Tag: työ

Vaikka olen valmis liputtamaan mielekkään työn puolesta nyt ja aina, en voi olla muistuttamatta eräästä realiteetista: työstä maksetaan siksi, että se tuottaa arvoa muille – ei siksi, että se tuottaa arvoa tekijälle itselleen.

Tiedättekö sen tunteen, kun lomalta haluaisi viedä jotakin mukaansa? Kun haluaisi onnistua säilömään ja kuljettamaan mukanaan sen hyvän olon, jota lomalla kokee?

Olen ajatellut, että jokaiselle työlle on tekijänsä ja jokaiseen asiaan löytyy osaaja. Olen kuitenkin joutunut oppimaan, että tämä on naiivi ajatus.

Tiedättekö se tunteen, kun näyttää siltä, että kaikki ympärillä intoilevat jostakin asiasta, johon itse ei vain pääse sisälle? Tai sen tunteen, kun jokin asia tuntuu olevan muille päivänselvä, ja itse kyseenalaistaa koko jutun?

Itsensä puolustaminen voi edellyttää valintoja, joiden moraalinen oikeutus ei olekaan yksiselitteinen – ainakaan sen sukupuolen edustajille, jotka ovat tottuneet kokemaan muiden hyvinvoinnin olevan heidän vastuullaan.

Koska työ vie niin paljon, sen pitää myös antaa paljon. Tästä ajatuksesta en pääse yli enkä ympäri.

Omia elämänvalintoja voi, saa ja pitää miettiä, mutta kun valintoja tekee, ei niitä pitäisi joka käytännön käänteessä kyseenalaistaa, kun vähän väsyttää tai harmittaa.

Työkiireissä ja -paineissa voi hetkittäin olla liian helppo unohtaa, ettei työ ole itsestäänselvyys.

Jotkin työt vaikuttavat turhalta sälältä, josta ei parhaalla mielikuvituksellakaan saa väännettyä mainittavaa urotekoa – ja juuri se on ongelma.

Miksi pitää sanoa, että jokin työ on arvokasta? Eikö sen ääneen sanominen pidä sisällään oletuksen siitä, että työ voi myös olla olematta arvokasta?