Olin tammikuun lopulla toisessa rautainfuusiossani. Ensimmäinen annettiin kaksi ja puoli vuotta sitten. Taustana kerrottakoon, että olin tuota ennen kärsinyt raudanpuuteanemiasta yli kymmenen vuotta. Vuosittain olin syönyt sisätautilääkärin, työterveyslääkärin ja milloin minkäkin lääkärin ohjeesta rautakuureja kahdesta kahteentoista kuukautta kerrallaan, kuureina. Osa rautavalmisteista sopi minulle, osa ei. Osasta tuotteista tuli vatsaoireita, osasta ei. Yhteistä näillä kaikille oli se, että ne eivät auttaneet raudanpuuteanemiaani.

Tätä tutkittiin ja pohdittiin monen lääkärin toimesta. Lähtötilanteessa, kymmenen vuotta sitten, Hb-arvoni oli alle sadan, ferritiini alle 3 ja punasolut pieniä ja kalpeita, selkeästi alle viitteiden. Suun kautta otettu rauta nosti nämä arvoihin 117 ja 14, punasolut pysyivät koko ajan alle viitearvojen. Kuparikierukka poistettiin kolmen vuoden kohdalla. Tästäkään ei ollut apua raudanpuuteanemiaan.

Oirekirjo vei lääkäriin kaksi ja puoli vuotta sitten

Pelkkiä arvoja ei sovi tuijottaa – oireet olivat ne, jotka ratkaisivat. Lopulta. Kun löysin oikean sisätautien erikoislääkärin, joka perehtyi oikeasti asiaani, tutki ja selvitti, todettiin, ettei suun kautta otettu rauta tulisi nostamaan arvojani, saati helpottamaan järkyttävää oirekirjoani.

Jatkuvat rytmihäiriöt, korvan lukko-oire, toistuvat, pitkäkestoiset päänsäryt, viikoittaiset migreenit, kielikipu, nielemiskipu, palantunne kurkussa, iho-oireet, levottomat ja kuumat jalat iltaisin ja öisin, heikot yöunet, hiusten lähtö, ruokahaluttomuus, hengästyminen jo puhuessa, syke koholla. Kellarin seinien tuoksu ja märkä puhdas hiekka saivat minut hullaantumaan. En hikoillut, ja mieliala ja kärsivällisyys laahasivat ajoittain jossain maanrajassa.

Päädyimme rautainfuusion. Jonka työterveys tuolloin ilokseni kustansi. Ja josta oli kahdeksi ja puoleksi vuodeksi aivan valtavasti apua! Viikon sisällä olotila alkoi kohentua, kahden viikon jälkeen eron entiseen huomasi selvästi. Kuuden viikon kohdalla hiuksia ei enää lähtenyt. Olin lähtenyt uuteen nousuun. Veriarvoni kohenivat.

Kahden vuoden ajan Hb oli tasolla 140 (nuoruudesta tuttu arvo!), ferritiini 290-40 ja kaikki muut arvot joka mittauksella viitteissä. Kaikki. Ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen. Olotilani on ollut loistava. Oirelitan jokainen oire katosi. Ja pysyi poissa liki kaksi ja puoli vuotta.

Raudanpuute hiipi salakavalasti takaisin

Lokakuussa 2022 aloin tuntea palantunnetta kurkussa, hengästyin herkästi. Iltaisin kärsin levottomista jaloista, päivisin korvan lukko-oire kiusasi. Hiuksia alkoi lähteä. Lokakuun lopun labroissa Hb oli 130, mutta ferritiini laskenut ensimmäistä kertaa alle 40:n. Toukokuussa arvo oli ollut vielä selkeästi yli 70.  Punasolut olivat lokakuun mittauksessa viitearvojen alareunalla.

Päädyimme lääkärin kanssa siihen, että oma tasoni varastoraudalle eli ferritiinille on yli 70. Tämä pitää fyysisen vointini hyvänä, mieleni kirkkaana ja arvoni kunnossa. Ja tämä arvo esimerkiksi maailmalla on naisten viitearvojen alareuna. Meillä Suomessa se on 17.

Päätimme yhteisesti, että minun kannattaa ottaa uusi rautainfuusio. Lääkäri suositteli marraskuuta, aikatauluni antoi periksi vasta tammikuussa. Tammikuun alun veriarvoissa Hb oli 126 ja ferritiini 24. Oireita oli tullut lisää. Tammikuun lopulla sain toisen infuusioni. Tällä kertaa diagnoosi on vakava raudanpuute, ei raudanpuuteanemia, sillä Hb on viitteissä.

Toinen rautainfuusio – kaikki meni jälleen hyvin!

Infuusio meni hyvin. Mitään oireita tai tuntemuksia ei tullut. Tälläkään kertaa. Infuusio kesti 45 minuuttia (Ferinject 1000mg) ja olin seurannassa 15 minuuttia tämän jälkeen. Sitten palasin työpöydän ääreen!

Neljä tuntia infuusiosta tunsin hieman kylmiä väreitä, kuten viime kerrallakin, ja kuuden tunnin jälkeen päätäni särki. Ibubrofeiini auttoi molempiin vaivoihin. Infuusiota seuraavana aamuna päätäni särki toden teolla, selkä tuntui siltä kuin minut olisi hakattu. Otin jälleen ibubrofeiinia ja loppupäivän voin oikein mainiosti.

Olotila toistui kolmena iltana, mutta neljäntenä päivänä infuusiosta en enää tuntenut mitään oireita. Olo oli kummallisen kevyt ja hyvä.

Nyt, liki kolme viikkoa infuusiosta, leposyke on rauhoittunut. En enää hengästy puhuessa. Pystyn lataamaan keuhkot täyteen ilmaa ilman, että oksettaa ja ahdistaa puolessa välissä. Syke nousee normaalisti treenin aikana. Kävelyillä on helppo hengittää. Ruoka maistuu, kielikipu on tiessään. Palantunne kadonnut. Päätä ei ole särkenyt kertaakaan infuusion jälkeen. Levottomat jalat ovat rauhoittuneet.

En usko, että tämä kaikki on sattumaa. Olen kokenut tämän ennenkin. Kannatti satsata itseensä.

Kuuden viikon kuluttua infuusiosta menen seurantalabroille. Sitä seuraavat labrat otetaan elokuussa.

Tähän on tultu.

Minna