On taas viikon parhaiden aika. Päättäjäisviikko on ollut melko kiireinen, mutta olen yrittänyt himmailla töissä ja vältellä kotihommia kotona. Näin säästyy aikaa ajattelulle ja kaikenlaiselle muulle mukavalle. Tällä viikolla olemme viettäneet ihan perinteistä arkea, pohtineet koulun päättäjäisiä ja vähän tulevia rippijuhliakin, tavanneet Amerikan-vieraita ja kuulleet liikuttavia ilouutisia. Treenit ovat kulkeneet, ja maastavedossa sain aikaiseksi enkat. Jos en ihan väärin muista aiempaa enkkaani. Kokosin päättäjäisviikon parhaat kuvina.
Päättäjäisviikon parhaat kuvina
Kuluneella viikolla on ollut keväistä, miltei kesäistä. Ainakin loppuviikosta. Tuuli on jonkin verran haitannut kesän tuntua, mutta lauantaina ilma oli kuin morsian. Nautin! Tein pitkän lenkin ja nautin auringosta ja vehreästä jokirannasta. Totesin tuhannennen kerran itselleni, että Turku on erityisesti kesällä ihana.Väsäsin neljätoistavuotiaan rippijuhlakutsun Canvalla ihan itse. Sitten toimitin aineiston painoon. Alkuviikosta hain kortit ja kuoret painosta. Kaikki yli 30 mustaa ohutta tussia, jotka kotonamme ovat hankin ne 30-vuotisylioppilasjuhliin) olivat liian paksuja kuorien kirjoittamiseen, joten hankin kaksi uutta ohutta mustaa tussia. Sunnuntaina kirjoitin kuoret. Neljätoistavuotias lähtee riparille juhannuksen jälkeen, konfirmaatio ja rippijuhla ovat heinäkuussa. Onneksi, sillä remonttimme on vielä hieman kesken…Keskiviikkona osallistuimme Vinssi-hankkeesta nikotiinikävelylle. Minun ja kollegani kävelyalue oli Kupittaa. Iltapäivä meni rattoisasti hieman erilaisen työtehtävän lomassa. Havainnoimme siis nuorten nikotiinin käyttöä ja nikotiinituotteita ympäristössä. Kaiken päätteeksi koko kävelytiimi kokosi havaintonsa yhteen Myllyssä pitseriassa. Oli mukava työpäivä!Olen edelleen suunnannut säännöllisesti lenkkejäni hautausmaalle. Nyt, kun kaikkialla on vihreää, hautausmaalla on erityisen kaunista. Tällä viikolla löysin isän äidin ja isän isän haudan. Siellä ei ollut kukkia, joten päätin, että ensi viikolla suuntaan jälleen haudalle ja vien mukanani kukkia. Haudalle tullessani oli ihan hiljaista, jopa pelottavan hiljaista. Sitten aloin katsella hautaa ja siistiä sen edustaa, ja yhtäkkiä tikka alkoi nakuttaa. Se nakutti niin kauan, kunnes lähdin pois. Sattumaako vai ei, mutta mammani lempilintu (jota hän seurasi mökillä ikkunasta) oli tikka, mamma myös tiesi, mitä tikan nakutukset tarkoittavat. Siis, että kuinka kauan ja paljon ja kuinka monta kertaa tikka nakuttaa, mitä se merkitsee. Jännä fiilis tuli.Piipahdimme lauantaina miehen kanssa kskustassa ja nautimme kesäisestä lämmöstä Cafe Qwenselin pihassa. Se on aina yhtä kiva. Tai ainakin kauniina kesäpäivinä. Lauantaina sain lukea Wilmasta niin liikuttavan neljätoistavuotiaan opettajalta saapuneen viestin, että roska meni silmään välittömästi. Olin laittanut hänelle kiitoksen vuodesta ja siitä, että on upea roolimalli nuorille monessa. Häneltä saamamme viesti on niin ihana, että pahoina päivinä siihen on hyvä palata… Sunnuntaina kävelimme neljätoistavuotiaan kanssa keskustaan ostamaan kesäjuttuja ja rippijuhlakengät. Hän halusi ostaa liki lahkeettomat farkkushortsit ja pukea ne heti yllensä. Mikäs siinä sitten. Kesäloma on alkanut, elämän edessä ja ysiluokalle on vielä pitkä matka. Koko viikon taisi kruunata se, että neitiä pyydettiin kummiksi kummityttösemme perheen toiselle vauvalle. Niin ihanaa ja upeaa! Toinen viikon kohokohta oli, kun tapasimme isäpuoleni pojan perheineen. He ovat asuneet USA:ssa yli 30 vuotta, olen nähnyt pojan viimeksi, kun hän oli yhdeksänvuotias ja minä viitisen vuotta vanhempi.
Tämä juttu piti julkaista perjantaina. Tai piti ja piti, mutta päänsisäisen, jo totutun julkaisukalenterin mukaan piti. Julkaisukalenteri on vain omassa päässäni, siihen ei liity muita ihmisiä eikä se ole riippuvainen esimerkiksi mainostajista tai yhteistyöntekijöistä. Se on vain minun itse itselleni luoma järjestys, omanlaisensa pyhä kolminaisuus, joka on tuottanut minulle paitsi iloa ja mielihyvää myös kivan arkisen struktuurin elämään. Minun oma juttuni, Tähän on tultu -blogi.
