytään silloinkin, kun sen heiluttelulle ei ole mitään perustetta? Vastaus on ikävä ja yksinkertainen: koska kyseisen kortin heiluttelu on riittävän usein ollut riittävän tehokasta.
Se, että jollekin pälkähtää päähän tavoitella omaa etuaan syyttelemällä toista rasismista tai muusta syrjinnästä, ei yksinään kanna mihinkään. Se, että tällainen toiminta voi kantaa hedelmää, johtuu sellaisesta erittäin vahingollisesta ilmiöstä, että monet henkilöt – myös sivistyneinä esiintyvät ja valtaa pitävät – käytännössä tukevat ja kannattavat moista toimintaa. Tämä tuki ja kannatus ilmenee juuri siinä, että syrjintäkortti ollaan valmiita ottamaan enemmän todesta kuin mikään muu ja sen nojalla ollaan hyvin herkästi valmiita hiljentämään ihmisiä.
Kirjoitin jo neljä vuotta sitten:
Kun ei ole oikein kohdistaa muihin asiatonta vallankäyttöä heidän vähemmistöasemansa vuoksi, asiaton vallankäyttö ei voi olla oikein myöskään vähemmistöaseman nimissä.
Olen tästä edelleen samaa mieltä. Rikollisillakin on oikeus puolustaa itseään oikeudessa, eikä tuomiota saa pelkästään sillä, että joku keksii syyttää jostakin rikoksesta. Myös syrjintäsyytöksiin ja niihin mukaan lähtemiseen tulisi soveltaa samaa periaatetta: kukaan ei ole väärintekijä pelkästään siksi, että joku keksii sellaiseksi syyttää, eikä asioiden kriittinen tarkasteleminen tai totuuden etsiminen ole syrjinnän tai minkään muunkaan pahuuden hyväksymistä vaan oikeudenmukaisuutta.
Kyllä sekin on uskallettava sanoa ääneen, jos syrjintäsyytökset ovat ihan höpöhöpöä – eikä se ole lainkaan pois todellisesta, tervehenkisestä syrjinnän vastaisesta työstä vaan aivan päinvastoin.
Lämpimin terveisin
Rouva R
P.S. Postauksiani pystyy kommentoimaan ja blogiani seuraamaan myös Facebookissa!
Kuvat Ohmydearlife/CC0/Pixabay (ylempi) ja fotografierende/CC0/Pixabay (alempi)