En kuitenkaan julkaissut juttua perjantaina. Näin on käynyt viimeisten kuukausien ajan muutaman kerran. Välistä ovat jääneet muutamat viikon parhaat ja muutamat perjantai-ihmettelyt. Olen myös skipannut julkaisupäivän ja julkaissutkin juttuni tiistain sijaan keskiviikkona. Ja voi ihmettä, mikään näistä muutoksista ja väliin jättämisistä ei ole tuntunut pahalta. Päinvastoin. Olen tuntenut helpotusta. Se on täysin uusin tunne tässä blogimaailmassa. Aiemmin vain iloa ja hyvää mieltä tuottanut omasta elämästä ja kaikenlaisista ilmiöistä kirjoittelu ja harrastus onkin ollut jonkinlainen taakka tai riippakivi, jonka välistä jättäminen on aiheuttanut helpotuksen huokaisun. Ah.
Taakka ja riippakivi ovat nyt täysin liioiteltuja ilmaisuja. Oikeammin arjessa on tällä hetkellä paljon muuta meneillään, mielekästä työtä, kivoja harrasteita ja mukiinmenevää perhe-elämää. Ja kyllä, juuri niistä olen kirjoitellutkin. Tässä sijaiskodissa asuessamme tila on käynyt vähiin, tietokoneen nakuttelu on tuntunut vievän tilaa ”joltakin muulta”, ja uskallan väittää, että olen ulkoillut enemmän kuin koskaan. Tietokoneen vieressä istuminen ei ole ollut prioriteettilistan kärkisijoilla.
Viimeisen kahden kuukauden aikana olen havahtunut ajatukseen siitä, että entä jos lopettaisin blogini. Aiemmin olen kieriskellyt vain lyhyissä ”mitä ihmettä kirjoittaisin?” -mietteissä, nyt tunne ja ajatus on erilainen. Aiheista ei ole pulaa, mutta kirjoitusmotivaatiota saa ajoittain etsiä. Välillä (useinkin) kirjoitan monta juttua samalla kertaa ja ajastan ne, toisinaan juttuidea pälkähtää päähäni lenkillä ja liki juoksen kotiin kirjoittamaan. Mutta nyt. Nyt tilanne on toinen. Haluaisin jatkaa blogia, mutta samalla mietin, että olisiko kuuden vuoden kohdalla aika laittaa pillit pussiin. Keksiä jotakin uutta?
Mikä tämän takana on? Kun pohdin juurisyytä, käytän viisaan ystäväni puheenvuoroa siitä, että ”näin blogissa usein käy, bloggaaja kyllästyy eikä blogi enää tuota samaa kuin aiemmin kirjoittajalleen tai yleisölleen”. Niin. Niin siinä sitten varmasti käy. Automaattisesti. Kysyin lisäksi kanssabloggaajilta somessa, ovatko he koskaan tunteneet tällä tavalla. Moni vastasi myöntävästi, ja sain toivomaani vertaistukea. Tässä nyt sitten pähkäilen, meneekö tämä ohi tai onko tämä jatkuvaa? Sitä ei taida kukaan tietää etukäteen.
Mutta sen uskallan väittää, että kaiken takana on ainakin jollakin tavalla blogialusta Lilyn uudistuminen. Se meni mönkään. Blogissa ei voi käydä keskustelua, Lily ei vastaa viesteihin eikä toiveisiin, palautteisiin ei saa vastausta. Sivu täyttyy mainoksista, aina silloin tällöin se lakkaa toimimasta ja usein minusta tuntuu, että kirjoittelen vain itselleni, koska reagointi ei ole missään muodossa mahdollista. Tämä yhtälö taas vaatii entistä enemmän somea. Ja sitä minä en oikein osaa enkä jaksa.
Toinen ajatusteni taustalla oleva perisyytekijä onkin some. Se kuormittaa minua, koska en osaa sitä kunnolla eikä minulla ole omasta mielestäni tarpeeksi aikaa sille. Harmi, koska juuri siellä käydään Tähän on tultu -blogin keskustelut ja siellä saan reagoinnit jutuilleni, koska Lilyssä ne eivät onnistu.
Olen julkaissut blogijuttuja pian kuusi vuotta kolmesti viikossa, tiistaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin. Sunnuntaina on ollut viikon parhaiden vuoro, ja se on ollut yksi pidetyimmistä blogin ”sarjoista”. Ihan tuosta noin vaan en blogia lopeta, sillä juttuja on jonossa ja ajattelin kerrankin pohtia asiaa pari päivää pidemmälle ja antaa päätöksen kypsyä hiljalleen. Toinen asia on se, että jotakin uutta pitää tulla tämän rakkaan harrastuksen tilalle, jos tämän lopettaisin.
Blogi on ollut Suomen blogilistalla sijoilla 1-6 viimeiset kolme vuotta, sitä siis luetaan, lisäksi blogissa on liki 100 000 kävijää vuodessa. Se kertoo minulle, että kirjoitukseni ovat jollakin tasolla vetäneet porukkaa mukaan. Siitä olen kirjoittajaihmisenä iloinen ja kiitollinen tässä video-media-maailmassa. Tiedän myös, että kirjoittamisen palo elää minussa, siitä en voi kokonaan luopua. Ikinä.
Sunnuntaina kokoan taas viikon parhaat -postauksen normaaliin tapaan, ensi viikolla listalla on saaristopyöräily-juttu ja kesästä olisi vaikka mitä kerrottavaa. Että ei tämä blogi nyt ainakaan ihan vielä ole loppumetreillään. Jos haluat kommentoida aiheeseen, piipahda Instagramissa! Kaikki terveiset ja kommentit ovat tervetulleita.
